Barcelona löylytti Realin – nyt listaamme viime vuosien ikimuistoisimmat El Clasico -taistot!

Barcelona vei viime sunnuntain El Clasicon nimiinsä puhtaasti 4-0 täysin ylivoimaisen esityksen jälkeen. Blaugrana rynni upeaan vierasvoittoon ja hiljensi Santiago Bernabeun yleisön Pierre-Emerick Aubameyangin ja Ferran Torresin johdolla. Barcan ja Real Madridin välisissä koitoksissa on ennenkin nähty murskajaisia, maagisia maaleja ja mestaruuksien kannalta ratkaisevia hetkiä. Toivuttuamme viikonlopun hengästyttävästä kamppailusta listaamme nyt 2000-luvun huikeimman El Clasico -ottelut.

5. Real Madrid – Barcelona 2-1, Copa del Reyn finaali 2014

Nämä kaksi jättiläistä ovat rohmunneet vuosien varrella valtavat määrät pokaaleita, ja myös taistelu Espanjan Cup-mestaruudesta on ollut usein tulikuumaa. Joukkueitten välisitä Copa del Reyn finaaleista vuoden 2014 koitos on ikimuistoisin – eikä vähiten sen ällistyttävän ratkaisumaalin ansiosta.

Real sai tällä kertaa puolustuskuvionsa nappiin, ja sen takalinjat pitivät Sergio Ramosin ja Pepen johdolla Barcan hyökkäyksen tähdet Lionel Messin ja Neymarin varsin hyvin pimennossa. Vieraat kuitenkin onnistuivat tasoittamaan Angel Di Marian kiskaiseman avausmaalin Marc Bartran toisen jakson osumalla. Loppuhetkillä madridilaisten riveistä astui esiin uusi sankari.

  • 11´ Di Maria 1-0
  • 68´ Bartra 1-1
  • 85´ Bale 2-1

Ensimmäistä kauttaan Los Blancosin paidassa ravannut Gareth Bale kaappasi viisi minuuttia ennen ottelun loppua pallon jalkaansa keskiviivan tuntumassa ja lähti hurjaan spurttiin kohti katalonialaisten maalia. Barcan keskikentän ankkuri Sergio Busquets yritti töniä Balen nurin ja roikkua walesilaisen sprintissä mukana. Mikään ei kuitenkaan tehonnut, vaan laituri paineli loppuun saakka ja tuikkasi pallon verkkoon häkellyttävän yksilösuorituksensa päätteeksi. Kannu matkasi Realin kaappiin, ja nostamme tämän loppuottelun listallemme sijalle viisi.

4. Real Madrid – Barcelona 0-2, Mestarien Liigan välierä 2011

Joukkueitten välinen Mestarien Liigan vääntö keväältä 2011 ei ole muiden listamme otteluiden kaltainen maalisirkus tai taianomaisten suoritusten rykelmä. Tämä taistelu kuitenkin sisälsi kaikista El Clasicoista ehkä eniten latausta, ja homma läikkyi paikoin jopa pahasti yli. Ottelu oli kahden huikean miehistön sekä managerivelhojen Pep Guardiolan ja Jose Mourinhon välinen tulikivenkatkuinen iskujenvaihto, jossa suihkukomennuksiakin jaettiin puolin ja toisin.

Kamppailu oli kiivasta fyysistä taistelua alusta saakka, ja tunteet olivat pinnassa. Punakortti heilahti ensimmäisen kerran avausjakson päätyttyä, kun Barcan varamaalivahti Jose Manuel Pinto sekoili pelaajatunnelissa nyrkit ojossa. Tunnin kohdalla Real joutui vajaalle, kun Pepe teloi Dani Alvesin rajusti. Rytäkän jälkimainingeissa myös Mourinho höpötteli itsensä katsomon puolelle, kun tuomari ei jaksanut enää kuunnella portugalilaisen kommentteja.

