Valioliigaseurat hurjastelivat tammikuun siirtomarkkinoilla

Tammikuun siirtoikkuna jysähti kiinni tiistaiyönä, ja jälleen kerran markkinoilla veivattiin jos jonkinlaista diiliä. Muutamat Valioliigan ryhmät viettivät varsin maltillisen kuukauden, mutta etenkin yhdessä leirissä rahaa laitettiin taas villisti palamaan. Englantilaisseurojen välisiä merkittäviä kauppoja nähtiin vain muutama, mutta mantereen puolelta pelaajia naarattiin laajalla rintamalla.

Siirtosummien laukka sen kun jatkuu, ja myyjät osaavat tätä nykyä pyytää laadusta ja potentiaalista hurjia hintoja. Nyt käymme läpi Valioliigan talven ikkunan tärkeimmät siirrot.

Chelsea jatkoi kesällä aloittamaansa rajua törsäilyään ja käytti yli 300 miljoonaa puntaa riviensä vahvistamiseen.

Isoin hankinta kiskaistiin maaliin vasta siirtorajan kynnyksellä tiistaina, kun Enzo Fernandezin nimi saatiin paperiin. Blues laukaisi miehen sopimuksessa olleen 120 miljoonan euron (107 miljoonaa puntaa) ulosostopykälän ja rikkoi näin ollen Valioliigan siirtoennätyksen. Todd Boehlyn johtama konsortio, joka osti Chelsean viime vuonna, on ollut hyvin ahkera kahden siirtoikkunan aikana, ja rosteria on mullistettu todella reippaasti.

Korkeimmat siirtosummat

  • Enzo Fernandez, Benfica – Chelsea, £107m
  • Mykhaylo Mudryk, Shahtar Donetsk – Chelsea, £88m
  • Cody Gakpo, PSV Eindhoven – Liverpool, £45m
  • Anthony Gordon, Everton – Newcastle, £45m
  • Georginio Rutter, Hoffenheim – Leeds, £36m

22-vuotias Fernandes taituroi Benficassa huikean syksyn ja oli tärkeässä roolissa Argentiinan voittoisassa MM-joukkueessa.

Mies on ilman muuta suoraan avauksen kamaa Chelsean konehuoneeseen, ja molempiin suuntiin valtavasti työtä tekevä nuorukainen vahvistaa joukkuetta mukavasti. Bluesilla on ollut tällä kaudella valtavia ongelmia keskikentän pohjalla, ja Fernandes nähdään Bluesin leirissä ratkaisuna tuon osaston vaikeuksiin.

Chelsea myi samaan aikaan keskikenttämies Jorginhon 12 miljoonalla punnalla Arsenaliin, ja suoritettu päivitys on pelillisesti mainio mutta taloudellisesti varsin kallis.

Chelsea kaappasi jo aiemmin tammikuussa riveihinsä Mykhaylo Mudrykin. 22-vuotias ukrainalainen siirtyi Shahtar Donetskista hulppealla 88 miljoonan punnan hinnalla, kun hyökkääjä ei lopulta tarttunut Arsenalin pitkään suorittamiin kosiskeluihin. Mudrykia on seurattu Euroopan isoissa sarjoissa mielenkiinnolla jo tovin.

Vaikka kyseessä on huikea talentti, vaikuttaa hintalappu kovalta toistaiseksi melko vähän näyttöjä antaneesta pelaajasta. Mydrykilla on erinomainen mahdollisuus ottaa paikansa Chelsean hyökkäyksen vasemmalla laidalla. Mies debytoi jo Valioliigassa tultuaan vaihdosta kehiin Liverpoolia vastaan ja oli varsin pirteällä pelipäällä.

Potentiaali on valtava, mutta Lontoossa onnistumisia odotetaan jo hyvinkin nopeasti Chelsean pienoisen kaaoksen keskellä.

