12.3.2022
klo
17:00
Liiga
Ässät - HIFK
HIFK -1,5
Mr Green 2,04
Oikein
ASETA VETO

Liiga

12.3.2022 klo 17:00

Ässät -  HIFK

Porin Isomäen lauantain jännitysnäytelmässä vastakkain asettuvat Porin Ässät ja Helsingin IFK. Kotijoukkue Ässät on todellisessa tappiokierteessä kun alla on kuusi peräkkäistä häviötä. Vierasjoukkue HIFK hävisi eilen Kärpille jatkoajalla ja katkaisi samalla kolmen ottelun voittoputkensa. Ässät on runkosarjan jumbona ja taistelee Saipan ja JYPin kanssa siitä kuka jää viimeiseksi. HIFK on kiinni kotiedussa ja on tällä hetkellä sijalla 4, mutta runkosarjan loppu on äärettömän tiukka ja kaikki pisteet tarvitaan mikäli mielii haluamalleen paikalle sarjan päätyttyä. 

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa joista Ässät on voittanut kaksi ja HIFK yhden. Ässät voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista lukemin 2-1 ja 3-2. HIFK voitti kauden viimeisimmän ottelun numeroin 4-2. 

Ässät

Ässät kärsi eilen perjantaina murskatappion HPK:lle lukemin 6-3. Ässät joutui pelaamaan ottelun hieman vajaalla miehistöllä, kun kokoonpanosta puuttui Olli Vainio, Santeri Lukka, Shawn Lalonde sekä Alexander Ruuttu. Ilmeisesti kaikki ovat pois edelleen tämän illan ottelusta, joten haastava tilanne jo valmiiksi sekaisin olevaan pakettiin. 

Porilaiset on tosiaan jo kuuden ottelun tappioputkessa eikä joukkuetta tunnu kauheasti kiinnostavan muu kuin runkosarjan loppuminen mahdollisimman nopeasti. Tämä tietysti on odotettuakin, kun kausi on ollut täynnä pettymyksiä ja yhtä vuoristorataa. Ässät on sarjassa viimeisenä ja on kerännyt kymmenestä viimeisestä ottelustaan kaksi voittoa, toisen Saipasta ja toisen jatkoajan jälkeen Pelicansista. 

Ässät taistelee enää tässä kohtaa kunniasta ja siitä että halutaanko jäädä sarjan viimeiseksi. Onko sillä loppujen lopuksi mitään väliä kun sarja on suljettu eikä putoamisvaaraa ole? Eipä sitä kukaan muistele ensi kaudella, että kuka oli viimeinen ja kuka oli toiseksi viimeinen. 

Ässien puolustuspeli on sakannut toden teolla viimeiset 6 ottelua, eikä maalivahtipeli ole vakuuttanut lainkaan. Konstantin Volkov on ollut luvalla sanoen todella huono eikä Linus Söderströmin kunnosta ole minkäänlaista tietoa. Mikäli Rasmus Korhonen on pelikunnossa ja palannut Sport lainaltaan takaisin on todennäköistä että hän aloittaa maalissa tänään HIFK:ta vastaan.  

Porilaisten parhaimmistoa viime aikoina on kuitenkin olleet kultakypärä Derek Barach, kokenut Sakari Salminen ja Nick Moutrey, joka viimeisteli eilen HPK:ta vastaan kaksi maalia. Salminen syötti eilen kaksi Ässien maaleista. 

Seuraa heitä:

  • Derek Barach
  • Sakari Salminen
  • Nick Moutrey

HIFK

HIFK on pelannut suht vahvaa peliä viime aikoina, varsinkin puolustussuuntaan. Ennen eilistä ottelua HIFK oli voittanut kolme edellistä otteluaan, mutta Kärpät oli eilen vahvempi jalkapallolukemin jatkoajalla voittaen ottelun 0-1. HIFK:n puolustuspeli on toiminut mallikkaasti jo pidempään ja maalivahti Michael Garteig on saanut kadonneen itseluottamuksensa takaisin ja on ollut maaliskuun peleissä todella hyvä. Garteigin torjuntaprosentti maaliskuun kuudessa ottelussa on 94,89%. 

HIFK on kuitenkin kärsinyt hyvistä otteistaan huolimatta huomattavasta maalinteko-ongelmasta. Joukkue on täynnä nimimiehiä ja paikkoja luodaan koko ajan, mutta maalinteko on viime otteluissa tuntunut mahdottomalta. Kolmessa viimeisessä ottelussa HIFK on saanut tehtyä 4 maalia, joka on tältä tähtisikermältä aivan luokaton suoritus, mutta kuitenkin samaan aikaan joukkue on päästänyt ainoastaan kaksi maalia. Tänään astetta heikompaa vastustajaa vastaan on hyvä aika parannella kadonnutta itseluottamusta ja harjoitella maalintekoa.

Uusista hankinnoista Iiro Pakarisesta ja Teemu Turusesta ei pahaa sanottavaa ole vaikka hätäisimmät ovat varmasti jo kiinnittäneet huomion Turusen tehotilastoon, kun seitsemään otteluun on karttunut ainoastaan yksi syöttöpiste. Turunen kuitenkin luo jatkuvasti paikkoja ja hankkii joukkueelleen ylivoima-aikaa jatkuvasti. Yksi liigan rikotuimmista pelaajista jo aiemmalla visiitillään HIFK:ssa 2019. 

HIFK taistelee kynsin ja hampain kotiedusta pudotuspeleihin eikä nyt ole varaa menettää pisteitä. Nykyisillä otteilla ei luulisi kuitenkaan takin nappien olevan auki, kun maaleja ei ole tehty ja pisteitä on saatava. Michael Garteig todennäköisesti saa tänään huilivuoron pelattuaan peräti 15 ottelua putkeen HIFK:n maalilla. Niilo Halonen on palannut jälleen kokoonpanoon ja oli eilen luukkuvahtina Kärppiä vastaan. 

Seuraa heitä:

  • Teemu Turunen
  • Niilo Halonen/Michael Garteig
  • Iiro Pakarinen

Isomäen illassa vieraat heiluttavat tahtipuikkoa

HIFK tulee todennäköisesti erittäin sisuuntuneena illan otteluun. Nimivahva HIFK tahtoo maaleja ja avata ketsuppipulloa viimeaikojen heikon hyökkäyspelin jäljiltä. Tulivoimaa on, sen näkee kaikki. Ässät on jo kautensa menettänyt eikä pelissä ole juuri ollut järkeä pitkään aikaan eikä loukkaantumistilanne helpota porilaisten tilannetta yhtään. HIFK:n vähintään kahden maalin voitto on hyvä pelikohde tälle lauantai-illalle. 

Ässät -  HIFK 2 (-1,5)


Vihje: