11.3.2022
klo
18:30
Liiga
HIFK - Kärpät
HIFK (60 min)
Mr Green 1,88
Hävitty
ASETA VETO

Liiga

11.3.2022 klo 18:30

HIFK -  Kärpät

Nordiksen legendaarinen perjantai-ilta ja HIFK-Kärpät vastakkain, mikäs sen parempaa. HIFK on viimeaikoina ollut vahvassa iskussa varsinkin kotona. Kärppien peli on ailahdellut, vaikka peli onkin muuttunut Lauri Marjamäen tulon jälkeen parempaan suuntaan. HIFK on kolmen ottelun voittoputkessa ja voittanut kaikki viisi edellistä kotiotteluaan. Kärpät sen sijaan on kahden ottelun tappioputkessa vaikka pisteitä kummastakin tappiollisesta matsista onkin tullut. Viimeisimpänä kirvelevä jatkoaikatappio Pelicansille ja sitä ennen rankkaritappio juurikin HIFK:lle. 

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa joista voitot ovat HIFK:lle 3-2. Kärpät voitti ensimmäisen ottelun puhtaasti 2-0 ja toisen voittonsa Kärpät otti marraskuun lopussa tylysti lukemin 5-2. HIFK:n voitot ovat tulleet numeroin 5-2, 4-2 ja viimeisin ottelu rankkareilla 4-3.

HIFK

HIFK:n kotivire on loistava. Viisi viimeistä kotiottelua on päättynyt punapaitojen juhliin maalierolla 18-5. HIFK on saanut maalivahti ja puolustuspelin toimimaan kevään kynnyksellä eikä HIFK:n maalille ole helppo päästä. Hyökkäysvoimaa löytyy kyllä, kun kentälle on heittää neljä ketjua laadukkaita hyökkääjiä ja osa odottelee vuoroaan kuumeisesti. 

Siirtorajan lopussa vahvistunut HIFK hankki takaisin “kotiin” aiemminkin seurassa pelanneet Iiro Pakarisen sekä Teemu Turusen. Molemmat saapuivat kautensa kesken jättäneestä Jokereista loppukauden sopimuksella. Myös Örebrosta saapui vahvistamaan Oulun Kärppien entinen pelaaja Miikka Salomäki, joka ei ole vielä kuitenkaan peliäkään päässyt pelaamaan pienen loukkaantumisen jäljiltä. 

Nyt kun rosteri on täynnä hyökkääjiä, jopa viiteen ketjulliseen laadukkaita pelaajia, herää kysymys onko pakisto ja maalivahtiosasto riittävä? Viimeisten otteluiden perusteella on. Paljon rapaa niskaansa saanut kanadalainen Michael Garteig on torjunut Niilo Halosen poissaollessa erittäin mainiosti. 

Garteigin torjuntaprosentti maaliskuun viidessä ottelussa on mykistävä 94,92%.Niilo Halosen paluu ja kunto on tietysti vielä mysteeri, mutta palatessaan on HIFK:lla mielestäni riittävä kalusto tällä osastolla. Pakisto on toiminut myös hyvin, vaikka fanit odottelivatkin vahvistusta tälle osastolle, mutta näillä mennään. 

Viime otteluissa HIFK:n parhaimmistoa ovat olleet edellä mainittu Michael Garteig, joka on tällä hetkellä kuin muuri. Uudet hankinnat Iiro Pakarinen ja Teemu Turunen ovat olleet myös mainioita, vaikka Turusen pistesaldo ei ole vielä karttunut kuin yhdellä syöttöpisteellä. Turusen pelistä näkee että viimeisestä pelistä on jo muutama kuukausi aikaa kun viimeksi on pelannut tammikuussa, mutta silti luo paikkoja kuin tyhjästä. Iiro Pakarinen on ollut odotetun hyvä ja on tehnyt viiteen otteluun kolme maalia. 

HIFK taistelee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin ja on tällä hetkellä juuri viimeisellä paikalla, eli neljäntenä. Pistekeskiarvolla mitattuna ei ole mahdottomuus hilata itseään vielä Jukureiden ohi, kun otteluita on vähemmän, mutta kotietu on varmasti HIFK:n pääasiallinen tavoite nyt. 