Chelsean tammikuun hankintojen sopimuksia

  • Enzo Fernandez, kesään 2031
  • Mykhaylo Mudryk, kesään 2031
  • Benoit Badiashile, kesään 2030
  • Noni Madueke, kesään 2030

Chelsea on tasoitellut jenkkiomistajiensa harjoittamaa avokätistä rahankäyttöä ruuvaamalla tuoreille hankinnoilleen harvinaisen pitkiä sopimuksia. Näin kulutetut summat voidaan jakaa useammalle vuodelle, ja Financial Fair Play -rajat eivät rysähdä heti vastaan. Fernandezin ja Mudrykin pahvit ovat pituudeltaan peräti kahdeksan ja puoli vuotta, ja myös kahden muun talvihankinnan Benoit Badiashilen ja Noni Madueken sopimukset ulottuvat 2030-luvun puolelle saakka.

Chelsean järjestelyt ovat jo ajaneet Uefan hiomaan FFP-sääntöjään tuleville vuosille.

Myös Liverpool vahvisti hyökkäysosastoaan hankkimalla Cody Gakpon tuomaan tehoja punaisten leiriin.

PSV Eindhovenin kasvatin perässä oli pitkään pari muutakin seuraa, mutta Pool nappasi 23-vuotiaan nuorukaisen itselleen noin 45 miljoonan punnan summalla. Gakpo on esiintynyt erinomaisesti Hollannin pääsarjassa, ja miehen upeat näytöt Qatarin MM-kisoissa sinetöivät pikaisen siirron isompiin ympyröihin.

Liverpoolin tehot ovat notkahtaneet pahasti kuluvalla kaudella, eikä Gakpo ole toistaiseksi onnistunut viidessä ottelussaan avaamaan maalitiliään Englannin kentillä. Mies on pelannut Hollannin maajoukkueessa sekä piikissä että hieman kärkien alapuolella ja PSV:ssä pääasiassa vasempana laitahyökkääjänä. Liverpoolissakin Gakpoa on kokeiltu hieman eri rooleissa, ja kevään mittaan tulemme näkemään minkälainen viitta kaverille lopulta asetellaan.

Muita merkittäviä siirtoja

  • Benoit Badiashile, Monaco – Chelsea, £35m
  • Noni Madueke, PSV – Chelsea, £29m
  • Leandro Trossard, Brighton – Arsenal, £27m
  • Ilia Zabarnyi, Dynamo Kiova – Bournemouth, £24m
  • Kamaldeen Sulemana, Stade Rennais – Southampton, £20m
  • Danny Ings, Aston Villa – West Ham, £15m
  • Jorginho, Chelsea – Arsenal, £12m

Yksi Valioliigaseurojen välinenkin isomman luokaan siirto saatiin tähän ikkunaan sorvattua. Huhut Evertonin Anthony Gordonin ympärillä pyörivät kiivaina pitkin tammikuuta, ja lopulta pari päivää ennen siirtorajan umpeutumista Newcastle nappasi hyökkääjän rosteriinsa. Hintaa Toffees käärii 40 miljoonaa puntaa sekä mahdolliset viisi miljoonaa puntaa tulevista lisistä.

21-vuotias Gordon viimeisteli Evertonille viime kaudella neljä Valioliigamaalia, ja syksyllä mies painoi kolme osumaa lisää.

Englannin nuorten maajoukkueen hyökkääjä on tottunut operoimaan sekä oikealla että vasemmalla laidalla. Castlessa Gordon ei kiilaa yläoksan nokkimisjärjestyksessä vielä aivan ensimmäiseksi, mutta miehelle voidaan kuitenkin odottaa vastuuta kevätkauden huipputärkeissä koitoksissa.

Putoamistaisteluun ajautunut Leeds lähti pönkittämään hyökkäystään pienoisella jokerikortilla, kun se hankki kärkimies Georginio Rutterin rivistöönsä.

Sentteri irtosi Hoffenheimista kovalta kuulostavalla lähes 36 miljoonan punnan hinnalla, ja miehen pitäisi päästä Valioliigan vaativaan tahtiin nopeasti mukaan. Potentiaalia 20-vuotiaassa ranskalaisessa on runsaasti. Mies nousi viime kaudella Bundesligassa vakioavaajaksi ja tekaisi Hoffenheimille yhteensä kahdeksan maalia.

