Kesää on vielä jäljellä, mutta uusi Valioliigakausi on jo valmiina starttaamaan. Englannin pääsarja potkaistaan käyntiin perjantaina, ja mestari on selvillä toukokuun lopulla. Viime keväänä Manchester City vei pokaalin äärimmäisen niukalla yhden pisteen erolla ennen Liverpoolia.
Mestaruudesta, europaikoista ja säilymisestä tullaan jälleen käymään kiivas kamppailu, ja seurat ovat valmistautuneet alkavaan sesonkiin vahvistamalla rostereitaan ahkerasti. Nyt käymme läpi kauden 2022/23 ennakkoasetelmat ja kertaamme kuinka Valioliigan voimasuhteet ovat liikahdelleet.
Mestari Manchester City lähtee myös alkavaan kauteen vahvana ennakkosuosikkina. Ehkäpä koko Valioliigan kesän merkittävin pelaajasiirto oli Erling Haalandin saapuminen Dortmundista. Nyt Cityllä on viime kaudesta poiketen avauksessaan selkeä ysipaikan target-pelaaja, ja norjalainen onkin tyrkyllä sarjan maalikuninkaaksi.
Toinen merkittävä hankinta on Leedsistä naarattu Englannin maajoukkueessakin vääntävä keskikentän Kalvin Phillips. Myös viime tammikuussa hankittu ja nyt Cityn ryhmään lainalta liittyvä sentteri Julian Alvarez on erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Manageri Pep Guardiola trimmasi kesällä miehistöään luopumalla muun muassa hyökkäyspään Raheem Sterlingistä ja Gabriel Jesusista.
Manchester Cityn tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Cityn materiaali on etenkin Haalandin tulon jälkeen Valioliigan laadukkain, ja siitä löytyy valtavasti leveyttä. Joukkue tulee taistelemaan pokaaleista usealla rintamalla, ja noin 90 pinnan kausi on jälleen realismia.
Formaatiossa nähdään viime kauden jäljiltä pientä viilausta, mutta joukkueella tuskin tulee olemaan suurempia sopeutumisvaikeuksia. Guardiolan tähtisikermä on mentaalisesti vahva ja jälleen valmis marssimaan kohti liigamestaruutta.
Pisteen päähän mestaruuden vieneestä Manchester Citystä viime keväänä jäänyt Liverpool lähtee jälleen tosissaan tavoittelemaan Valioliigan pyttyä. Manageri Jürgen Klopp on tehnyt miehistöönsä pientä hienosäätöä, ja hyökkäyksen ykkösnyrkki menee nyt hieman uusiksi.
Sadio Mane siirtyi Bayern Münchenin riveihin, ja piikkiin hankittiin Benficasta maalitykki Darwin Nunez railakkaaseen 85 miljoonan punnan hintaan. Poolin materiaali on taas kerran Euroopan eliittiä, ja punapaidat tulevat kamppailemaan pokaaleista kaikilla mahdollisilla rintamilla.
Liverpoolin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Nunez on ollut jo viimeisissä alustavissa otteluissa kovassa tikissä, ja uruguaylainen tulee hyvin todennäköisesti raivoamaan Valioliigan maalipörssin kärkikahinoissa. Liverpoolin rosterista ei juurikaan heikkoa lenkkiä löydy.
Kloppin nippu ei hävinnyt viime kaudella kertaakaan Anfieldilla, ja samaa meininkiä on luvassa jatkossakin. Odotettavissa on luultavasti uusi kierros Manchester Cityn kanssa väännettävässä Valioliigan herkullisessa titaanien taistossa.
Viime kauden kolmonen Chelsea lähtee parantelemaan asemiaan parin ison hankinnan ja uudistetun puolustuslinjan siivittämänä. Avauksen toppareista Andreas Christensen ja Antonio Rüdiger vaihtoivat maisemaa, ja tilalle naarattiin kova luu Kalidou Koulibaly.
Viime vuonna piikissä flopannut Romelu Lukaku lainattiin Inter Milaniin, ja hyökkäykseen tehoja nakuttamaan ostettiin Raheem Sterling. Blues jäi keväällä lopullisessa sarjataulukossa lähes parikymmentä pinnaa Manchester Cityn ja Liverpoolin taakse, joten matkaa mestaruustaisteluun on edelleen liikaa.
