Liiga
8.3.2022 klo 18:30
Nokia Arenalla vastakkain sarjakärki Tappara sekä jo paikkansa pudotuspeleihin menettänyt Vaasan Sport. Tappara on pelannut pitkään erinomaisesti ja on nyt kolmen ottelun voittoputkessa liigassa. Tuossa välissä joukkue kuitenkin kävi pelaamassa CHL-finaalin, josta ikävä kyllä tappio tuli ruotsalaiselle Röglelle. Sport taas on kahden ottelun tappioputkessa eikä joukkueella ole enää panosta loppukauden otteluissa.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa. Voitot ovat 3-2 Tapparalle, kun joukkue otti omissa voitoissaan 3-0, 4-0 ja 7-1 voitot. Sport voitti kauden avauskohtaamisen lukemin 3-2 ja viimeisimmän keskinäisen numeroin 5-2.
Tappara vahvisti rivejään merkittävästi siirtorajan lopussa, kuten moni muukin joukkue tietysti. Jo ennestään vahvaan joukkueeseen hankittiin vanha tuttu Veli-Matti Savinainen sekä puolustaja Otto Leskinen Jokereista. Myös maalinsuulle hankittiin kirittäjää Christian Heljangolle, kun latvialainen Janis Kalnins saapui Tampereelle. Kalnins on hyvin suurella todennäköisyydellä jo tänään tolppien välissä tekemässä debyyttinsä.
Tappara on noussut humisten sarjakärkeen pistekeskiarvolla mitattuna, kun se on nyt 1,88 ja takana olevalla Ilveksellä 1,85. Viimeisimmän ottelunsa Tappara pelasi kolme päivää sitten turussa, kun TPS asettui vastaan. Tappara pelasi kenties kauden näyttävintä lätkää ja johti kolmanteen erään mentäessä peräti 4-0, erittäin hienoilla maaleilla. Ottelun lopussa TPS pääsi kuitenkin vielä kaventamaan ottelua, mutta se oli vain kosmetiikkaa. Tappara on kevättä ajetellen todella kovassa iskussa. Puolustajahankinta Otto Leskinen on ollut erinomainen kahdessa liigaottelussaan ja on tehnyt peräti kolme maalia.
Tapparalla on erittäin paljon tulivoimaa hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin. Maalivahtipeli on toiminut erinomaisesti ja kokeneemman kakkosveskarin hankinta Heljangon varuiksi oli hyvää reagointia. Tapparalla on peräti kahdeksan yli 10 maalin pelaajaa joukkueessa ja ykköstykki Anton Levtchi taistelee sekä pistepörssin että maalipörssin voitosta. Molemmissa tilastoissa Levtchi on jaetulla kärkipaikalla.
Seuraa heitä:
Sport on kahden ottelun tappioputkessa, kun HPK otti edellisessä ottelussa puhtaan 3-0 voiton vaasalaisista ja sitä ennen Kookoo 3-1 voiton. Kuitenkin ennen näitä tappiopelejä Sport otti ison päänahan Ilveksen kustannuksella. Sport on joka tapauksessa jo menettänyt mahdollisuudet pudotuspeleihin, joten nyt pelataan ainoastaan kunniasta.
Sportin loukkaantumistilanne on etenkin maalivahtien osalta synkkä kun ykkösveskariksi Niko Hovisen loukkaantumisen myötä kauden alussa noussut Rasmus Reijola on ollut sivussa kolmesta viime ottelusta. Nuori Rasmus Korhonen on ottanut kahdessa edellisessä ottelussa torjuntavastuun, mutta nyt joutunee kovimpaan testiin kovaa Tapparaa vastaan. Lukosta lainalla ollut Samuel Jukuri palasi jo omaan seuraansa.
Sport on koko kauden kamppaillut maalinteon vaikeuksien kanssa ja onkin ylivoimaisesti vähiten maaleja sarjassa tehnyt joukkue. Joukkueen selkeisiin tähtistatuksen pelaajiin kuuluvat Michael Keränen sekä Olavi Vauhkonen ovat olleet koko kauden heikohkoja. Molemmilla tietysti hieman loukkaantumisia alla, mutta parempaan olisi pitänyt pystyä. Kauden valopilkkuja on ehdottomasti ollut kultakypärä Turo Asplund joka on kerännyt jo 29 tehopistettä. Myös kokenut kanukkipakki Shaun Heshka ei vielä näilläkään kilometreillä osoita hyytymistä vaan on taiteillut jo 27 tehopistettä.
Sport joutuu nyt kovaan paikkaan loppukaudeksi, jos Reijola on pidempään pois peleistä. Nuori Rasmus Korhonen ei ole ollut huono pelaamissaan otteluissa, mutta ei ole myöskään pystynyt olemaan Reijolan tasolla. Sportin seuraava ottelu on perjantain kotiottelu KalPaa vastaan, joten ei tule helppoa siitäkään illasta.
Seuraa heitä:
Tappara taistelee vimmatusti runkosarjan voitosta ja tulee nappaamaan helpohkon voiton jo pudotuspelimahdollisuutensa menettäneestä Sportista. Sportin maalilla hyvin todennäköisesti on Rasmus Korhonen jolla liigakokemus on vielä vähäistä. Eikä kaksi edellistä vastustajaa HPK tai Kookoo ole tunnettuja viimeistelystä, joten numerot pysyivät maltillisina. Tapparan tulivoimaista kokoonpanoa vastaan tulee hikinen iltapuhde. Sport saanee myös omat paikkansa ja voi tehdä hyvinkin 1-2 maalia joten yli 4,5 maalia ottelussa on erinomainen pelikohde.
Tappara - Sport yli 4,5 maalia