23.5.2021
Jääkiekon MM kisat 2021
Kazakstan – Suomi 2, AH -2,5
Bethard 1,86
ASETA VETO

MM-kisat, B-lohko 23.5.2021

Suomi aloitti MM-urakkansa voitokkaasti lauantaina, ja heti sunnuntai-iltapäivänä Leijonat ärjyy taas askissa kohdatessaan A-sarjaan palanneen Kazakstanin. Avausottelu ei ollut loistokas, mutta tärkeät kolme pinnaa veivät Leijonat askeleen lähemmäksi B-lohkon voittoa. Nyt Suomi pääsee iskemään otteluun melko paineettomasti, ja heiveröisen hyökkäyskaluston kanssa operoivalla Kazakstanilla tulee olemaan vaikeuksia maalinteossa tiivistä sinivalkoista muuria vastaan. Leijonien suoran voiton kertoimet on survottu markkinoilla aiheestakin pohjalukemiin, mutta viimeistelyn ollessa kohdillaan erittäin tulivoimainen joukkue tulee kevyesti ylittämään bookkereitten asettaman 2,5 maalin tasoituksen.

USA:ta vastaan Suomi pelasi odotetun kurinalaisen ja puolustussuuntaan vahvan ottelun. Tosin alussa hermostunut Leijonaryhmä jäi hieman telineisiin, ja USA loi pari vaarallista maalipaikkaa, mutta nuo Jussi Olkinuora torjui maalillaan erinomaisesti. Nyt jää on näitten karkeloitten osalta jo murrettu, ja joukkue tulee olemaan rentona mutta hereillä alusta saakka. Sunnuntaina päävalmentaja Jukka Jalonen ei anna yhdenkään pelaajan nuokkua arvaamattomien kazakstanilaisten rynniessä hallitsevien maailmanmestarien kimppuun.

Suomi – USA

  • Maalit 2-1
  • Laukaukset 29-30
  • Jäähyminuutit 4-2

USA:n kisajoukkueen puolustus on melko nimetön, mutta Suomea vastaan se piti pintansa upeasti. Leijonat tassutteli lauantaina kuitenkin vielä melko arasti, ja Kazakstanin monta luokkaa heikompia takalinjoja vastaan Arttu Ruotsalaisen ja Anton Lundellin johtama nälkäinen hyökkäys tulee tekemään tuhojaan. Suomi pääsee sunnuntaina pelaamaan ylivoimaa myös merkittävästi enemmän kuin kurinalaista USA:ta vastaan veivatun vaivaisen yhden kakkosen verran, joten maalihanat tulevat aukeamaan kohisten.

Avausviikonlopun otteluohjelma ei suosi Kazakstania, joka punnersi lauantai-iltana intensiivisen väännön isäntämaa Latviaa vastaan. Voittolaukauskilpailuun venähtänyt taistelu taukosi vasta yömyöhällä, joten palautumisaika jää lyhyeksi. Häkellyttävän rankkarivoiton taistelleiden kazakkien paukut käytettiin jotakuinkin loppuun, joten muutaman tärkeän lisätunnin levänneet Leijonat ovat liikkeellä vihollista huomattavasti kevyemmällä jalalla.

Kazakstan oli Latviaa vastaan pirteä ja pyöritti peliä vahvasti vastustajan päädyssä pitkiä aikoja, mutta isäntäjoukkue oli oman perjantaisen avausottelunsa jäljiltä todella väsynyt ja aneeminen. Kazakstan vei laukaukset nimiinsä lukemin 31-14, mutta sen viimeistely oli heikkoa. Suomea vastaan joukkue ei tule saamaan montaa maalintekotilannetta, joten väsynyt hyökkäys tulee olemaan ongelmissa Latviaa selvästi laadukkaamman Leijonapuolustuksen kynsissä.

Latvia – Kazakstan

  • Maalit 2-3 (VL)
  • Laukaukset 14-31
  • Jäähyminuutit 8-4

Suomen rutiinitaso on maailman huippuluokkaa, ja Jalosen miehistöllä ei vuoden 2019 MM-kisoissa ollut vaikeuksia lakaista pohjakorien maita sivuun alkulohkossa. Kazakstanilla ei ole sunnuntaina paljoa tankissa jäljellä, joten ammattimaisella perussuorituksella Leijonat tulee ilman yltiöpäistä revittelyäkään grindaamaan kolmen-neljän maalin voiton ja nousemaan lohkon kärkeen yhdessä Saksan kanssa.

Leijonien vähintään kolmen maalin voiton kertoimet pomppasivat Kazakstanin lauantaisen yllätysvoiton jälkeen hivenen, ja esimerkiksi Betssonin ja ComeOnin listoilla kohde tarjoaa timanttista pelattavaa sunnuntain iltapäivään. Me nappaamme merkin kiinni Bethardin kautta maistuvaan hintaan 1,86 ja asetumme seuraamaan Suomen marssia kohti lohkovoittoa.

Kazakstan – Suomi 2, AH -2,5

Bethard 1,86