Tässä ovat futiksen EM-karsintaviikon upeimmat onnistujat

Jalkapallon EM-karsinta lähti vauhdikkaasti liikkeelle, ja nyt maaliskuun ottelut on rutistettu kunnialla pakettiin. Saimme todistaa futisjättiläisten iskujenvaihtoja, ällistyttäviä yllätyskäänteitä ja tietenkin kasoittain fantastisia maaleja. On siis aika katsastaa, ketkä tähdet kirjoittivat nimensä otsikoihin ja johdattivat avauskierroksilla joukkueensa kohti vuoden 2024 lopputurnausta.

Romelu Lukaku

Belgia väänsi kevään rupeamassa vain yhden karsintapelin, ja siinä se möyhensi Ruotsin tyylikkäästi maalein 3-0. Kaikista kolmesta osumasta vastasi Romelu Lukaku, joka veivasi maajoukkueuransa kolmannen hattutempun. Sentteri sai näin ollen pyyhittyä mielestään Qatarin MM-kisojen karmaisevat pettymykset. Lukaku on palannut huippukuntoon vaikean talven jälkeen, ja järkäle oli jatkuvasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

  • Maaottelut, 105
  • Maalit, 71

Inter Milanissa tällä kaudella potkiva Lukaku muodosti Ruotsi-pelissä todella terävän hyökkäyskolmikon yhdessä Leandro Trossardin ja Dodi Lukebakion kanssa. Lukaku oli avauksessa myös alkuviikosta Saksaa vastaan kamppaillussa harjoitusottelussa, ja mies kiskaisi siinäkin yhden kaapin Belgian marssiessa iloiseen 3-2 voittoon. Solnan illassa nähty hattutemppu osoitti Lukakun kuuluvan jälleen alkaneen karsinnan vaarallisimpiin maalitykkeihin.

Scott McTominay

Skotlanti joutui lähtemään karsinnan A-lohkoon vaikeasta haastajan asemasta, kun kisapaikkojen ennakoitiin menevän Espanjalle ja Norjalle. Kahden pelin jälkeen skotit runnovat kuitenkin puhtaalla pelillä ryhmän piikkipaikalla, ja molemmissa voitokkaissa otteluissa ratkaisijaksi on noussut melkoinen yllätysnimi. Keskikentän raatajana tunnettu Scott McTominay nakutti sekä Kyprosta että Espanjaa vastaan kaksi maalia ja räjäytti Hampden Parkin liitoksistaan.

  • Maaottelut, 39
  • Maalit, 5

Valioliigassa Manchester Unitedia edustava McTominay oli aiemmin iskenyt Skotlannille vain yhden osuman, mutta kaikki nyt nähdyt kaapit olivat mieheltä todellisen maalintekijän viimeistelyitä.

Kyprosta vastaan keskikentän myyrä tuli kehiin vasta 67 minuutin pelin jälkeen ja ratkaisi taiston lopullisesti kahdella maalillaan. Seuraavaan otteluun tulikuuma ukko iskettiin ymmärrettävästi avaukseen, ja Espanjan kivikova puolustus oli miehen käsittelyssä pelkkää paperia. Skotlanti kairasi ikimuistoisen ja täysin ansaitun voiton, ja McTominayn osumien avulla joukkue on noussut vahvaksi ehdokkaaksi ruuvaamaan itsensä ensi vuoden EM-kisoihin.

Rasmus Højlund

Lukakun kolmen ja McTominayn neljän osuman saldot kalpenevat kuitenkin yhden sankarin saaliille, sillä Rasmus Højlund on EM-karsinnan toistaiseksi kovin maaliseppä.

20-vuotiaalla nuorukaisella oli ennen karsinta-avausta vyöllään vasta kaksi maaottelua Kansojen Liigasta, mutta Suomea vastaan sentteri pääsi ensimmäistä kertaa Tanskan avauskokoonpanoon. Mies kiitti vastuusta ja pommitti Huuhkaja-fanien suruksi hatullisen juuttien mainiossa 3-1 voitossa.

  • Maaottelut, 4
  • Maalit, 5

Højlund jatkoi tehtailuaan myös seuraavassa ottelussa ja tykitteli Kazakstania vastaan kaksi maalia ensimmäiseen reiluun puoleen tuntiin.