Materiaali on kuitenkin erittäin laaja, ja huippumanageri Thomas Tuchel tulee johdattamaan joukkonsa hyvin todennäköisesti jälleen top-neloseen sekä taisteluun pokaaleista Cup-kisoissa.
Chelsean tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Chelsea päästi viime kaudella Valioliigassa ainoastaan 33 maalia, ja puolustuslinja sekä N´Golo Kanten tähdittämä keskikentän pohja ovat jälleen alkavalla kaudella laadukasta tavaraa. Bluesin viime kauden tehokkain pelimies oli Mason Mount vain 11 osumallaan, ja nyt jonkun on ehdottomasti noustava kantamaan joukkuetta maaleillaan.
Sterling tuo erittäin mielenkiintoisen uuden vaihtoehdon lontoolaisten yläoksalle. Paljon odotetaan myös viime kaudella Crystal Palacessa lainalla loistokauden veivanneelta keskikentän Conor Gallagherilta.
Keväällä itsensä Valioliigassa neljänneksi kammennut ja näin ollen myös Mestarien Liigaan osallistuva Tottenham on ollut hyvin ahkera kesän siirtomarkkinoilla. Ykköshankinta on hyökkäykseen entisestään lisää tehoja tuomaan palkattu Richarlison, josta Spurs pulitti Evertonille viileät 60 miljoonaa puntaa.
Brightonista napattu Yves Bissouma tuo voimaa keskikentälle, ja Inter Milanista ilmaissiirrolla tulleen Ivan Perisicin mukana pohjoislontoolaiset saavat roppakaupalla kokemusta isoista peleistä. Myös Barcelonasta lainattu toppari Clement Lenglet on erinomainen vahvistus joukkueen takalinjoille.
Tottenhamin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Tottenhamin miehistössä on nyt upeasti leveyttä, ja manageri Antonio Contella on mistä valita ruuvatessaan kuvioitaan sekä kotimaan sarjaan että europeleihin. Spurs on jälleen ennakkokaavailuissa erittäin lähellä Valioliigan top-4 sijoitusta. Tottenham hävisi viime kauden yhdestätoista viimeisestä pelistään ainoastaan yhden, ja mikäli tuo formi saadaan kannettua syksyn koitoksiin, tulee Conten nippu keikkumaan sarjan kärkipään tuntumassa.
Hyökkäys on liigan eliittiä, ja keskikentän hienoista ohkaisuutta on onnistuttu paikkaamaan mukavasti Bissouman hankinnan myötä.
Niukasti ulos Mestarien Liigan paikoilta lipsahtanut Arsenal tähtää alkavalla kaudella tosissaan neljän parhaan joukkoon. Gunners on onnistunut vahvistamaan miehistöään, ja uusia kasvoja on napsittu avainpaikoille isolla rahalla.
Valioliigan kokemusta höylättiin Manchester Cityn riveistä, kun piikkiin pestattiin Gabriel Jesus ja laitapuolustukseen Oleksandr Zinchenko. Portosta hankittu Fabio Vieira edustaa puolestaan valtavaa nuorempaa potentiaalia. Kesän harjoitusottelut ovat olleet hurjaa tykittelyä, ja nähtäväksi jää saako Gunners kannettua vireensä syksyn liigapeleihin.
Arsenalin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Valioliigan neljän parhaan joukkoon on tunkua, ja itsensä sinne kiilatakseen Arsenalin täytyy parantaa pistesaldoaan viime kaudesta. Homma ei ole lainkaan mahdoton, sillä rosterissa alkaa olla hyvin leveyttä. Jesus on selvä parannus pois päästettyyn Alexandre Lacazetteen verrattuna, ja muutenkin lontoolaisten hyökkäysosasto vaikuttaa olevan erinomaisessa jamassa.
Neljän sakkiin pääsy vaatii kuitenkin lisäksi myös puolustuksen tiivistämistä, eikä Gunnersin pakkiosasto ole edelleenkään sarjan kärkiryhmien tasolla. Pitkältä lainakiertueelta Arsenalin riveihin palannut toppari William Saliba on nyt avauksen tavaraa, ja nuorukaisen onnistuminen on avainasemassa joukkueen takalinjojen toiminnassa.
Mestarien Liigan sijoituksista ulos jääneellä Manchester Unitedilla puhaltavat nyt uudet tuulet. Manageriksi hankittiin Ajaxissa rautaista työtä vuosikaudet tehnyt Erik ten Hag, ja suurseura tulisi pikimmiten palauttaa Valioliigan top-neloseen.