  • 45+2´ Pinto ulosajo
  • 61´ Pepe ulosajo
  • 61´ Mourinho ulosajo
  • 76´ Messi 0-1
  • 87´ Messi 0-2

Ottelussa nähtiin lopulta maalejakin, kun miesylivoimalla jauhanut Barcelona vyöryi voittoon kahdella Messin osumalla. Etenkin miehen toinen kaappi oli kuin taikaa, kun argentiinalainen lipui Real-pakkien keskeltä maalintekoon. Muistoihin jäi kuitenkin kirkkaimmin joukkueitten väliset kiivaat nahinat, ja nämä tunteittenpurkaukset kohottavat vuoden 2011 CL-välierän neljänneksi listauksessamme.

3. Barcelona – Real Madrid 3-3, La Liga 2007

Maaliskuussa 2007 joukkueitten välillä nähtiin värikäs iskujenvaihto, joka eteni vuoristoradan tavoin aina huikeaan loppuun saakka. Molemmilla oli tuttuun tapaan jalkeilla timanttiset kokoonpanot. Realin hyökkäystä pyörittivät Ruud van Nistelrooy, Gonzalo Higuain, Robinho ja Raul. Barcan yläoksalla kieppuivat puolestaan Ronaldinho, Samuel Eto´o sekä lopulta show’n totaalisesti varastanut 19-vuotias Leo Messi.

Täysi Camp Nou haukkoi henkeään, kun puolen tunnin kohdalla peli oli jo lukemissa 2-2. Van Nistelrooy ja Messi olivat nakutelleet pari kaappia mieheen, ja toiselle jaksolle jäi vielä varastoon upeaa draamaa. Barca-toppari Oleguer oli sekoillut itsensä pihalle kahdella keltaisella kortilla, ja Sergio Ramos vei Realin 3-2 johtoon fantastisella puskullaan varttia ennen ottelun loppua.

  • 4´ Van Nistelrooy 0-1
  • 10´ Messi 1-1
  • 12´ Van Nistelrooy 1-2
  • 27´ Messi 2-2
  • 72´ Sergio Ramos 2-3
  • 88´ Messi 3-3

Kamppailun viime hetkillä miesalivoimalla taistellut Barcelona kuitenkin repi itsensä tasoihin, kun Ronaldinhon syöttö löysi Messin pikku taskusta, josta ottelun sankari kirmasi laukomaan pallon vasurillaan ohi Iker Casillasin. Kotijoukkue painoi raivolla päälle tasoituksen jälkeenkin, ja viime hetkillä Ronaldinho kaatui tai kaadettiin boksin sisällä. Tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rikettä, ja näin pisteet jaettiin lukemin 3-3. Olimme todistaneet yhden kaikkien aikojen upeimmista El Clasicoista, ja ottelu jäi Messin ehkäpä parhaaksi suoritukseksi verivihollista Realia vastaan.

2. Real Madrid – Barcelona 2-3, La Liga 2017

Kevään 2017 El Clasicossa oli valtavat panokset, kun Barcelona oli pakkovoiton edessä kamppailussa La Ligan mestaruudesta. Molempien joukkueitten rosterit pullistelivat jälleen kerran maailmanluokan tähtiä, ja ottelusta muodostui yksi kaikkien aikojen viihdyttävimmistä ja kovatasoisommista otteluista sarjan historiassa. 

Ensimmäisellä jaksolla haeskeltiin asetelmia, ja Messi kampesi puolen tunnin kohdalla Barcan tasoihin Casemiron vietyä ensin Realin johtoon vain hetkeä aiemmin. Kamppailu puksutti eteenpäin varsin tasaisissa merkeissä, ja ottelun viimeisen neljänneksen aikana homma syttyi ilmiliekkeihin. 73. minuutilla Ivan Rakitic vei hirmukudillaan vieraat johtoon, ja muutamaa minuuttia myöhemmin Sergio Ramos katseli punakorttia lanattuaan messin kanveesiin kahden jalan pulkallaan. Madridilaisten ilta alkoi näyttää synkältä, mutta otteluun mahtui vielä monta käännettä.

