Vakioveikkaus

Vakioveikkauksella on Suomessa järisyttävän pitkät perinteet. Sen alku juontaa vuoteen 1940, jolloin juuri perustettu Oy Tippaustoimisto Ab otti pelin valikoimaansa, tosin nimellä "Voittajaveikkaus". Vuonna 1957 nimeksi vaihdettiin Vakioveikkaus ja siitä lähtien se on sillä nimellä kuulunut Veikkaukseksi nimensä muuttaneen yhtiön valikoimaan. Vakioveikkaus oli ensin pitkään ainoa Veikkauksen peli, mutta myöhemmin rinnalle tuli Lotto ja 90-luvun mullistuksessa paljon muitakin pelejä. Myös vedonlyöntipelejä, joiden pelättiin tuhoan Vakioveikkauksen suosion.

Toistaiseksi Vakioveikkaus on kuitenkin pitänyt pintansa uudempien pelien puristuksessa. Tässä artikkelissa esittelemme tämän todellisen pelin ikitammen, kuinka sitä pelataan, mitä siltä voi odottaa ja minkälaisia vihjeitä sivustollamme tarjotaan siihen. Yritämme tuoda myös jotain valoa siihen, miten se on kiehtonut suomalaisia jo 80 vuotta.

Vakioveikkauksessa yritetään alunperin veikata usean jalkapallo-ottelun tuloksia ja tietyllä määrällä oikeita veikkauksia pelaaja voittaa. Perinteisessä Vakioveikkauksessa on 13 kohdetta Englannin jalkapallosarjoista ja kesäisin Suomen jalkapallosarjoista. Nykyisin on erikseen myös muihin lajeihin, kuten jääkiekkoon ja formula 1: een perustuvia Vakioveikkauksia. Varsinkin SM-liigavakio on saanut melko suurta suosiota suuren yleisön silmissä.

Tässä artikkelissa käsitellään esimerkiksi:

●       Vakioveikkaus vihjeet          

●       Vakioveikkaus nettikasinolla          

●       Vakioveikkaus kertoimet

PELAA NYT
€200 BONUS
10% CASHBACK €500 ASTI
PELAA NYT
€200 BONUS
10% CASHBACK €500 ASTI
PELAA NYT
€200 BONUS
10% CASHBACK €500 ASTI
PELAA NYT
€500 BONUS
10% CASHBACK

Vakioveikkaus vihjeet

Vakioveikkauksella on pitkät perinteet, mutta niistä ei ole hyötyä vihjeitä tehdessä. Sentimentaalisuus täytyy jättää romukoppaan ja ajatella pelkästään kylmällä järjellä. Monilla meistäkin on suosikkijoukkueita Englannin Valioliigassa tai muissa lajeissa, mutta emme anna niiden häiritä keskittymistämme, vaan vihjeissämme ainoa tavoitteemme on erittäin korkea laatu. Vakioveikkaus vihjeissä ei riitä, että pohtii todennäköisimpiä lopputuloksia, vaan lisäksi pitää miettiä muiden pelaajien pelikäyttäytymistä. Silloin, kun se 13 oikein napsahtaa kohdalleen, haluaa, että muita jakajia ei ole liikaa. Kaikkein todennäköisimmällä rivillä voittokin jää pieneksi. Vakiovihjeet löytyy joka lehdestä, mutta tuskin juuri mikään lehti paneutuu kohteisiin yhtä analyyttisella asenteella ja yksityiskohtiin kiinnittyvällä intohimolla, kuin meidän kokeneet arvioijamme tällä sivustolla.

Vakioveikkaus tilastot ovat meille tuttua iltalukemista, kuten myös Vakioveikkaus tulokset. Emme jätä yhtään kiveä kääntämättä arvioidessamme Vakioveikkaus kuponkia. Voimme vakuuttaa, että tarjoamamme ilmaiset vakioveikkaus vihjeet eroavat positiivisesti muista Vakioveikkausvihjeistä, joita löytää netistä sekä paperilehdistä. Lisää vedonlyontisivustoja vedonlyöntibonukset, löydä uusia kasinoita.