Seuraa heitä:

  • Iiro Pakarinen
  • Teemu Turunen
  • Michael Garteig

Kärpät

Kärpät koki todella kirvelevän tappion keskiviikkona lahdessa Pelicansin vieraana. Kärpät johti ottelua vielä kaksi sekuntia ennen loppua, mutta Pelicans tasoitti ilman maalivahtia pelatessaan Hannes Björnisen osumalla. Sama mies ratkaisi ottelun jatkoajalla kun Kärpät sortui rikkomaan Pelicans peluria rankkarin arvoisesti. Kolmen pisteen menetys oli kova paikka tässä kohtaa runkosarjaa, kun joukkue taistelee jopa pääsystä koko pudotuspeleihin. Varsinkin taistelu sijoista 7-11 on erittäin tasainen. Seitsemäntenä olevalla Kookoolla pka on 1,59 ja Kärpillä 1,58. Takaata tulevat sijalta 9,10 ja 11 Lukko, Kalpa ja Pelicans joilla pistekeskiarvot ovat 1,58 / 1,57 / 1,56 ja kaikilla joukkueilla on 1 peli vähemmän kuin Kärpillä. Lukolla peräti kolme peliä vähemmän. 

Kärppien loukkaantumistilanne on myös erittäin paha. Kauden tärkeimmällä hetkellä joukkueesta uupuu Saku Mäenalanen, Ville Leskinen, Topi Niemelä ja Atte Ohtamaa. Käytännössä koko ykkösketjullinen kavereita. Myös Stanislav Galimov on pois maalilta määrittelemättömän ajan vielä, joten Kärppien oli myös reagoitava siirtorajan lopussa ja maalille hankittiin Zlinistä Libor Kasik, joka pelasikin jo ensimmäisen ottelunsa Pelicansia vastaan. Kasik oli erinomainen vaikka torjuntaprosentti jäikin alle 90% eikä maaleille voinut mitään.

Kärppien loppuohjelma runkosarjalle on vaativa. Vastassa on tänään HIFK, seuraavaksi runkosarjan voittoa jahtaava Tappara kaksi kertaa peräkkäin, jonka jälkeen TPS asettuu vastaan. Runkosarjan viimeinen ottelu on KooKoota vastaan, joten nyt pitäisi kärkijoukkueista napsia pisteitä mikäli joukkue mielii pudotuspeleihin. Ennätyksellisen tasainen runkosarja tekee jokaisesta jäljellä olevasta ottelusta ns. 6 pisteen ottelun. 

Kärppien siirtorajan hankinnat Julius Junttila ja David Sklenicka kannattaa pistää illan ottelussa merkille. Sklenicka on ollut odotetun vahva ja on jaellut erinomaisia pommeja joka puolella kaukaloa. Erinomainen puolustaja. Julius Junttilan paluu Kärppänuttuun taas ei ole ollut odotetunlainen. Junttila on ollut löysä, haluton eikä ole saanut juuri mitään aikaan hyökkäyspäässä vaikka pisteitä neljässä ottelussa onkin tullut kolmen syöttöpinnan edestä. 

Seuraa heitä:

  • Libor Kasik
  • Julius Junttila
  • David Sklenicka

Kotitaika pitänee tänäänkin

HIFK:n vahva kotivire on myrkkyä Kärpille. Kärpät taistelee kynsin ja hampain pudotuspeleihin pääsystä, joka näkynee mailanpuristuksena varsinkin jos HIFK tekee ottelun avausmaalin. HIFK:n käsittämättömän laaja rosteri lyö Kärppien vastaavan aivan satanolla varsinkin jos aiemmin mainitut poissaolijat ovat vielä tänäänkin pois pelistä. Kärpiltä puuttuu siis lähtökohtaisesti neljä joukkueen parasta pelaajaa ja HIFK haluaa vahvistaa paikkansa neljän joukossa. Kotivoittoa lapulle, Nordis on tänään punainen. 

HIFK -  Kärpät 1 (1X2)


Vihje: