On vaikea uskoa, että Mr Green on toiminut rahapelimarkkinoilla jo vuodesta 2007 lähtien - ruotsalaislähtöinen pelibrändi tuntuu nimittäin edelleen hyvin freesiltä. MRG Groupin kivijalkana toimivan pelisaitin kohdalla kyse on jo melkoisesta konkarista, jonka palveluista suomalaisetkin veikkaajat ovat tottuneet nauttimaan sankoin joukoin.
Mr Greenin markkinointiväki on tehnyt hyvää työtä, ja jo miltei murrosikään yltänyt pelisaitti onkin onnistunut vuosien varrella uusiutumaan varsin orgaanisesti, vailla tunnetta uudistusten tarpeettomuudesta - esimerkiksi uusi Pay’n’play-rekisteröityminen on varmasti useimpien asiakkaiden mieleen. Perinteinenkin rekisteröityminen on kuitenkin yhä mahdollinen. Mr Greenillä pelaajakokemus on kaiken keskiössä, vaikka pilkettä silmäkulmassa riittää edelleen.
Erottuvan ilmeensä alla Mr Green tarjoaa vedonlyönnin harrastajille täysiverisen pelikokemuksen. Vedonlyönti on ollut vihreän herran tarjonnassa mukana vuodesta 2016 lähtien, ja nykysivustolla vedonlyönti on osa nettikasinoa kategoriajaottelussa. Siltikään mitään kasinopelien väkisintuputtamista ei harrasteta, ja yksin vedonlyönnistä kiinnostunut pelaaja voi helposti käyttää laajan kohdevalikoiman saittia yksinomaan veikkaamiseen. Lisäksi tarjolla ovat tasokkaat vedonlyöntibonukset.
Mr Green on alusta alkaen toiminut Maltan MGA:n pelilisenssin nojalla, ja tämä arvostettu verovapaa lisenssi sillä on yhä hallussaan. Brittiasiakkaat pelaavat UK Gambling Commissionin lisenssin “suojeluksessa”, ruotsalaiset paikallisen Spelinspektionin. Pelitarjonta ja palvelu ovat siis käyneet läpi varsin kattavat puolueettomat tarkastukset.
Bonukset ja vaihtuvat tarjouskampanjat ovat yksi Mr Greenin (lukuisista) vahvuuksista. Veikkausbonukset kuuluvat valikoimiin, ja uusi pelaaja saakin valita tervetulobonuksensa oman mielensä mukaan joko vedonlyönnin, kasinon tai vaikka live-kasinon väliltä.
Vedonlyönnin tervetuliaistarjous on varsin mainio ilmaisvetotarjous: uusi pelaaja saa ilmaisvedon 100 %:n mukaan talletuksestaan 100 euroon asti. Vähimmäistalletus on 10 euroa. Jos siis talletat 100 euroa, saat 100 euron ilmaisvedon! Talletettu summa on pelattava ennen ilmaisvedon myöntämistä vähintään 1,50:n kertoimen kohteissa. Ilmaisvedon voi pelata myös livekohteissa, mutta Mr Greenin Bet Builder -vetoihin sitä ei valitettavasti voi käyttää. Ilmaisveto on voimassa seitsemän päivän ajan, eivätkä sen mahdollisia voittoja koske kierrätysvaatimukset.
Rekisteröitymisbonukseen eivät tämän sivuston vedonlyöntibonukset rajoitu, ja tietenkin kasinopuoli tarjoaa omat vaihtuvat etunsa. Käynnissä on esimerkiksi viikoittaisten ilmaisvetojen liiga, johon osallistumalla voi päästä nauttimaan viikoittain jaossa olevasta 2 000 euron ilmaisvetojen potista. Mainittakoon myös voittojen korotukset, joita Mr Green tarjoaa yhdistelmävetoihin. Niiden kautta voi päästä käsiksi parhaimmillaan jopa 50 % suuruisiin korotuksiin.
Suomalaiset pelaajat ovat olleet heti alusta alkaen Mr Greenin tähtäimessä, ja sivusto lanseerattiinkin aikoinaan myös suomeksi. Myös vuonna 2016 avattu vedonlyöntiosio on täysin suomenkielinen, eikä monilta sivustoilta tuttuja puolittaisia käännöksiä tai pahempia käännöskukkasia esiinny: täällä on tehty laatutyötä.
Suomalaiset vetokohteet ovat niin ikään laajalti edustettuina kaikissa olennaisissa lajeissa. Kesällä suomifutis näkyy kohdevalikoimissa alasarjoja myöten, talvella sama toistuu jääkiekon puolella. Esimerkiksi tavallisesta Veikkausliiga-matsista Interin ja HJK:n väliltä löytyy 66 erilaista kohdetta, mikä edustaa hyvin muidenkin saman ottelukierroksen kohteiden määrää. Lisäksi pelaajien käytössä on myös kotimaisissa sarjoissa laajat tilastotyökalut pelaajakohtaisine tietoineen.