Vakioveikkaus nettikasinolla

Vakioveikkauksesta tulee suomalaisilla tietenkin mieleen Veikkaus Oy, mutta Veikkaus ei ole ainoa, joka tarjoaa Vakioveikkausta. Vakioveikkauksen kaltaista peliä on tarjolla ainakin nimellä SuperToto. Siinä tosin jo lähtövaiheessa on tarjolla apumerkkejä vaihtelevaan määrään kohteita, eli järjestelmä kuuluu jo pelisysteemiin. Muuten eroavaisuuksia ei juuri ole. Pelin suosio on vaihteleva ja joskus jäädään pienehköihin palkintopotteihin, jolloin jaettavaakaan ei tietenkään kovin paljon ole.

Vakioveikkaus kertoimet

Vakioveikkaus tulokset löytyivät ennen aamun sanomalehdistä ja Vakioveikkaus seuranta teksti-tv:stä. Nykyään molemmat onnistuvat netistä. Sen sijaan varsinaisia kertoimia ei Vakioveikkauksessa ole. Luonnollisesti voiton sattuessa kohdalleen selviää, mikä oli voittorivin kerroin, mutta etukäteen sitä voi korkeintaan haarukoida, Vakiorivin eri otteluiden peliprosenttien mukaan. Lähinnä ne kertovat suurpiirteisesti, että onko mahdollisen voiton osuessa kohdalle tiedossa iso potti, vai harmillisen pieni potti. Perinteisessä mielessä kertoimet ovat siis muuttuvia, mahdollisen voittopotin suuruus muuttuu joka kerta, kun joku pelaa rivin, nousee hiukan, jos rivi ei ole sama, kuin pelaajalla itsellään ja laskee dramaattisesti, kun joku pelaa täsmälleen kyseisen rivin. Harva tietenkään Vakiossa yksittäistä riviä pelaa, vaan joko järjestelmällä tai useampia yksittäisiä rivejä laittaen.

Vaikka digimaailmaan on siirrytty ja manuaalinen lappujen täyttäminen on yhä harvempaa ja varsinkaan kalkkeeripaperi ei enää ole käytössä, niin edelleenkin Vakioveikkauksessa kannattaa välttää mitään matemaattisia rivejä, kuten kaikki ykkösiä, kaikki ristejä tai rivejä tyyliin 1x2 1x2 1x2 1x21. Niitä pelataan yllättävän paljon välittämästä otteluissa pelaavista joukkueista ja tästä syystä tällaisen osuessa kohdalle olisi voittopotti hämmentävän pieni. Samaa ilmiötä on nähtävissä myös täysin onneen perustuvassa Veikkauksen lippulaivassa Lotossa. Joillakin voittoyhdistelmillä päävoitto mitataan sadoissa euroissa, kun taas toisilla päävoitto on miljoonia, vaikka kyseisten rivien todennäköisyys toteutumiselle on yhtä pieni. Samoin Vakiossa tällaiseen sudenkuoppaan kompastuminen tietäisi massiivista alikerrointa pelatulle riville.

Tässä artikkelissa käsitellään vielä:

●       Vakioveikkaus historia Suomessa        

●       Vakioveikkaus suosituimmat kohteet          

●       Vakioveikkaus palautusprosentti          

●       Vakioveikkaus pelimuodot          

●       Vakioveikkaus termistö

Vakioveikkaus historia Suomessa

Vakioveikkaus siis aloitettiin Suomessa heti vuonna 1940, nimi oli silloin "Voittajaveikkaus", mutta peli oli pohjimmiltaan sama, kuin nykyäänkin. Kohteita tosin oli 12 vielä silloin. Peli keräsi välittömästi suurta suosiota monien sellaistenkin joukossa, jotka eivät jalkapallosta lainkaan välittäneet. Kaikkien aikojen ensimmäinen Vakioveikkaus sisälsi kohteita Suomen jalkapallosta ja muutaman myös pesäpallosta. Tuohon aikaan ei ollut Lottoa, joten vuonna 1951 nimen Vakioveikkaus saanut peli tyydytti arvonnoista pitävän kansan nälän yhtä lailla.

13. kohde lisättiin vuonna 1973, silloin oli Lotto vienyt jo leijonanosan pelivaihdosta isoilla päävoitoillaan, mutta urheilukansa vannoi Vakioveikkauksen nimeen. Tästä lähtien päävakiossa, joka siis on nykyisin nimeltään Vakio 1, on ollut aina 13 kohdetta.

Vuoden 2000 uudistus toi uusia lajeja Vakioveikkaukseen ja myös uusia kierroksia, nykyisin Vakiokierroksia on viikottain erittäin monta, mutta toisaalta perinteitä ja nostalgiaa pitää yllä Vakio 1, niitä on viikossa edelleen vain yksi.

Vuonna 2007 Vakioveikkauksen palautusprosentti nostettiin vastaamaan kovaa nettikilpailua lukemaan 55%, jo 2015 palautusprosentti nostettiin lukemaan 65. Edelleenkin palautusprosentti on varsin alhainen muuhun urheiluvedonlyöntiin nähden ja tuottotarkoituksessa Veikkauksen Vakioveikkauksen pelaaminen ei välttämättä kaikkein järkevintä ole.

Vakioveikkaus suosituimmat kohteet

Vakioveikkaus yhdistetään Suomessa erityisesti Englannin jalkapallosarjoihin. Sen kautta nämä seurat muodostuivat meille suomalaisille niin tutuiksi ja siitä on syyttäminen, miksi Englannin jalkapallosarja yhä tänäkin päivänä on Suomessa suositumpi, kuin Italian, Espanjan tai Saksan jalkapallosarjat. Vakioveikkaus on kuitenkin nykymaailmassa paljon muutakin, kuin pelkästään Englannin jalkapallosarjoihin keskittyvä kilpailu. Tässä listattuna joitakin suosituimpia kohteita:

●       Englannin jalkapallosarjojen Futisvakio        

●       Suomen jalkapallosarjojen Futisvakio        

●       Jääkiekkosarjojen Kiekkovakio          

●       Formula 1 -vakio          

●       Kaviovakio

Englannin jalkapallosarjojen Futisvakio

Kukapa edellisellä vuosisadalla nuoruutensa viettänyt suomalainen ei muistaisi TV2:n legendaarisia jalkapallolähetyksiä Englannin 1. divisioonasta ja myöhemmin Englannin Valioliigasta? Jos Englannissa riehui myrskyt ja otteluita peruutettiin, niin joskus saatettiin nähdä jopa 3. sarjatason ottelu. Joskus tällaisissa tilanteissa kokeiltiin Saksan liigaa tai Skotlannin liigaa, mutta ne eivät saaneet yhtä suurta suosiota, kuin vaikka sitten alemman tason Englannin ottelu. Ensin selostajana oli Aulis Virtanen ja myöhemmin muista yhteyksistä vieläkin legendaarisemman maineen saanut Antero Mertaranta adjutanttinaan Jukka Rönkä. Nämä lähetykset kietoutuivat Vakioveikkauksen ympärille, ne olivat mainio markkinakeino sille.

Pääottelu oli tietenkin Vakion pelikupongilla, mutta lisäksi ruutuun ilmestyi reaaliajassa muiden Vakiokierroksen otteluiden tuloksia ja ennen ottelua ja ottelun jälkeen käytiin vielä pelikuponki erikseen lävitse. Nykyään reaaliaikainen tilanneseuranta on täysin tavallista, mutta siihen aikaan tällainen Vakioveikkaus seuranta oli vuosikymmeniä aikaansa edellä. Englannin liigan jalkapallo-ottelu ja sauna kuului monen isännän viikonloppurutiineihin tuohon aikaan ja otteluita odotettiin aina innolla. Mikäpä lisäisi jännitystä paremmin, kuin samalla Vakioveikkaus-rivi kourassa?Edelleen tänäkin päivänä Englannin jalkapallosarjat ovat Vakioveikkauksen kulmakivi, vaikka Suomen Yleisradio putosikin tarjouskilpailusta mammuttimaiseksi paisunutta Valioliigaa koskien pois jo monia monia vuosia sitten.

