Super Bowl LV

Super Bowl LV päättyi Tampa Bay Buccaneersien ylivoimaiseen 31-9 voittoon ja Tom Bradyn seitsemänteen mestaruuteen. Tampan puolustus pelasi kauden parhaimman pelinsä juuri oikeaan paikkaan ja hyökkäys liikutti palloa tehokkaasti, niin juosten kuin heittäen. Voitto oli 100% joukkuesuoritus ja yhtäkään yksilöä ei voi nostaa nimeämättä heti kahta muuta. Valmennus myös onnistui pelisuunnitelmassaan ja erityisesti puolustuksen koordinaattori Todd Bowlesin osuus voitossa oli erittäin suuri. Vanha viisaus: ”hyvällä puolustuksella voitetaan mestaruuksia” osoittautui taas kerran paikkansa pitäväksi. 

Alusta alkaen kävi selväksi, että KC:n hyökkäys on haavoittuvainen, kun hyökkäyksen linja ei pystynyt pitämään kurissa Tampan etunelikkoa. Patrick Mahomes joutuikin juoksemaan pelissä yhteensä 478 jaardin verran karkuun Tampan puolustajia mikä on lukuna aivan käsittämätön.

Kansas epäonnistui todella monella tasolla ottelussa, joten yksittäistä syytä tappioon on vaikea löytää. Andy Reid hävisi valmennuksen näkökulmasta Bruce Arianssille selkeästi ja näyttikin, että Tampa oli askeleen tai kaksi edellä jokaisessa tilanteessa. KC:n hyökkäyksen linja kärsi todella paljon LT Eric Fisherin loukkaantumisesta konferenssifinaaleissa, mutta sen taakse on mielestäni turha piiloutua. 

Hyökkäys ei pystynyt liikuttamaan palloa heille tutuilla screeni peleillä minkä tulisi saada painetta pois linjamiehiltä ja juoksuttamista ei yritetty tosissaan. Tähän, kun vielä lisätään lukemattomat dropit heittopelissä oli soppa valmis. Heidän puolustuksensa joutui paikkaan, missä se ei ole tottunut olemaan – kantamaan hyökkäystä. KC:n puolustus näyttikin joukolta, joka saapuu peliin ilman suurempaa valmistautumista. 

Tampa juoksutti suoraan päin näköä ja yksinkertaisesti voitti 1vs1 tilanteet joka puolella kenttää. Tähän, kun vielä lisätään Bradyn kyky lukea puolustusta ja pitää pallo turvassa omalla joukkueella ei jäänyt epäselvyyttä kuka poistuu ottelusta voittajana.

Brady sekä Gronkowski julisti ottelun jälkeen tulevansa takaisin seuraavalle kaudelle ja samoin teki myös Tampan päävalmentaja Bruce Arians. Tämän kolmikon ansiosta Tampa tulee myös ensi kaudella olemaan ”team to beat” NFC:n puolella. Mestaruuden jälkeen usein tuleekin vastaan tilanne missä monet pelaajat lähtevät kokeilemaan siipiään muihin joukkueisiin isoilla sopimuksilla ja nähtäväksi jää pystyykö Tampa pitämään avainpelaajansa Floridan auringon alla. Kansas tappiostaan huolimatta tulee säilyttämään avainpelaajansa ensi kaudelle ja odotettavissa onkin heidän olevan yksi suurimmista suosikeista Super Bowliin AFC:n puolella.

Free Agency

Uusi ”league year” starttaa 17.maaliskuuta eli siitä eteenpäin pelaajat ja joukkueet saavat neuvotella uusista sopimuksista. Tuleva FA onkin varmasti yksi haastavimmista mitä joukkueet ovat hetkeen nähneet sillä tulevasta palkkakatosta ei ole vielä varmaa tietoa. Kaudella 2020 palkkakatto oli 198,2 miljoonaa ja arvio olisi, että tulevalle kaudelle luku tippuu 180-185 miljoonan välille. Normaalissa tilanteessa palkkakatto on noussut noin 10 miljoonan vuosivauhtia ja tämän tiedon mukaan onkin monet seurat rakentaneet joukkuettaan.

Tulemme varmasti näkemään paljon sopimusmuunnoksia ja viimeisin esimerkki on Green Bay Packerssin LT David Bakhtiarin 11 miljoonan rosteribonuksen muuttaminen allekirjoitusbonukseksi mikä jaetaan hänen jäljellä oleville sopimusvuosille. Tämä liike toi heille ensi kauden palkkakattoon 8,5 miljoonaa lisätilaa. 