Asiakaspalvelua suomalaiset pelaajat saavat suomeksi. Ensisijaisesti live chat hoituu botin kautta, mutta mikäli botti ei löydä vastausta ongelmaan, pääsee pelaaja nopeasti ihmisen puheille. Suomenkielinen asiakaspalvelu päivystää joka päivä aamukahdeksasta kahteen asti yöllä Suomen aikaa. Mr Greenin ohjepankki on yksi rahapelisivustojen kattavimmista, joten apua ongelmatapauksiin löytyy todennäköisesti jo sitä selaamalla: veikkausbonukset, talletukset, pelit, rekisteröityminen… kaikkiin yleisimpiin aihealueisiin löytyy kattavat UKK-tyyliset ohjemateriaalit.
Rahansiirto hoituu helpoiten Trustlyn tai Eutellerin kautta: näiden maksunvälityspalvelujen kautta voit käyttää helposti (ja nopeasti) suomalaisia verkkopankkeja talletuksiin ja nostoihin. Lisäksi muita maksutapoja ovat mobiilimaksupalvelu zimpler, Visa, MasterCard, paysafecard, suorat tilisiirrot, Neteller ja Skrill.
Suomessa mobiilipelaaminen on jo aikoja sitten lyönyt itsensä läpi. Suomalaiset pelaajat varmasti osaavatkin arvostaa Mr Greenin huippuunsa hiottua sovellusta, joka on saatavilla niin iOS- kuin Android-laitteille. Toki pelaaminen sivustolla onnistuu edelleen perinteiseen tapaan myös mobiilisivustolla selaimen kautta.
Vedonlyönti perinteisesti kasinopeleistään tunnetulla Mr Greenillä on vielä suhteellisen tuore lisä palveluvalikoimaan, mutta tämä ei näy veikkaajan kannalta mitenkään negatiivisella tavalla. Vedonlyöntiosion käyttö on mutkatonta ja kohdevalikoima runsas. Ensi alkuun voi tuntua siltä, että vedonlyöntinäkymässä esitetään kerralla melko paljon informaatiota, mutta tähän tottuu nopeasti. Käyttöliittymä sinällään on hyvin perinteikäs: vasemmalla laji- ja sarjavalikko, oikealla vetokuponki, keskellä valittujen kohteiden infot.
Erikoisuutena Mr Greenin vedonlyönnissä ovat Jackpot-vedot; löydät nämä omasta valikostaan lajiluettelon yläpuolelta. Näistä vedoista, jotka ovat lähinnä tulos- tai pitkävetotyyppisiä vetoja, löytyy ylimääräisen potin porukkavetoja, joihin voi liittyä. Voit lisäksi perustaa oman porukan. Osiosta löydät myös mahdolliset ilmaispelit. Myös cash out -toiminto on käytössä, joten jos arviosi muuttuu ottelun kääntymisestä alkuperäistä veikkaustasi vastaan, voit kotiuttaa voittoa ennen loppuvihellystä.
Edellä mainitut Jackpot-vedot saavat suosituksemme: näitä kannattaa peruspitkävedon tahkoamisen ohella kokeilla. Jackpotit ja korotetut kertoimet ovat Mr Greenin vedonlyönnin takana, ja niiden perässä myös moni kokenut vedonlyöjä on avannut pelitilin Mr Greenille perinteisempien kilpailijoiden pitkästä asiakkuudesta huolimatta.
Erityisen hyviä kertoimia ja laajaa kohdevalikoimaa moottoriurheilusta etsivälle tämä sivusto tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon. Perinteisten F1-kohteiden ohella pääset veikkaamaan muun muassa IndyCaria, Nascaria ja speedway-sarjoja ympäri Eurooppaa.
Live-vedonlyönti Mr Greenillä ei ole omassa pääkategoriassaan; livepelien pariin pääset vain yleisen vedonlyöntiosion kautta. Klikkaa kohtaa “Livenä juuri nyt” ja näet sillä hetkellä käynnissä olevat ottelutapahtumat, joihin voit asettaa panoksen reaaliaikaisesti. “Alkaa pian” -kohdasta löydät tietenkin pian alkavat ottelut.
Kokemus Mr Greenillä ei ole vain staattisen sivuston tarjoamien pelimahdollisuuksien kokemus. Ei, Mr Green onnistuu aktiivisella pelaajasta välittävällä otteellaan tekemään pelaamisesta tavallista mieleenpainuvampaa. Pelaajaporukat tuovat sivustolle jopa tiettyä yhteisöllisyyden tunnetta.
Lisäksi sivustolla tuntuu tapahtuvan jatkuvasti jotakin uutta: tarjoukset vaihtuvat, pelivalikoima laajenee, viestintä on aktiivista… aktiivisesti päivitettävä blogi ei valitettavasti toimi kuin englanniksi, mutta kielitaitoiselle se on arvokas resurssi. Voisi jopa sanoa, että Mr Green on enemmän kuin osiensa summa. Ainakaan se ei huku vedonlyönti- ja rahapelisivustojen harmaaseen massaan.