Tässä perinteisessä lauantaivakiossa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Vakio 1, on 13 kohdetta. Se vetää edelleen kaikista Vakioista selvästi suurimman vaihdon, kun Englannin jalkapallokausi on vauhdissa. Vakio 1 tilanneseuranta sisältää edelleen myös taikaa, sillä Vakiolappu löytyy yhä monen kourasta, vaikka itse ottelut ovatkin siirtyneet maksullisille kanaville. Nykyisin usein Englannin kohteista kasataan myös 12 kohteen sunnuntaivakio. Menetelmä on perinteinen 1x2, eli pelaaja valitsee jokaisen ottelun kohdalla jonkun näistä merkeistä. "1" edustaa kotijoukkueen voittoa, "x" edustaa tasapeliä ja "2" edustaa vierasjoukkueen voittoa. Mikäli joku kohteista perutaan tai siirretään, niin sen merkki arvotaan kyseisen kohteen peliprosentteja vastaavilla todennäköisyyksillä. Ennen digiaikaa käytettiin painotettua palloarvontaa tällaisissa tapauksissa. Pallojen painotukset oli ennen kierrosta päätetty sarjan tilastojen perusteella.

Suomen jalkapallosarjojen Futisvakio

Aiemmin, kun viikossa oli ainoastaan yksi Vakio, Suomen jalkapallokohteet tulivat kupongille vasta, kun Englannin jalkapallo loppui toukokuussa ja katosivat uudelleen, kun Englannin jalkapallon seuraava kausi alkoi elokuussa. Nykyisin tietenkin Suomen Futisvakiota pystytään pitämään rinnakkain heti kauden alusta kauden lopulle asti. Kohteina ovat yleensä Veikkausliigan ottelut, Ykkösen ottelut ja muutama Kakkosenkin ottelu. Suomen jalkapallosarjat eivät ole koskaan olleet läheskään yhtä suosittuja Vakioveikkauksessa, kuin Englannin sarjojen jalkapallo-ottelut, joten mitenkään yllättävää ei ole, että ne tulivat kupongille vasta kun Englannin sarjakausi tuli päätökseen. Joskus Suomen Veikkausliigan otteluiden lisäksi kupongilla on myös ulkomaalaisten sarjojen otteluita.

Jalkapallon seuraaminen paikan päällä Vakiolappu kädessä kyllä kiinnosti, mutta aivan yhtä mahtavaan suosioon se ei yltänyt kuin television kautta seurattava Vakiorivi, osasyynä varmaan reaaliaikaisen seurannan puute, matkapuhelinten aika tuli vasta silloin, kun Vakioveikkauskin joutui monien uusien ja ehkäpä dynaamisempien vedonlyöntimuotojen pihteihin. Suomen pääsarjan, eli nykyiseltä nimeltään Veikkausliigan, markkinoinnissa toki Vakioveikkaus on näkynyt jo vuosikymmenet. Teknisesti pelaaminen tapahtuu samalla tavalla kuin Englannin Vakiossakin 1x2-järjestelmällä.

Jääkiekkosarjojen Kiekkovakio

Vakioveikkaus laajeni vuonna 2000 kattamaan muitakin lajeja ja ensimmäisten joukossa oli tietenkin Suomen suosituin urheilulaji, eli jääkiekko. Jääkiekkovakiossa yleensä kohteita on SM-liigasta kaikki mahdolliset ja kupongin täyttävät kohteet Mestiksestä ja sitten joko NHL:stä tai Ruotsin kiekkoliigasta Elitserienistä. Kiekkovakiossa on yleensä kaikkiaan 12 kohdetta. Jääkiekossa tasapelit ovat selvästi harvinaisempia, kuin jalkapallossa, joka hiukan vahingoittaa pelikokemusta, mutta Kiekkovakio on löytänyt oman paikkansa suomalaisten pelikartalta. Jääkiekkosarjojen tiuhempi pelitahti houkuttaa Vakion nälkäiset kiekkopelien pariin.