  • 28´ Casemiro 1-0
  • 33´ Messi 1-1
  • 77´ Sergio Ramos ulosajo
  • 73´ Ivan Rakitic 1-2
  • 85´ James Rodriguez 2-2
  • 90+2´ Messi 2-3

Manageri Zinedine Zidane otti kymmenen minuuttia ennen loppua kentälle James Rodriguezin. Kolumbialainen ehti olla kehissä vain pari minuuttia ennen kuin pääsi juoksemaan Marcelon jakamaan nappikeskitykseen ja tykittämään Realin ilahduttavasti takaisin tasoihin. Tämän jälkeen Barcelona kuitenkin alkoi vääntää ruuvia toden teolla, ja tuttu mies kirjoitti nimensä jälleen kerran otsikoihin.

Lisäaikaa oli jäljellä vain muutamia sekunteja, kun vieraat aloittivat rajun hyökkäyksen syvältä omasta päädystään. Pallo kiersi lopulta vasempaan laitaan Jordi Alballe, joka rullasi keskityksen Realin boksin rajalle. Messi sai rauhassa pommittaa vasurillaan Barcelonan unohtumattomaan voittoon, ja mies juhli 500. seurajoukkueosumaansa nostamalla pelipaitansa kohti taivasta kaikkien katseltavaksi. Messin maali on El Clasico -otteluitten historian ehkä dramaattisin, ja tämä kamppailu päätyy listallamme paikalle kaksi.

1. Real Madrid – Barcelona 3-4, La Liga 2014

Kevään 2014 La Ligan kohtaamisessa joukkueitten rosterit olivat sellaista maailman futiksen All Stars -tavaraa, jollaista ei olla sittemmin kentillä nähty. Molempien joukkueitten joka ikinen osa-alue oli täyttä timanttia, ja tuloksena olikin sellainen rummutus, että tämä kimara on ehdottomasti El Clasicoista upein.

Joukkueet laittoivat tuulemaan heti alusta saakka, ja jo 25 minuutin kohdalla peli oli lukemissa 2-1 Andres Iniestan osuttua Barcalle ja Karim Benzeman maalattua kahdesti Realille. Benzemaa säestivät Los Blancosin hyökkäyksessä Cristiano Ronaldo ja Gareth Bale, ja Barcan yläoksalla taiteilivat Neymar, Messi ja Cesc Fabregas. Keskikentälle isännillä oli iskeä Luka Modric, Xabi Alonso ja Angel Di Maria, jolle vieraitten trio Xavi, Sergio Busquets ja Iniesta ei joutunut kalpenemaan.

  • 7´ Iniesta 0-1
  • 20´ Benzema 1-1
  • 24´ Benzema 2-1
  • 42´ Messi 2-2
  • 55´ Ronaldo 3-2
  • 64´ Sergio Ramos ulosajo
  • 65´ Messi 3-3
  • 84´ Messi 3-4

Puolustuslinjat olivat muotoa Marcelo – Sergio Ramos – Pepe – Daniel Carvajal Realilla ja Jordi Alba – Javier Mascherano – Gerard Pique – Dani Alves Barcelonalla. Maailmanluokan puolustuksetkaan eivät kuitenkaan kyenneet estämään huikeaa maalijuhlaa, jota Messi jatkoi 42. minuutin osumallaan.

Toisella jaksolla hengästyttävä tehtailu vain jatkui, kun Ronaldo vei pilkulta Realin 3-2 johtoon. Viimeisen sanan tulisi kuitenkin taas kerran jyrähtämään Messi, joka kiskoi ensin Barcan tasoihin ja naulasi 4-3 voittomaalin ja samalla upean hattutemppunsa täyteen pilkulta viisi minuuttia ennen loppua. Ottelun taso oli täysin päätähuimaava, ja tämä seitsemän maalin keväinen trilleri liputetaan valikoimassamme El Clasico -taistojen ykköseksi.

LUE KAIKKI UUTISET