Muutama hankinta on jo tehty, mutta hollantilaisella on edessään raju työmaa joukkueen rakentamisessa näköisekseen. ManU:n pitäisi resurssiensa puolesta olla mukana mestaruustaistelussa, mutta sarjan tämän hetken kärjen haastaminen ei ole vielä mahdollista.
Manchester Unitedin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Viime kaudella Unitedin homma kaatui ennen kaikkea surkeaan puolustukseen. Joukkue päästi yli kaksi kertaa enemmän maaleja kuin kilpakumppanit City ja Liverpool. Ten Hag onkin vahvistanut takalinjojaan ostamalla luottomiehensä Lisandro Martinezin isolla rahalla Ajaxista.
Lisäksi rosteriin on liittynyt laitapakki Tyrell Malacia. Puolustuksessa on nyt runsaasti leveyttä, mutta Raphael Varanen ja etenkin Harry Maguiren pitäisi löytää forminsa. Keskikentän pohja aiheuttaa edelleen kysymysmerkkejä. Ulospäin ManU:sta liikahtivat muun muassa Paul Pogba, Edinson Cavani ja Nemanja Matic. Cristiano Ronaldo on jättänyt siirtopyynnön, ja miehen tulevaisuus punapaidoissa on enemmän kuin epävarmaa.
Hienosti kahdella edellisellä kaudella top-seiskaan kiilannut West Ham tähtää jälleen kerran europaikoille ja haluaa sekoittaa kärkijoukkueitten pakkaa. Hammers on vahvistanut rivejään parilla lupaavalla täsmähankinnalla. Joukkueessa on vihdoin kauan kaivattu puhdas sentteri, kun maalitykki Gianluca Scamacca ostettiin Sassuolosta.
Aukko topparilistassa paikattiin naaraamalla Nayef Aguerd Rennesistä. Joukkueen tärkein pelaaja ja uransa lopettaneelta Mark Noblelta seuran kapteeniuden perinyt Declan Rice on ajoittain vellovista siirtohuhuista huolimatta edelleen Hammersin mies ja alkavalla kaudella jälleen avainroolissa Hammersin keskikentällä.
West Hamin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Kuuden kärkeen puskeminen tulee olemaan valtava urakka, mutta nappisuorituksella europaikka on jälleen täysin mahdollinen. Konferenssiliiga vie resursseja, ja rosteriin pitäisi vielä siirtoikkunan viimeisinä viikkoina hankkia leveyttä.
Manageri David Moyes on tehnyt upeaa työtä itälontoolaisten luotsina, ja West Hamista on kehkeytynyt varsin viihdyttävä nippu, joka pystyy hyvänä päivänä kaatamaan sarjassa kenet hyvänsä. Paljon riippuu alkavalla kaudella siitä, löytääkö Scamacca maalivireensä nopeasti.
Viime kauden alussa pahasti laahannut Aston Villa päätyi lopulta sarjataulukossa paikalle neljätoista, ja nyt sijoitusta on tarkoitus kohentaa huomattavasti. Kesken viime kauden puikkoihin hypännyt manageri Steven Gerrard toi ryhmään mukavasti ryhtiä, ja Villalla on alkavalla kaudella kasassa iskukykyinen nippu.
Joukkue ei ole kesällä kokenut suuria muutoksia. Sevillasta saapunut huipputoppari Diego Carlos on selvä vahvistus, ja keskikentän Philippe Coutinhon lainadiili muutettiin pysyväksi siirroksi. Myös Boubacar Kamara on erittäin mielenkiintoinen lisä birminghamilaisten rosteriin.
Aston Villan tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Viime kaudella Villan otteita vaivasi epätasaisuus. Carlos ja Kamara tuovat kaivattua stabiiliutta alakertaan ja keskikentän pohjalle. Joukkueesta puuttuu kuitenkin edelleen varma maalipyssy. Viime kauden paras maalintekijä oli Ollie Watkins yhdellätoista osumallaan.
Coutinholta ja Emiliano Buendialta löytyy luovuutta, mutta kärjestä pitäisi löytyä enemmän tehoja. Gerrardin ensimmäinen täysi kausi Villan peräsimessä tulee olemaan tärkeä testi miehen uralla. Paikka Valioliigan top-kympissä olisi oiva suoritus ja näillä näkymin hyvinkin haarukassa.