Osa joukkueista tuleekin muokkaamaan nykyisten pelaajien sopimuksia rankemmalla kädellä sekä tulemme varmasti näkemään jopa yllättäviä irtisanomisia rahatilanteiden takia. (mm. Tyrell Williams LV Raiders). Palkkakattoon on pakko saada lisää tilaa, jotta joukkueet pystyvät haalimaan uusia pelaajia haavinsa.

  •          Jacksonville Jaguars 77 miljoonaa (arvioitu tila palkkakatossa, mikäli se olisi 180 miljoonaa)
  •          Indianapolis Colts 68,9 miljoonaa
  •          New York Jets 67,5 miljoonaa
  •          New England Patriots 62,5 miljoonaa
  •          Washington Football Team 39,1 miljoonaa
  •          Cincinnati Bengals 37,3 miljoonaa

Yllä olevat joukkueet ovat kuusi organisaatiota kenellä on eniten tilaa palkkakatossa ennen mahdollisia irtisanomisia. Jacksonville tulee myös draftaamaan numerolla yksi, joten siellä on erittäin hyvä tilanne päästä rakentamaan kilpailullinen joukkue erittäin nopeasti. Ennen kuin olemme maaliskuun puolivälissä jännitettäväksi jää minne vasta vapautettu Houston Texanssin tähtipelaaja JJ Watt suuntaa seuraavaksi. 

Houstonin päätös vapauttaa JJ Watt tarjoaa hänelle ennakkolähdön muihin pelaajiin nähden ja hän onkin vapaa valitsemaan tulevan joukkueensa. Lähteiden mukaan yli 10 joukkuetta on ilmoittanut kiinnostuksen Wattia kohtaan. Varmaa kuitenkin on, että Watt päätyy joukkueeseen, mikä on valmis voittamaan mestaruuden seuraavien kausien aikana.

  •          New Orleans Saints -84,2 miljoonaa (mikäli palkkakatto 180 miljoonaa)
  •          Philadelphia Eagles -49,5 miljoonaa
  •          Atlanta Falcons -32,2 miljoonaa
  •          Green Bay Packers -28,7 miljoonaa
  •          Los Angeles Rams -27,3 miljoonaa
  •          Pittsburgh Steelers -26 miljoonaa

Toinen ääripää palkkakaton suhteen löytyy yllä olevasta listasta. Tässä tosin ei vielä ole huomioitu Bakhtiarin uutta sopimusta, joten Packerssien kohdalla oikea luku on -20 miljoonaa. Näillä joukkueilla on edessä kuitenkin isoja päätöksiä ja moni pelaaja tulee vaihtamaan maisemaa, kun uusi league year alkaa. Organisaatiot eivät kuitenkaan ole ainoita kenelle tämä aiheuttaa harmaita hiuksia. 

Pelaajat, jotka eivät ole aivan terävintä kärkeä vapaissa agenteissa joutuvat tyytymään halvempiin sopimuksiin sillä joukkueet eivät pysty maksamaan vastaavia summia mitä edellisinä kausina nähty. Uskonkin monien vanhempien pelaajien ottavan melko ”joukkueystävällisiä” sopimuksia vastaan, jotta voivat jatkaa pelaamista liigassa. Kärkipelaajat omilla pelipaikoillaan tulevat tilanteesta huolimatta saamaan isoja sopimuksia ja uskon, että rikomme ennätyksiä pelipaikka kohtaisilla sopimuksilla kuten myös aikaisempina vuosina. Käydään seuraavaksi läpi mielenkiintoisimpia nimiä mitä löytyy vapaista-agenteista.

1.    QB Dak Prescott – Dallas Cowboys

2. WR Chris Godwin – Tampa Bay Buccaneers

3. WR Allen Robinson II – Chicago Bears

4. WR Kenny Golladay – Detroit Lions

5. T Trent Williams – San Francisco 49ers

6. S Justin Simmons – Denver Broncos

7. S Anthony Harris – Minnesota Vikings

8. LB Davonte Davis – Tampa Bay Buccaneers

9. G Brandon Scherff – Washington Football Team

10.  TE Hunter Henry – Los Angeles Chargers

Joukkueilla on mahdollisuus “tagata” yksi pelaaja per kausi. Tageja on olemassa eri tyyppejä, mutta yleisin on ns exclusive tag mikä tarkoittaa, että pelaaja kenet joukkue päättää tagata ei saa neuvotella toisten seurojen kanssa ja seura on velvoitettu tarjoamaan yhden vuoden sopimuksen minkä summa on keskiarvo top 5 palkoista kyseisellä pelipaikalla. 

