27.5.2021
klo
Jääkiekon MM kisat 2021
Suomi – Italia, alle 7,5 maalia
Bethard 1,69
ASETA VETO

MM-kilpailut, B-lohko 27.5.2021

Suomi on aloittanut maailmanmestaruutensa puolustamisen hieman huterasti. Kolmesta pelistä on napsittu kelvolliset seitsemän pinnaa, mutta peliesitykset eivät ole vielä olleet erityisen järisyttäviä. Tärkeä voitto USA:sta ja yhteensä neljä pinnaa Kazakstanilta ja Norjalta sysäsivät toki Leijonat jo matkalle kohti pudotuspelejä, mutta maalinteko on ollut toistaiseksi tuskaista. Osumaharjoittelua päästään torstaina treenaamaan heiveröisen Italian kustannuksella. Saapasmaan ryhmä on hävinnyt kaikki kolme peliään, mutta siipirikkoinen joukkue on osoittanut kisoissa ihailtavaa taisteluhenkeä. Suomella ei ole tarvetta järjestellä Riikan illassa mitään maaliparaatia, ja Italian tulivoima on mitä se on. Bookkereitten linja on kuitenkin jälleen korkealla peräti seitsemässä maalissa, joten runnomme päivän panokset underille.

Avausottelussa USA piti Leijonat melko hyvin aisoissa, mutta 29 kutia maalia kohti nakutellut Suomi vei tiukan taiston itselleen parilla himan onnekkaallakin pomppumaalilla. Kazakstania vastaan Suomi teki vihulaisen maalivahdista sankarin pommittamalla peräti 51 laukausta mutta onnistuen maalinteossa vain kerran. Norjaa vastaan hanat alkoivat avautua, kun 26 vedosta viisi upposi verkkoon. Italia on päästänyt jokaisessa kolmessa ottelussaan neljä-viisikymmentä laukausta maaliaan kohti, mutta avauspelin romahduksen jälkeen maalivahti Justin Fazio on ollut varsin terävänä veräjänsä suulla. Suomikin tulee torstaina tykittelemään vähintään nelisenkymmentä pommia maalia kohti, mutta tuo ei välttämättä vielä riitä kunnon turpajaisiin sinnikästä Italiaa vastaan.

Suomen ottelut MM-kisoissa

  • 25.5.2021 Suomi – Norja 5-2
  • 23.5.2021 Kazakstan – Suomi 2-1 VL
  • 22.5.2021 Suomi – USA 2-1

Italia joutui lähtemään kisoihin karmaisevista asetelmista, kun aivan turnauksen alla suuri osa pelaajista jäi sivuun koronatartuntojen takia. Varamiehillä täydennetty joukkue otti avauspelissä rumasti käkeen Saksalta, mutta kaksi edellistä peliä ovat olleet etenkin puolustussuuntaan väkevää ja uhrautuvaista tekemistä. Italia on kuitenkin laukonut itse keskimäärin vain 15 kertaa maalia kohti per ottelu, ja sillä on Riikassa koko kisojen köykäisin hyökkäys.

Italian ottelut MM-kisoissa

  • 24.5.2021 Latvia – Italia 3-0
  • 23.5.2021 Norja – Italia 4-1
  • 21.5.2021 Saksa – Italia 9-4

Suomi pelaa viime MM-kisojen tapaan hyvää ja järkevää turnauskiekkoa, eikä se lähde Italiaa vastaan revittelemään turhaan. Leijonille on toki luvassa rutiinivoitto, mutta lukemat jäävät herkästi kovin maltillisiksi. Vuoden 2019 kisoissakaan Jukka Jalosen paketti ei yhdessäkään pelissä nuijinut viittä kaappia enempää vastustajan päätyyn. Suomen puolustus on tänäkin keväänä raudanluja ja varustettu kahdella huipputason maalivahdilla. Jussi Olkinuora ja Harri Säteri ovat vuorotelleet luukulla kolmessa ensimmäisessä pelissä, ja Italiaa vastaan vastuuseen pääsevällä veskarilla on tarjolla nollapelin paikka.

Kankea Italia ei montaa tilannetta tule Leijonapäätyyn rakentelemaan, ja kun Suomi potee pientä maalinteko-ongelmaa ja lähtee kamppailuun jälleen rauhallisen hillitysti, ei torstaina todennäköisesti nähdä räväkkää ilotulitusta. Italian jääminen nollille Jalosen pelikirjan sivujen välissä on houkutteleva pelikohde, josta esimerkiksi Unibet tarjoilee lähes kahden kerrointa.

Illan paras pelivalinta on kuitenkin ottelun alle 7,5 maalia, joka jättää mukavasti varaa Italian yllätysosumalle tai Leijonien intoutumiselle pienimuotoisiin maalikarkeloihin. Erittäin osuva kohde on ruksittavissa muun muassa ComeOnin ja NordicBetin tarjonnassa. Bethardin listoilla merkin kerroin on hieman seilannut päivän mittaan ja on tällä hetkellä lukemassa 1,69, joka riittää kevyesti mukaan illan peleihin.

Suomi – Italia, alle 7,5 maalia

Bethard 1,69