Putoajan paikalla pitkään viime kaudella jumittanut Newcastle raivasi kevään upeilla otteillaan tiensä lopulta sarjassa peräti yhdenneksitoista. Talvella seura siirtyi uuden omistajan alaisuuteen, ja upporikkaiden saudipomojen avustuksella joukkuetta vahvistettiin jo tammikuun siirtoikkunassa.
Kesällä hankinnat ovat olleet jopa yllättävän maltillisia. Toppari Sven Botman ja maalivahti Nick Pope ovat toki laadukkaita omilla tonteillaan, mutta eivät niitä megaluokan värväyksiä, joista seuran fanit unelmoivat.
Newcastlen tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Viime vuoden marraskuussa manageriksi tullut Eddie Howe laittoi kevätkaudella tiskiin kovat näytöt, ja miehen tulisi ensimmäisellä ehjällä kaudellaan hilata joukkueensa Valioliigan kymmenen parhaan joukkoon.
Newcastlessa on alkamassa projekti, jossa seura haluaa muutaman vuoden sisällä olla Valioliigassa vähintään top-kuutosessa. Magpies-leirissä onkin alkamassa vähintäänkin mielenkiintoinen kausi. Mikäli hyökkäyspään tähdet Callum Wilson ja Allan Saint-Maximin pysyvät kerrankin ehjinä, Castlella on ehdottomasti potentiaalia nousta taulukon paremmalle puolikkaalle.
Keväällä 2020 ja jälleen 2021 mahtavasti Valioliigassa viidenneksi sijoittunut Leicester valahti viime kaudella vasta sijalle kahdeksan. Europelitkin menivät lopulta hieman mönkään, ja alkavalle kaudelle riittää jälleen haasteita.
Joukkue on pysynyt toistaiseksi hyvin kasassa, vaikka runkopelaajista ainakin Kasper Schmeichelin, Harvey Barnesin ja James Maddisonin huhuillaan olevan lähdössä. Vahvistuksia rosteriin kaivattaisiin, tai homma alkaa junnata paikoillaan ja europaikat jäävät jälleen haaveeksi.
Leicesterin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Leicesterin viime kausi kaatui heikkoon puolustukseen. 59 päästettyä maalia on normaalisti taulukon alemman keskikasti kamaa, eikä manageri Brendan Rodgers ole lähtenyt vahvistamaan takalinjojaan kesän markkinoilla.
Viime vuonna Foxesin touhua häiritsivät tosin myös lukuisat loukkaantumiset. Mikäli nuori toppari Wesley Fofana pysyy terveenä, tulee Leicesterin peräpää olemaan viime kautta vakaampi. Hyökkäysten rakentelussa paljon on Barnesin ja Maddisonin harteilla. Piikissä isoin rooli on edelleen 35-vuotiaalla Jamie Vardylla, jonka vauhti alkaa väkisinkin pian hiipua. Nykyrosterilla viime kauden sijoitus tulee hyvin todennäköisesti putoamaan.
Brighton kiilasi viime kauden upealla loppukirillään Valioliigan yhdeksänneksi. Joukkueen rosteri ei pullistele tähtipelaajia, mutta manageri Graham Potter on saanut revittyä miehistöstään irti jotakuinkin maksimisuorituksen. Seagullsin pelitapa on tuottanut tulosta selvästi paremmin vieraissa kuin kotona.
Brighton kiskaisi viime kaudella ainoastaan viisi voittoa Amex Stadiumilla neppaillen 19 kotipelissä surkeat yhdeksäntoista osumaa. Ryhmästä puuttuu edelleen Valioliigan yläpuolikkaalle tarpeeksi tehokas maalintekijä. Paraguayn liigasta naarattu Julio Enciso on tälle tasolle melkoinen arpa.
Brightonin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Brightonin rivistöt ovat pysyneet viime kauden jäljiltä varsin mukavasti kasassa, ja hyvin toimiva puolustus saattaa kantaa pitkällekin tulevalla sesongilla. Yves Bissouman menetys Tottenhamiin on toki iso kolaus keskikentän työmaalle, ja laitapakki Marc Cucurella on jättänyt siirtopyynnön etsiessään sopimusta isompaan seuraan.
Potterin veivaama rohkea pallonhallintaan perustuva pelitapa on tehnyt Brightonista melko vaikean lyötävän, mutta materiaalin kapeus estää joukkueen pyristelyt kohti europaikkoja. Ilman hyökkäyspään hankintoja sarjasijoitus tulee putoamaan viime kaudesta.