Englannin Liigaa kun pelataan edelleen yleensä vain kierrosviikossa. Koska otteluja joudutaan kaivamaan jopa NHL:stä asti, niin hiukan pelaajien intoa voi syödä kierroksen jakaantuminen pitkälle aikavälille. Kuponki saattaa ratketa vasta yön aikana. Perinteisessä Vakio 1:ssä kaikki kohteet pelataan samanaikaisesti tai ainakin mahdollisimman lähekkäin. Kiekkovakion tuloksissa otetaan huomioon vain varsinainen peliaika, eli mahdollisesti jatkoajalla tai voittomaalilaukauskilpailussa syntyviä maaleja ei oteta huomioon. Tämä voi kokematonta tai asiaan vihkiytymätöntä pelaajaa hiukan hämmentää.

Formula 1 -vakio

Suomalaiset ovat formulakansaa ja jonkinlaisena todisteena siitä toimii se, että Formula 1 -vakio onnistui lyömään läpi täällä. Formuloissa ei kuitenkaan ole mitään ottelua, jossa kaksi osapuolta kilpailevat paremmuudesta, vaan kyseessä on laji jossa useampi kuljettaja ja talli kilpailevat koko roskan voitosta. Luulisi, että Formula 1 ei siis yksinkertaisesti taivu Vakioveikkauksen formaattiin. Luulo ei kuitenkaan tässä asiassa ole tiedon väärti. Formulavakiossa kilpailijat on jaettu ennalta määrättyihin pareihin ja veikkauksen tarkoituksena on veikata, kumpi kilpailijoista kussakin parissa sijoittuu kilpailussa paremmin. Mikäli molemmat keskeyttävät tai eivät saa tulosta, merkataan oikeaksi merkiksi X. Kuulostaa ehkä vähän keinotekoiselta, mutta Formulavakio on silti kerännyt parhaimmillaan suorastaan huikeita panosmääriä.

Kaviovakio

Ravipelit ovat erittäin suosittuja Suomessa ja muutenkin Pohjoismaissa, mutta ne on yleensä pidetty täysin erillään muista pelimuodoista. Tähän tuli kuitenkin muutos vuonna 2017, kun kehitettiin nämä maailmat yhdistävä Kaviovakio.

Tässä pelissä X ei tarkoita tasapeliä, vaan kilpailijoista on valittu yhdessä lähdössä kaksi kolmen ryhmää sen mukaan miten niitä on toto-pelissä pelattu. Eli toisin sanoen 1 edustaa yhtä hevosista, X toista ja 2 kolmatta. Mikäli joku hevonen jää pois, niin merkki arvotaan pelivaihdon perusteella, eli silloin ei ole merkitystä kumpi kahdesta jäljelle jäävästä sijoittuu paremmin. Kaviovakiota pelataan keskiviikkoisin 8 kohteella (eli 4 lähtöä, joissa jokaisessa kaksi kolmen hevosen ryhmää) ja lauantaisin 12 kohteella (eli 6 lähtöä, joissa jokaisessa kaksi kolmen hevosen ryhmää). Kiintoisa ja innovatiivinen vedonlyöntilajien yhdistäminen on saanut melko hyvän vastaanoton perinteisempien ravipelien rinnalla.

