Liiga
29.11.2022 klo 18:30
Tiistain ainoana otteluna kotijoukkue Ilves isännöi KalPaa. Ilves marssii peräti kuuden ottelun voittoputkessa tähän otteluun ja on ollut erinomaisessa iskussa viime aikoina. Vierasjoukkue Kalpa on viime ottelut mennyt voitto-tappio linjalla. Edellisen ottelun Kalpa voitti Ässiä vastaan 3-2, mutta sitä ennen SaiPa nitisti Kalpan lukemin 2-1.
Joukkueet lähtevät illan otteluun peräkkäisiltä sijoilta, Ilves kolmannelta ja Kalpa neljänneltä. Eroa joukkueilla on vaivaiset yksi piste, mutta KalPalla kaksi ottelua enemmän pelattuna. Varsinkin Ilves on nostanut osakkeitaan viime aikoina eikä kukaan muista enää tässä kohtaa valmentajavaihdoksen aiheuttamaa sekasortoa alkuotteluista.
Joukkueet ovat kertaalleen kohdanneet tällä kaudella jolloin vierasjoukkue Kalpa oli vahvempi suurimaalisessa ottelussa lukemin 7-4.
Ilves on tosiaan hurjassa lennossa. Joukkue on voittanut kuusi ottelua putkeen joista viisi suoraan varsinaisella peliajalla. Ainoastaan Sport onnistui viemään ottelunsa aina jatkoajalle asti jossa Ilves kuitenkin nappasi lisäpisteen mukaansa.
Ilves on noussut runkosarjassa kohisten jo sijalle kolme vain kolmen pisteen päähän sarjaa johtavasta Lukosta.
Eemeli Suomen johtama ykkösketju on ollut hurjassa iskussa viimeisissä voitokkaissa otteluissa. Suomi on nyt paukuttanut 19 otteluun peräti 26 tehopistettä johtaen koko liigan pistepörssiä huomattavasti vähemmän pelejä pelanneena.
Toisena joukkueen sisäisessä pörssissä on oikealla laidalla pelaava Joona Ikonen, jolla on kasassa 24 tehopistettä 23 ottelussa. Ikonen johtaa liigan maalipörssiä peräti 14 osumalla.
Hurjan ykköskentän takaa joukkueelta löytyy muutakin ratkaisuvoimaa, kun Petri Kontiolan kipparoima kakkosketju Henrik Haapala ja Aku Räty laidoilla on ollut myös tehokkaalla pelipäällä.
Ilveksellä on erittäin laaja ja laadukas hyökkäyskalusto kasassa ja jokaiselta kentälliseltä voidaan illasta toiseen odottaa tulosta.
Puolustuksessa ehdoton johtohahmo on jo viime kaudella ihastuttanut Les Lancaster joka on jatkanut pistetehtailuaan myös tällä kaudella.
Lancaster on koko liigan puolustajien pörssiykkönen 18 tehopisteellä. Varsinkin ylivoimalla Lancaster on ollut tehokas Ilveksen ylivoiman tehdessä tuhojaan. Myös viime otteluissa pisteitä tehtaillut Jyrki Jokipakka on nostanut tasoaan alkukaudesta, vaikka loukkaantuneena paljon olikin.
Jokipakalla on nyt kasassa 14 otteluun 5 tehopistettä joista 4 on syntynyt kolmessa edellisessä ottelussa.
Maalivahtiosastolla ei juuri yllätyksiä ole tapahtunut. Marek Langhamer on itseoikeutettu ykkösveskari ja Jaku Malek pelaa satunnaisia hajapelejä. Malek oli edellisessä voitokkaassa ottelussa Saipaa vastaan (8-1) maalissa joten tänään lienee taas Langhamerin vuoro napsia kiekkoja räpyläänsä.
Seuraa heitä:
Kalpa on koko kauden napsinut pisteitä melko tasaiseen tahtiin eikä pidempiä huonoja jaksoja ole tullut. Viimeiset neljä ottelua on mennyt voitosta tappioon periaatteella, mutta ottelut ovat olleet erittäin tasaisia ja laadukkaita. Kalpa on sijalla neljä, jota voidaan kenties pitää pienoisena yllätyksenä tässä kohtaa kautta joukkueen nimilistaa tutkiessa.
Suurin yllätys ainakin allekirjoittaneelle on Kalpan maalivahtipeli.
Ennen kautta ykkösveskarina lähtenyt Matej Machovsky on ollut suuri pettymys ja Juha Jatkola on ottanut selkeän ykkösveskarin roolin. Machovskyn tilastot 10 ottelussa ovat 88,52% ja PMK 2,52.
Jatkola taas on napsinut kiekkoja 93,49% varmuudella ja päästänyt keskimäärin 1,6 maalia per peli. Jatkola on pelaamassa itseään kaikkien tietoisuuteen näillä otteilla.
Tehollisesti Kalpan parhaimmistoa ovat tällä kaudella olleet Aapeli Räsänen, Jaakko Rissanen sekä puolustuksen suurin tähti Lasse Lappalainen. Räsänen on tehtaillut tällä kaudella 20 tehopistettä, Rissanen 19 ja Lappalainen puolustuksessa 12 tehopistettä.
Varsinkin Räsäsen otteet ovat varmasti lämmittäneet kuopiolaisten mieltä. Räsänen on näillä otteilla matkalla uransa parhaaseen kauteen pisteiden valossa.
Kalpan otteista on vaikea löytää huonoa tällä hetkellä sillä peruspaletti on hyvillä kantimilla. Maalivahtipeli toimii, puolustus toimii ja hyökkäyksestä löytyy vastuunkantajia. Kenties tehottomuus voidaan laskea ainoaksi miinuspuoleksi tämän hetken pelistä, kun Kalpa luo jatkuvasti hyviä maalipaikkoja, mutta maalimäärät ovat kuitenkin pysyneet erittäin maltillisina viime aikoina.
Seuraa heitä:
Antti Pennasen suojatit ovat niin vahvassa lennossa tällä hetkellä ja tekee hyökkäysalueella tuhojaan illasta toiseen, että on vaikea nähdä tasaisuuden kanssa kamppailevan Kalpan iskevän hirveästi kapuloita rattaisiin illan ottelussa.
Ilveksen voitolle (ML) tarjoillaan kohtalaista melkein 1,6 kerrointa lähes joka paikassa mitä kannattaa ehdottomasti miettiä omalle vetolapulleen.
Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat olleet melko maalirikkaita, varsinkin tämän kauden ainokaisessa jossa syntyi peräti 11 maalia. Mikäli illan ottelu äityy maali-iloitteluksi, on Ilves vahvoilla erinomaisen hyökkäyspelaamisensa ansiosta.