Crystal Palace nykäisi uuden managerinsa Patrick Vieiran kanssa mukiinmenevän kauden 20/21 lopullisen sijoituksen oltua kahdestoista. Positiivinen maaliero sesongin päätteeksi oli iso bonus, ja ranskalaisluotsi näyttää saavan pidettyä joukkueensa rungon kasassa. Parit näppärät hankinnatkin on nähty. Lensistä napattu Cheick Doucoure on jämäkkä vahvistus keskikentän keskustaan, ja Bayern Münchenin organisaatiosta siirtynyt toppari Chris Richards on erittäin mielenkiintoinen lisä Eaglesin riveihin.
Sam Johnstone luo tervetulleen kilpailutilanteen Palacen maalin suulle. Lainamies Conor Gallagherin lähtö takaisin Chelseaan on valtava menetys.
Crystal Palacen tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Vieira sai nippunsa pelaamaan varsin katseltavaa ja positiivista futista viime kaudella, ja lisää samaa on varmasti luvassa edelleenkin. Materiaali on laadultaan toki edelleen tiukasti sarjan keskikastia, mutta Palace pystyy hyvänä päivänä lyömään Valioliigan kärkijoukkueet. Loppusijoitus tulee jälleen olemaan puolivälin kieppeillä. Nappivedolla paikka top-kympissä on realistinen.
Viime keväänä kymmenenneksi sijoittunut Wolverhampton ampaisee tulevaan kauteen lähes muuttumattomalla miehistöllä. Ainoastaan 43 liigamaalia päästänyt puolustus oli jo viime kaudella erinomaisessa kuosissa, ja takalinjoja on vahvistettu entisestään hankkimalla toppari Nathan Collins Burnleystä. Hyökkääjä Hee-Chan Hwangin lainadiili muutettiin kesällä pysyväksi siirroksi.
Wolvesin runko on Valioliigaan melko laadukas. Maalinteko oli kuitenkin viime kaudella nihkeää, eikä hommaan luultavasti ole suurta muutosta äkkiseltään luvassa. Raul Jimenezin ja Hwangin parivaljakossa on potentiaalia, mutta joukkueen pelitavalla kaksikolle ei olla saatu luotua riittävästi paikkoja.
Wolverhamptonin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Toisen kautensa Wolverhamptonin puikoissa aloittava manageri Bruno Lage sai viime kaudella oman systeeminsä varsin hyvin ajettua sisään.
Joukkueen meno ei ole missään nimessä kovin räiskyvää, mutta puolustus edellä operoivan nipun suorittaminen on melko tasaista. Sarjasijoitus tuskin tulee viime kaudesta paranemaan, mikäli Lage ei keksi raikkaita kuvioita hyökkäykseensä.
Pääsarjapaikkansa vain vaivoin keväällä säilyttänyt Leeds on varsin tukalassa tilanteessa uuden kauden kynnyksellä. Joukkue menetti pari ehdotonta avainpelaajaansa, kun Raphinha myytiin Barcelonaan ja Kalvin Phillips Manchester Cityyn. Sisään on raahattu useampikin ukko, mutta vahvistusten tason riittäminen Valioliigaan on melkoinen kysymysmerkki.
Hankinnat ovat toistaiseksi kaikki saapuneet mantereen puolelta. Brenden Aaronson ja Luis Sinisterra tuovat taitoa ylöspäin, ja keskikentän pohja meni täysin uusiksi Marc Rocan ja Tyler Adamsin saapumisen myötä. Rasmus Kristensen oikeana laitapakkina on avauksen kamaa, mutta koko viisikon kokemattomuus Englannin kentillä saattaa aiheuttaa etenkin alkukaudesta vaikeuksia.
Leedsin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Kesken viime kauden vetovastuun ottanut manageri Jesse Marsch on nyt saanut hioa kuvioitaan koko kesän ajan. Leedsin koko pelitapa meni jo kevätkaudella aika lailla uusiksi, ja railakkain sirkus on jo jätetty taakse. Marschilla on käsissään melko nuori miehistö, ja joukkue löytyy ensi kauden päätteeksi todennäköisesti läheltä liigan tyvipäätä. Raphinha ja Phillips ovat hankalia korvattavia. Leedsille on elintärkeää, että uudet tulokkaat pääsevät nopeasti mukaan Valioliigan vaativaan rytmiin.
Southamptonin viime kausi meni pahasti pipariksi, ja joukkue sijoittui viidenneksitoista vain viisi pinnaa putoamisrajan yläpuolelle. Vaikea sesonki päättyi rumaan neljän ottelun tappioputkeen, ja manageri Ralph Hasenhüttlilla riittää työmaata joukkueen kurssin korjaamisessa.
Joukkueen runko on sentään pysynyt viime kauden jäljiltä hyvin koossa, ja Saints on tehnyt muutamia ostoksia kesän siirtoikkunassa. Hankinnat ovat kuitenkin melko vaatimattomasta korista, ja näillä näkymin Southampton saattaa joutua tosissaan taistelemaan sarjapaikastaan.
Southamptonin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Nuori Gavin Bazunu haastaa Alex McCarthyn maalin suulla, ja Joe Aribolta ja Sekou Maralta odotetaan tehoja hyökkäyspäässä. Tulijat ovat kuitenkin melkoisia arpoja Valioliigatasolle. Southampton voitti viime kauden viimeisestä kahdestatoista liigapelistään vain yhden, ja joukkueen edellinen vierasvoitto on helmikuun alusta.
Ilmoilla on valtavasti kysymysmerkkejä, ja mikäli hankinnat floppaavat, tulee Saintsin pistesaldo jäämään jälleen hyvin vaatimattomaksi.
Edellisen kauden suurimpiin pettymyksiin lukeutunut Everton haluaa kääntää uuden lehden ja kivuta vähintään sarjan keskikastiin. Joukkue oli keväällä erittäin lähellä putoamista, mutta Toffees selvisi kurimuksesta rimaa hipoen. Ratkaisevista osumista vastasi Richarlison, joka nakutti yksinään lähes neljäsosan Evertonin koko kauden maalisaldosta. Kesällä brasilialainen myytiin Tottenhamiin, joten hyökkäykseen pitäisi löytyä muita ratkaisijoita.
Evertonin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Viime tammikuussa Evertonin manageriksi palkattu Frank Lampard onnistui repimään miehistöstään keväällä irti tarpeeksi tsemppiä säilymistä varten, mutta miehen taktiset kyvyt ovat edelleenkin pieni arvoitus. Toffeesin materiaalin pitäisi kantaa kauas putoamistaistelusta, muta viime kauden touhu oli erittäin huolestuttavaa.
Burnleystä kaapattu keskikenttämies Dwight McNeil on ihan pätevä vahvistus, ja toppari James Tarkowski on taattua Valioliigan laatua. Lisää hankintoja pitäisi kuitenkin ehdottomasti vielä tehdä, tai putoamispeikko tulee jälleen vaanimaan joukkueen kintereillä.
Championshipin mestaruuteen ja suoraan nousuun viilettänyt Fulham ravaa uuteen kauteen sarjapaikan säilyttäminen mielessään. Materiaali on tosin pääsarjaan melko vaatimatonta., vaikka vahvistuksia on toki kannettu jo sisään. Ykköshankinta on Portugalin maajoukkueessakin mukana oleva Joao Palhinha, joka siirtyi Sporting Lissabonista.
Toinen erittäin mielenkiintoinen ostos on Manchester Unitedissa ilman roolia jäänyt ja lainapesteissä kierrellyt Andreas Pereira, joka saapui Fulhamiin pysyvällä siirrolla. Kaksikko tulee touhuamaan avainrooleissa lontoolaisten keskikentällä. Maalintekovastuu on tiukasti Aleksandar Mitrovicin harteilla.
Serbian maajoukkuekärki pisti viime kaudella Championshipin maaliennätykset päreiksi latomalla ällistyttävät 43 kaappia 44 sarjapelissä.
Fulhamin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Kahdella edellisellä Valioliigan visiitillään keväällä 2019 ja 2021 Fulham lähti sukkana takaisin divariin. Myös alkavasta kaudesta voidaan ennakoida joukkueelle haastavaa. Uusien hankintojen olisi päästävä pääsarjan menoon nopeasti kiinni, ja Mitrovicin tulee ehdottomasti vihdoin todistaa olevansa Valioliigatason maalintekijä.
Manageri Marco Silvalla on aiempaa kokemusta korkeimmalta sarjatasolta Watfordin ja Evertonin käskyttäjänä. Nuo pestit eivät menneet lainkaan putkeen, mutta nyt portugalilainen pääsee tekemään töitä ilman valtavia paineita niskassaan.
