6.11.2020
klo
Englannin Mestaruussarja
Brighton vs Burnley: 1
Campobet | 1.92
ASETA VETO

Brighton vs Burnley – VIHJE 6.11.

Jos perjantai-illan suunnitelmat ovat vielä epäselvät, voi aikaa kuluttaa mukavasti Englannin Valioliigan ottelun parissa klo 19.30 alkaen. Tänä iltana toisensa kohtaavat Brighton ja Burnley. Brighton on pelannut kautta mukavasti eteenpäin, mutta tänä iltana heille tulee luultavasti eteen ylijäämänpalautus, jota uskotaan olevan runsaasti Burnleyta vastaan. Tilanteet muuttuvat hyvinkin nopeaan ja eilisen suosikki voi tänään olla jo aivan toisella tasolla.

Lähtökohdat otteluun

Kuten todettua, on Brighton pelannut näyttävästi, mutta voittoja ei kuitenkaan ole syntynyt odotetusti. Joukkue piti palloa hallussaan 57/43 peliminuuttia Tottenhamia vastaan ja peli oli pitkään 1–1. Lopputulos kuitenkin kääntyi Tottenhamin eduksi ja peli ratkesi 2–1. Ennen Tottenhamia vastaan asettui West Bromwich, joka piti olla olosuhteiden myötä pala kakkua, mutta päättyi kuitenkin tasapeliin. Tällä kertaa peli tulee ottaa haltuun keinoilla millä hyvänsä.

Brightonin joukkueelle illan peli näyttää hyvältä loukkaantumisten suhteen. Danny Welbeck on parantunut ja palaa kentille, kuten myös huippumaalintekijä Neal Maupay, jolla oli erimielisyyksiä valmentaja Potterin kanssa. Brightonin riveissä pelaa myös mielenkiintoinen pelaaja, Tariq Lamptey, joka sai ensimmäisen Valioliiga-maalinsa ottelusa Spursia vastaan ja hallitsee palloa erinomaisesti. Nyt kun Maupay saadaan takaisin kentälle, virittyy koko joukkue illan peliin aivan eri tavalla.

Burnley puolestaan pitää viimeistä paikkaa liigassa ja joukkue on kaukana tasapainosta. Pientä kaaosta on ilmassa, sillä yhtään maalia ei ole saatu rakennettua viimeisessä kolmessa pelissä ollenkaan. Joukkueesta uupuu Jack Cork ja luultavasti myös Johann Berg Gudmundsson.

Pelaajakattaus pelin alussa näyttää luultavasti tältä:

Brighton & Hove Albion FC: Sanchez, Webster, Veltman, Burn, Lamptey, Bissouma, White, Bernardo, Lallana, Trossard ja Maupay

Burnley: Pope, Lowton, Long, Tarkowski, Taylor, McNeil, Westwood, Brownhill, Brady, Wood ja Rodriguez

Vetovihje: Brighton 1 | 1.92 | Panos 1 yksikkö