Mikäli seura tagaa saman pelaajan kahtena kautena peräkkäin on palkan oltava 120% edellisen kauden palkasta. Kolmantena vuonna hinta on 144% edellisen kauden palkasta. Listan ensimmäinen pelaaja Dak Prescott pelasi edellisen kauden tagin alaisena ja on vahva kandidaatti uudelle tagille tulevana kautena. Dallas varmasti yrittää sorvata pidempää sopimusta Prescottin kanssa, mutta edellisellä kerralla sopimuksen pituus aiheutti eripuraa pelaajan leirin ja seurajohdon välillä. Listalla myös muita mahdollisia nimiä tagin alle ovat Godwin (tampa) ja Golladay (Detroit). Seurat kuitenkin pyrkivät aina neuvottelemaan sopimuksen ennen tagia sillä pelaajat ovat yleisesti tähän melko tyytymättömiä pidempiaikaisen turvan puuttumisen takia. Äärimmillään pelaajat saattavat jättää koko kauden välistä, mikäli eivät saa uutta sopimusta (mm. Le’veon Bell – Steelers 2018).

Seurat millä on tilaa palkkakatossa pystyvät hankkimaan aggressiivisemmin vapaita-agentteja ja erityisesti tulevalla kaudella joukkueet mieluummin turvautuvat pelaajaan, joka on jo pelannut liigassa, kuin draftin kautta hankittuun keltanokkaan. Ongelma draftin kohdalla on vähäinen scouting materiaali pelaajista ja varsinkin, kun osa ei pelannut ollenkaan edellisen kauden aikana. 

Tästä syystä tulemme näkemään erityisen kovaa kilpailua tietyistä pelaajista ja varsinkin kärkipään vapaiden agenttien hintalappu voi nousta melkoisen korkeaksi. Trent Williams on esimerkiksi sellainen pelaaja, joka tulee lunastamaan ison sopimuksen valitsemansa seuran kanssa. Uskon 49erssien tarjoavan muhkeaa monivuotista sopimusta liigan top 5 Tacklelle.

Draft

NFL:n offseasonille kuuluu olennaisesti myös Draft mikä alkaa tänä vuonna 29.huhtikuuta ja päättyy 1.toukokuuta. Joukkueet pyrkivät rakentamaan draftin kautta sen osuuden joukkueestaan mitä ei välttämättä pystytty FA:n kautta tekemään. Tämä ei kuitenkaan ole 100% totuus vaan osa seuroista noudattaa ns. BPA- (best player available) taktiikkaa mikä ei ota suuremmin kantaa oman joukkueen tarpeeseen. Nykyään olemme kuitenkin siirtyneet lähemmäksi tarpeen sekä BPA:n sekoittamista eli joukkueet pyrkivät huomioimaan molemmat tehdessään valintoja. 

Draftissa ensimmäisen varaus vuorossa on Jacksonville Jaguars ja heidän valintansa on tässä vaiheessa erittäin selvä. Ensimmäisenä pelaajana Komissaari Roger Goodell kuuluttaa nimen QB Trevor Lawrence – Clemson University. Lawrence on pelinrakentajana heti valmis paketti, joka tarjoaa Jacksonvillelle tärkeimmän yksittäisen palasen rebuildiin mikä seuralla käynnissä.

Seuraavana varaavat ovat New York Jets, Miami Dophins (houstonin pick), Atlanta Falcons ja Cincinnati Bengals. Vaihtoehtoja edellä mainituille seuroille on monia ja tulemme varmasti näkemään tradeja varausvuorojen suhteen sillä pelinrakentajia kipeimmin haluavat seurat pyrkivät pääsemään top 3 varausvuoroille. 

Draft on kokonaisuudessaan täysin oma maailmansa ja tänä vuonna joukkueet joutuvat luottamaan enemmän vanhaan pelimateriaaliin live scouttaamisen sijasta. Tämän takia ennustaminen ensimmäistä kierrosta pidemmälle on äärimmäisen vaikeaa. Tulemme vielä käsittelemään draftia omassa artikkelissaan missä pureudutaan tarkemmin joukkueiden tarpeisiin ja mahdollisiin valintoihin.