Vakioveikkaus Palautusprosentti

Palautusprosentilla tarkoitetaan sitä prosentuaalista määrää, mikä palautuu pelaajalle teoreettisesti hänen asettamastaan panoksesta. Vakioveikkaus on yhtiön kannalta riskitöntä, koska kiinteitä kertoimia ei ole, vaan osuus palkintopotista jää yhtiölle. Veikkauksen Vakioveikkauksessa palautusprosentti on nykyään 65, eli 35 % panoksista jää aina yhtiölle. Perinteisimmässä Vakio 1:ssä 13 oikein -tulokselle jaetaan vaihdosta 26 %, 12 oikein -tulokselle 13 %, 11 oikein -tulokselle 9 % ja 10 oikein -tulokselle 15 %. 2 % jätetään jaettavaksi yhtiön myöhemmin parhaaksi katsomalla tavalla. Mikäli 10 oikein -tulokset toisivat alle 2 euron voiton riviä kohti, niin voitot siirtyvät myöhemmissä peleissä jaettavaksi ja vain 50 % vaihdosta jaetaan. Sama pätee silloin, mikäli päävoittoa ei löydy. Edellisen kerran palautusprosenttia nostettiin vuonna 2015. Se on yhä hyvin alhainen verrattuna muuhun urheiluvedonlyöntiin.

Vakioveikkaus pelimuodot

Pitkään Vakioveikkausta pelattiin aina vain lauantaisin, pelikupongit piti palauttaa hyvissä ajoin, "Palautuspäivä keskiviikko" kaikuu vieläkin monen aikalaisen korvissa korvamatona ammoisesta Veikkauksen mainoksesta. Ajat kuitenkin ovat muuttuneet siitä huomattavasti. Nykyään, kun uusi vuosisatakin on jo pitkällä, Vakioveikkausta pelataan useista eri lajeista, mutta sen lisäksi pelimuotojakin on useita muita, kuin perinteinen 13 kohteen lauantai-vakio, joka sekin on brändätty Vakio 1 -nimiseksi. Seuraavaksi pieni katsaus näihin Vakioveikkauksen nykyisiin pelimuotoihin:

●       Vakio 1          

●       Minivakio          

●       Lajivakio          

●       Kasivakio          

●       Vakio Grand Prix

Vakio 1

Tämä on se tunnetuin Vakio, koko Vakioveikkauksen tukeva selkäranka. Mukana on 13 kohdetta ja kohteet ovat kesäisin kotimaisesta jalkapallosta ja keväästä syksyyn puolestaan Englannin jalkapallosarjoista. Kutsutaan myös "päävakioksi". Mahdollisia pelitapoja on kolme, hajarivi, järjestelmä ja haravajärjestelmä. Hajarivissä tietenkin veikataan jokaiseen kohteeseen 1 merkki, mutta järjestelmissä käytetään niin sanottuja apumerkkejä.

Tavallisessa järjestelmässä kupongille tulee jokainen mahdollinen rivi, mutta haravajärjestelmässä tilanne on erilainen. Haravajärjestelmässä kupongille menee vain osa järjestelmän riveistä, mutta takuulla siitä, että joku pienempi voitto ainakin tulee, jos kaikki lapulle merkatut vaihtoehdot ovat oikein. Haravajärjestelmiä on eri hintaisia ja tietenkin mitä kalliimpi, niin sitä enemmän apumerkkejä voi käyttää. Haravajärjestelmä on usein viisaampi vaihtoehto, sillä täydellinen järjestelmä vaatii todella vähilläkin apumerkeillä erittäin suuren määrän rivejä ja kupongin hinta nousee tällöin suureksi. Helpointa Vakioveikkauksessa on pelata Pikapeli, jolloin kone arpoo rivin, mutta sillä ei olekaan taidon kanssa mitään tekemistä. Erilaisia vakiorivejä on 1 539 323.

Minivakio

Minivakio on Veikkauksen Vakioveikkauksen lisäpeli. Tämä pelimuoto on oheispeli jossa otetaan huomioon vain rivisi 6 - 9 ensimmäistä kohdetta. Ruksaamalla mukaan Minivakion, jännitys siis lisääntyy näiltä osin. Pelillisesti eroa ei ole tavalliseen Vakioon ja mitään lisää ei tarvitse tehdä. Huono puoli on tietysti, että jos Minivakiota ei päätä pelata, niin silti näkee otteluiden päätyttyä, että olisiko Minivakiosta tullut voitto, vai ei. Minivakion palkintopotit eivät kuitenkaan kovin suuriksi nouse, joten mahdollinen harmituskaan ei ole samaa luokkaa, kuin esimerkiksi Jokerin päävoiton samalla tavalla missatessa.

