6.6.2021
klo
20:00
Jääkiekon MM kisat 2021
Suomi – Kanada 1 (jatkoaika mukaan lukien)
Unibet 2,04
ASETA VETO

MM-kilpailut, loppuottelu 6.6.2021

Vuoden 2019 MM-kisojen finalistit iskevät jälleen yhteen loppuottelussa, kun Kanada yrittää riistää valtikan Suomelta. Leijonat on pelannut vahvasti läpi turnauksen, eikä ole hävinnyt varsinaisella peliajalla kertaakaan. Kanada sen sijaan aloitti kisat todella laiskasti ja hävisi kolme ensimmäistä otteluaan. Se otti kuokkaan myös Suomelta alkusarjan viimeisessä ottelussa voittolaukauskilpailun jälkeen. Sen suurempaa materiaalivertailua on turha alkaa tehdä ennen finaalia. Suomi on näiden pelien erikoisosaaja ja lähtee kultajahtiin niukkana suosikkina.

Leijonat on jälleen kerran esittänyt päävalmentaja Jukka Jalosen johdolla äärimmäisen tiivistä ja kurinalaista peliä koko kisojen ajan. Ainoa pieni huti tapahtui alkusarjan toisessa ottelussa, jonka Kazakstan vei rankkareilla. Tämän jälkeen meno on ollut tappavan tehokasta, ja vastustaja toisensa jälkeen on riisuttu tyylikkäästi aseista. Lohkossa tuli kakkossija kuudella voitolla ja yhdellä tappiolla.

Pudotuspeleissä Suomi on ollut täysin järkkymätön. Tulivoimaisen Tshekin nollaaminen oli maailmanluokan suoritus, eikä Saksalla ajoittaisesta näennäisestä painostuksesta huolimatta ollut juurikaan mahdollisuuksia suistaa Leijonien junaa raiteiltaan. Sekä puolivälierä että välierä olivat Jalosen pelikirjaa parhaimmillaan. Molemmissa otteluissa vastustaja vei laukaukset nimiinsä, mutta vihulta vietiin usko järjettömän tiukalla ja taistelevalla puolustuksella.

Suomen ottelut pudotuspeleissä

  • Välierä Suomi – Saksa 2-1
  • Puolivälierä Suomi – Tshekki 1-0

Välierän rautainen suoritus nosti Jussi Olkinuoran tilastojenkin valossa turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Päästettyjen maalien keskiarvo on nyt 1,15 ja torjuntaprosentti 95,27. Suomen puolustuksen lujuudesta ei tarvitse tilastoja laskeskella. Jalosen muuraama seinä tylsyttää vahvemmankin hyökkäyksen terän.

Kanadalla on käytössään toki kisojen kuumin ketju, kun sen ykkösvitja on takonut jo yhteensä peräti 34 pinnaa. Se on raahannut panoksellaan Kanadan upeasti loppuotteluun pudottamalla Venäjän ja USA:n. Ei ole kuitenkaan syytä epäillä, ettei Suomi tuota superketjua pystyisi hiljentämään omalla rautaisella tekemisellään.

Kanadan ottelut pudotuspeleissä

  • Välierä USA – Kanada 2-4
  • Puolivälierä Venäjä – Kanada 1-2 JA

Alkusarjan kohtaamisessa Kanada pääsi hieman yllättämään Leijonat avauserässä ja karkasi nopeasti 1-0 johtoon. Se hallitsi ensimmäistä kymppiä vahvasti, mutta kun Suomi pääsi omaan rytmiinsä, ei Leijonilla ollut ottelussa hädän päivää. Peli oli 60 minuutin ja jatkoajan jälkeen lopulta 2-2, ja Suomi taituroi rangaistuslaukauksilla voiton itselleen.

Bookkerit kautta linjan ovat arvioineet finaalin lähes täysin tasabookiksi. Muutama välittäjä on nostanut Kanadan suosikiksi, ja tähän rakoon me pääsemme iskemään. Molemmat joukkueet ovat tuttuun tapaan parantaneet peliään turnauksen edetessä, mutta Suomi on ehdottomasti tahkonnut varmemmin ja tasaisemmin ilman juuri minkäänlaisia lipsahduksia.

Suomen voittokertoimet ovat muutamalla bookkerilla, kuten 888 Sportilla ja Betssonilla kohonneet kahden pintaan, mikä alkaa olla jo hyvinkin pelattavaa tavaraa. Unibetin kautta löytyy markkinatoppi 2,04, jonka nipistämme ilolla kiinni ja asetumme jännittämään upeaa finaalipäivää.

Suomi – Kanada 1 (jatkoaika mukaan lukien)

Unibet 2,04