Sankarin osumista huolimatta Tanska onnistui häviämään pelin uskomattomalla tavalla, mutta Atalantan mies nousi tappiosta huolimatta yhdeksi koko karsintaviikon kuumimmaksi puheenaiheeksi yhteensä viidellä kaapillaan. Joukkueen ajoittain hankalaan sentteritilanteeseen vaikuttaakin nyt löytyneen upean tulivoimainen ratkaisu.

Dusan Vlahovic

EM-karsintojen Maalikarkeloihin osallistui myös Dusan Vlahovic, joka osui Serbian molemmissa huipputärkeissä voitoissa.

Viime vuonna pettymykseen päättyneissä MM-kisoissa mies onnistui tekemään vain yhden maalin Serbian kontatessa, mutta tällä kertaa Vlahovic nousi joukkueen ratkaisijaksi. Tehohyökkääjä on nyt nakutellut jo kolmetoista osumaa pelaamassaan 21 maaottelussa.

  • Maaottelut, 21
  • Maalit, 13

Vlahovic oli avauksessa karsinta-avauksen 2-0 voitossa Liettuaa vastaan, ja maalitykki muodostaa Aleksandar Mitrovicin ja Dusan Tadicin kanssa huippuvaarallisen trion.

Mies varmisteli Belgradissa Serbian voittoa toisen jakson viileällä viimeistelyllään, ja seuranneessa ottelussa Montenegrossa Vlahovic otti pelin lopulla joukkueen reppuselkäänsä. Seuratasolla Juventusta edustava tehohyökkääjä tuli 0-0 tilanteessa puoliajalla vaihdosta sisään, ja Serbian hyökkäyksessä alkoivat palaset loksahdella kohdilleen.

Vlahovic viimeisteli viimeisen vartin aikana kaksi tärkeää maalia ja nosti joukkueensa Podgorican illassa tukalasta paikasta karsintalohkon ykkössuosikiksi.

Declan Rice

Englanti aloitti oman urakkansa lyömällä lohkonsa molemmat päävastustajat Italian ja Ukrainan, joten joukkue on jo tässä vaiheessa erittäin lähellä kisapaikkaa.

Onnistujia oli monta, ja hyökkäyspäässä Harry Kane ja Bukayo Saka olivat tehokkaalla pelipäällä. Me nostamme esiin kuitenkin keskikentän puolustavassa roolissaan jälleen kerran loistaneen Declan Ricen.

  • Maaottelut, 41
  • Maalit, 3

Valioliigassa West Hamissa pelaava 24-vuotias Rice on ollut jo useamman vuoden ajan Englannin vakioavaajia, ja kyseessä on ehdottomasti yksi päävalmentaja Gareth Southgaten luottopelaajista. Mies niittasi Italiaa vastaan huipputärkeän avausmaalin viileällä viimeistelyllä kulmapotkun jälkitilanteesta. Rice täytti oman tonttinsa molemmissa otteluissa huikealla tavalla ja takasi Italia-pelissä Englannille keskikentän herruuden.

Ukrainaa vastaan vastus keveni merkittävästi, mutta yhdessä Jude Bellinghamin kanssa Rice dominoi jälleen konehuonetta rautaisin ottein.

Askhat Tagybergen

Yksi ensimmäisten karsintakierrosten positiivisista yllättäjistä oli Kazakstan, jonka riveistä yksi pelaaja ansaitsee päästä mukaan listallemme.

Joukkueen kapteeni Askhat Tagybergen tahkosi joukkueen molemmissa otteluissa täydet minuutit, ja miehen laukoma timanttinen tasoitusmaali Tanskan verkkoon on yksi kevään rupeaman muistettavimmista. Koko uransa Kazakstanin liigassa palloillut jyrä nosti pommillaan nimensä suuremman futisyleisön tietoisuuteen.

  • Maaottelut, 44
  • Maalit, 1

Kazakstan taisteli EM-karsinnan avauspelissään erinomaisetsi kotonaan Sloveniaa vastaan mutta taipui toisella jaksolla johtoasemasta 2-1 tappioon.

Tagybergenin johtama isäntien keskikentän paketti pysyi mukavasti kasassa materiaaliltaan vahvempaa vihua vastaan. Seuranneessa Tanska-pelissä jysäytettiinkin sitten valtava paukku, kun Kazakstan nousi kahden maalin takamatkalta ottelun loppuhetkillä uskomattomaan 3-2 voittoon. Ilta oli ikimuistoinen Tagybergenille ja koko Kazakstanin futikselle, ja yllätys jätti lohkon jännittävän kiharaiseksi ennen kesän kiivaita karsintavääntöjä.

LUE KAIKKI UUTISET