Lajivakio

Lajivakio on yleensä 12 kohteen Vakioveikkaus, jossa nimensä mukaisesti pelattava laji voi olla muukin, kuin jalkapallo. Jalkapallo on silti yleisin lajivaihtoehto, mutta muuten laji voi olla esimerkiksi jääkiekko, koripallo, formula 1, pesäpallo, yleisurheilu, hiihtolajit tai vaikkapa viime vuosina kovasti suosiota nostanut e-Urheilu. Lajivakiossa on samalla tavalla mahdollista pelata hajarivin lisäksi myös täydellisellä järjestelmällä tai haravajärjestelmällä.

Kasivakio

Kasivakion nimestäkin voi jo päätellä sen kohdemäärän. Kasivakiossa on vain kahdeksan kohdetta, joka tietenkin näkyy myös selvästi pienempinä voittoina. Lajeina voivat olla jalkapallon lisäksi myös esimerkiksi jääkiekko, koripallo tai pesäpallo. Päävoiton voittaminen tässä pelimuodossa on tietenkin todennäköisempää, kuin perinteisessä 13 kohteen Vakiossa.

Vakio Grand Prix

Vakio Grand Prix tuli mukaan Vakioveikkaukseen vuonna 2016 ja siinä on Minivakion ja Kasivakion sijaan menty toiseen suuntaan. Kohteita on enemmän, kuin perinteisissä Vakioissa. Parhaimmillaan jopa 20 kappaletta. Voittoluokkiakin tosin on takuuna neljä, eli aivan kaikkia kohteita ei tarvitse veikata oikein, että pääsee voiton makuun. Grand Prix poikkeaa muista pelimuodoista siten, että ylin voittoluokka ei ole "kaikki oikein", vaan ylin voittoluokka on se, mihin kierroksella päästiin. 20 kohteen Vakio Grand Prix:ssä siis päävoiton voi voittaa vaikka 17 tuloksella oikein, mikäli kukaan muu ei pysty parempaan. Myös Vakio Grand Prix:tä voi pelata täydellä järjestelmällä tai halutessaan haravajärjestelmällä.

Vakioveikkaus termistö – mitä nämä tarkoittavat?

Vakioveikkaus sisältää paljon termejä, joita maallikko ei ymmärrä. Kyseiset termit olisi kuitenkin hyvä opiskella, sillä niiden tuntemisesta on apua silloin, kun syventyy tarkemmin Vakioveikkauksen maailmaan. Olemme keränneet tähän osioon niistä joitakin:

●       Osittain vaihdeltu          

●       Täysin vaihdeltu          

●       Haravan takuu          

●       4 - 4 - 128 - Harava          

●       Kimppapeli

Osittain vaihdeltu

Tämä liittyy järjestelmäpeliin. Osittain vaihdellulla kohteella tarkoitetaan sellaista kohdetta, jossa pelaaja on valinnut johonkin tiettyyn kohteeseen kaksi merkkiä. Esimerkiksi Norwich City - Bournemouth FC-otteluun merkannut sekä 1, että X.

Täysin vaihdeltu

Samalla tavoin järjestelmäpeliin liittyvä termi. Tällä tarkoitetaan, että pelaaja on valinnut johonkin kohteeseen kaikki kolme merkkiä. Esimerkiksi Brighton - Aston Villa -otteluun merkannut merkit 1, X ja 2.

Haravan takuu

Tämä ei liity puutarhan hoitamiseen, eikä muuhunkaan arkiseen, vaan sillä tarkoitetaan sitä, mitä mikäkin Harava-järjestelmä takaa. Eli esimerkiksi kaikkien 13 kohteen osuessa Haravassa, voi Harava taata että rivistä löytyy vähintään tietty määrä 12 oikein -tuloksia.