Ranskan nuorten maajoukkueringissä mukana taiteileva Rutter on värikäs lisä Leedsin ryhmään, ja näytön paikkoja pitäisi siunaantua kevään peleissä. Kyseessä on monipuolinen ja moderni hyökkääjä, jolle valkopaidoilla on varmasti tulevaisuudessa käyttöä.

Tärkeimmät lainasiirrot

  • Joao Felix, Atletico Madrid – Chelsea
  • Weston McKennie, Juventus – Leeds
  • Wout Weghorst, Burnley – Manchester United
  • Chris Wood, Newcastle – Nottingham
  • Arnaut Danjuma, Villarreal – Tottenham
  • Pedro Porro, Sporting Lissabon – Tottenham
  • Matheus Cunha, Atletico Madrid – Wolverhampton
  • Keylor Navas, PSG – Wolverhampton

Tammikuu oli varsin kiireinen myös lainadiilien rintamalla, ja eniten otsikoita keräsi Joao Felixin todella arvokas puolen vuoden pesti Chelseaan. Atletico Madrid kuittaa raporttien mukaan lainasta huikeat 11 miljoonaa euroa, ja Blues maksaa miehen palkan kokonaisuudessaan. Tässä kiskaisussa paistoi hivenen läpi Chelsean paniikki, eikä Felix auttanut tilannetta nappaamalla

Valioliigan debyytissään itselleen suoran ulosajon ja kolmen ottelun pelikiellon. Portugalilaisesta on kuitenkin varmasti vielä hyötyä lontoolaisille, jotka ovat juuttuneet sarjataulukon keskivaiheille. Hintalappunsa puolesta Felixin pitäisi kuitenkin tehoilla Chelsea takaisin aina Mestarien Liigan paikoille saakka.

Pari erittäin mielenkiintoista lainakaappausta Euroopan muista sarjoista ovat Weston McKennie ja Arnaut Danjuma. Ensin mainittu siirtyi Juventuksesta Leedsiin kampeamaan joukkuetta pois sarjan häntäpäästä. Keskikentän myyrä väänsi Qatarin MM-turnauksessa edukseen USA:n paidassa, mutta Juvessa mies oli jäämässä varamiehen rooliin.

Jenkkimanageri Jesse Marsch pääsee nyt antamaan McKennielle aivan uudenlaisen haasteen saarilla.

Danjuma saapui Tottenhamiin Villarrealista, jolle mies nakutti viime kaudella mukavat kymmenen La Ligan maalia. Mies tahkosi syksystä 2019 lähtien pari kautta Bournemouthissa, joten Englannin touhu on hyökkääjälle entuudestaan tuttua. Danjuma avasi jo maalitilinsä Spurs-debyytissään FA Cupin puolella.

Valioliigaseurojen ostot yhteensä tammikuun siirtoikkunoissa

  • 2023, £815m
  • 2022, £295m
  • 2021, £70m
  • 2020, £230m
  • 2019, £180m
  • 2018, £430m

Chelsean törsäily keihäänkärkenään Valioliigan seurat käyttivät päättyneessä siirtoikkunassa yhteensä hulppeat 815 miljoonaa puntaa, mikä on heittämällä uusi ennätyssumma. Vanha huippulukema oli vuodelta 2018, kun hankintoihin laitettiin yhteensä noin 430 miljoonaa puntaa. Kuumentuneilla markkinoilla myyjät ovat nyt vahvoilla, ja kun useilla seuroilla on pinkka kunnossa, alkavat vanhat ennätykset ymmärrettävästi olla paperia.

Me jäämme mielenkiinnolla odottamaan ketkä tuoreista vahvistuksista nostavat joukkueensa lentoon ja kenen siirtosumma puhallettiin taivaan tuuliin.

Edessämme on huippujännittävä Valioliigan kevätkausi ja uusilla pelimiehillä fantastinen näytön paikka.

LUE KAIKKI UUTISET