Nappisuorituksella sarjapaikan säilyttämiseen on eväät olemassa.
Viime kaudeksi Valioliigaan noussut Brentford kiskaisi varsin vahvan sesongin ja saavutti mukavan 46 pisteen saaliin.
Sarjasijoitus oli lopulta kolmastoista, ja Bees voitti kevään viimeisestä yhdestätoista ottelusta peräti seitsemän. Joukkue on hieman vahvistunut kesällä, sillä puolustukseen hankittiin Burnleystä kokenut toppari Ben Mee sekä Bolognasta nuori laitapakki Aaron Hickey.
Myös Hullista siirtynyt keskikentän Keane Lewis-Potter on erittäin lupaava kaappaus. Toisaalta Brentford menetti hurjasti pallollista taitoa, kun Christian Eriksen poistui Manchester Unitedin riveihin.
Brentfordin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Uusista hankinnoista huolimatta Brentfordin materiaali on edelleen kovin vaatimatonta Valioliigaan. Toinen kausi sarjanousun jälkeen saattaa helposti olla erittäin haastava, ja joukkue tuskin pystyy ainakaan parantamaan sarjasijoitustaan.
Edessä saattaa olla jopa tiukka taistelu putoamista vastaan, mikäli viime kaudella flopanneet Southampton, Everton ja Leeds saavat pakettinsa kasaan.
Valioliigaan nousukarsinnan kautta päätynyt Nottingham on uudistanut rosteriaan todella rajulla kädellä kesän markkinoilla. Sisään on tullut jo tusinan verran uusia ukkoja, kun seurajohto on polttanut noususta tienattuja puntapinoja.
Tulijoiden nippu on sekoitus Manner-Euroopasta naarattuja jokerikortteja ja Valioliigasta tuttuja nimimiehiä. Statement-hankintana komeilee Manchester Unitedista siirtynyt Jesse Lingard, ja myös maalin suulle lainadiilillä saapuneella Dean Hendersonilla on vyöllään maaottelu Englannin paidassa.
Liverpoolista ostettu laitapakki Neco Williams on puolestaan tuttu näky Walesin edustusjoukkueesta. Lisäksi Forest törsäsi yli 50 miljoonaa puntaa nelikkoon Moussa Niakhate, Taiwo Awoniyi, Giulian Biancone ja Omar Richards. Fantastista työtä Championshipissä tehneellä manageri Steve Cooperilla onkin edessään sekava ja kallis palapeli, jonka avulla sarjapaikka olisi tarkoitus uusia.
Nottingham Forestin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Nottingham on monien papereissa yksi kuumimpia suosikkeja putoamaan takaisin toiselle sarjatasolle. Divarissa Forest puolusti erittäin tiiviisti ja päästi kauden 46 ottelussa ainoastaan 40 maalia.
Joukkue saattaa vahvan alakertansa ansiosta pystyä härnäämään myös Valioliigan nippuja, mutta hyökkäyspään tehot ovat kauden alla valtava kysymysmerkki. Syksy näyttää, mihin saakka uudet hankinnat ja sarjanousijan boosti riittävät.
Viime kauden Championshipin kakkonen Bournemouth palaa Valioliigaan kahden vuoden tauon jälkeen. Manageri Scott Parker teki erinomaista työtä toisella sarjatasolla, mutta nyt miehellä on edessään hurja savotta Cherriesin pitämiseksi liigassa.
Seura ei ole juurikaan tehnyt uusia hankintoja. West Hamista tullut laitapakki Ryan Fredericks on kohtalainen tekijä, ja Middlesbroughista kaapattu keskikenttämies Marcus Tavernier tulee vahvistamaan joukkuetta, mutta rosteri kaipaisi kipeästi Valioliigatason osaamista.
Bournemouthin tärkeimmät hankinnat
Lähtijöitä
Cherries päätti Championship-kautensa viime keväänä makeaan kahdeksan ottelun tappiottomaan putkeen, jonka aikana se piti oman maalinsa puhtaana peräti kuusi kertaa. Puolustuspäässä itseluottamuksen voisi siis olettaa olevan kohdillaan. Ilman merkittäviä lisäsatsauksia Championship kuitenkin kutsuu jälleen vuoden päästä.
Bournemouth saattaa kauden alussa napsia pisteitä nousijan innolla, mutta kauden edetessä materiaalin kapeus tulee auttamatta vastaan.