4 - 4 - 128 - Harava

Vaikuttaa käsittämättömältä koodikieleltä, mutta ei sitä ole. Tässä ensimmäinen numero tarkoittaa osittain vaihdeltujen määrää, toinen numero täysin vaihdeltujen rivien määrää ja kolmas luku tarkoittaa Haravassa olevien rivien määrää. Tässä yleisessä haravassa siis pelaaja valitsee 13 kohteestaan 5 varmaa (eli sellaista, joihin hän merkkaa vain yhden merkin), 4 osittain vaihdeltua (eli sellaista, joihin hän merkkaa kaksi merkkiä) ja 4 täysin vaihdeltua (eli sellaista, joihin hän merkkaa kaksi merkkiä). Pelaaja maksaa järjestelmästä 128 x panoksen, sillä se sisältää 128 riviä. Harava takaa kaikkien osuessa kohdalleen 12 oikein -tuloksen, vaikka siis kattaa vain 128 riviä, kun täydellinen järjestelmä kattaisi kyseillä vaihtomerkeillä kattaisi 1296 riviä.

Kimppapeli / Porukkapeli

Iso järjestelmä maksaa erittäin paljon, joten mahdollisuus onkin ostaa osa isosta järjestelmälapusta. Esimerkiksi 10 hengen kimppalaput ovat hyvin yleisiä ja järjestelmä antaa mahdollisuuden pelata sitä ilman, että muita osallistujia tarvitsee tuntea. Mahdollisesta päävoitosta riittää kyllä jaettavaksikin asti yleensä.

Yhteenveto & FAQ:

Tässä artikkelissa olemme käsitelleet suomalaisille rakasta Vakioveikkausta, olemme kertoneet sen perinteistä ja historiasta, mutta myös käsitelleet sen uudistuksia ja jopa haasteita nykyisten lukemattomien vedonlyönti- ja kasinopelien puristuksessa. Aiemmin monissa yhteyksissä ehdittiin jo ennustettiin Vakioveikkauksen kuolemaa, mutta tällä hetkellä pelivanhus elää ja voi hyvin. Tähän loppuun olemme vielä keränneet lukijoidemme meille lähettämiä kysymyksiä ja yrittäneet vastata niihin parhaamme mukaan:

>Miksi päävoiton koko vaihtelee niin paljon eri kierroksittain?

>Vakioveikkauksessa pelataan toisia pelaajia vastaan, mikäli voiton jakaa useampi pelaaja, niin voittosumma on aina pienempi. Yleisesti ottaen: suosikkien dominoima ja yllätyksetön kierros: pieni päävoitto, yllätysrikas kierros: suuri päävoitto. Toinen voittosummaan vaikuttava asia on pelivaihto, mitä enemmän pelaajia, sitä suurempi potti on myös jaettavana.

>Miksi minun englantilaisen suosikkijoukkueeni peliä ei ollut lauantain Vakio 1:ssä?

>Yleensä se johtuu peliajasta. Mahdollisuuksien mukaan päävakion ottelut alkavat samaan aikaan. Sinun suosikkijoukkueen ottelu saattoi sisältyä silti johonkin muuhun Vakioon.

>Formulavakiossa molemmat keskeyttivät, mutta merkki ei silti ollut X?

>Ilmeisesti toinen kilpailijoista keskeytti niin myöhäisessä, että laskettiin virallisissa tuloksissa sijoituksen saaneeksi. Formula 1:sten sääntöjen perusteella loppuvaiheen keskeytys ei vie pois loppusijoitusta.

>Kuinka monta kohdetta pitää perua, että koko kierros perutaan?

>Kuten tässä artikkelissa on mainittu, peruttujen otteluiden merkki arvotaan painotetusti peliprosenttien mukaan. Takavuosina Englannin sarjoissa on peruttu erittäinkin monta kohdetta, joiden tulokset Vakioveikkaukseen on sitten jouduttu arpomaan.

>Mikä on Veikkauksen Vakioveikkauksen historian suurin yksittäinen voitto?

>Vuonna 2013 Järvenpäähän osui 783 000 euron voitto. Tästä päävoiton osuus oli 750 000 ja loput sitten pienempiä voittoja.