Jalkapallon MM-kisat, G-lohko

Kirjavalta G-lohkolta on lupa odottaa vauhdikasta menoa ja runsaasti maaleja. Yksi kisojen isoimmista ennakkosuosikeista Brasilia pääsee testaamaan taitonsa erittäin yllätysvalmiin kolmikon kanssa, kun Sveitsi, Serbia ja Kamerun ampaisevat taisteluun jatkopaikoista. Pientä kuolemanlohkon tunnelmaa on ilmassa, sillä kaksi kivikovaa maata tulee auttamatta jäämään rannalle. On aika käydä läpi millä aseilla G-ryhmän joukkueet starttaavat Qatarin kentille. 

G-lohkon ottelut

  • 24.11, Sveitsi – Kamerun, klo 12:00
  • 24.11, Brasilia – Serbia, klo 21:00
  • 28.11, Kamerun – Serbia, klo 12:00
  • 28.11, Brasilia – Sveitsi, klo 18:00
  • 2.12, Kamerun – Brasilia, klo 21:00
  • 2.12, Serbia – Sveitsi, klo 21:00

Brasilia

MM-kisojen kestosuosikkeihin lukeutuva Brasilia on jälleen kerran liikkeellä jäätävän kovalla miehistöllä. Keltapaidat ovat esiintyneet joka ikisessä lopputurnauksessa, ja mestaruuspyttyjä on kaapissa jo peräti viisi kappaletta.

Edellisen naaraamisesta on kuitenkin kulunut jo kaksi vuosikymmentä, joten joko nyt on vihdoin taas Brasilian vuoro juhlia? Joukkueen formi on hurja, ja palaset vaikuttavat olevan mukavasti kohdillaan.

Brasilian saldo MM-karsinnassa

  • 14-3-0, 40:5, 45p

Brasilia hurjasteli MM-karsinnan seitsemästätoista ottelustaan neljätoista voittoa ja kolme tasuria.

Tämän setin myötä joukkueen ainoa tappio Venäjän kisojen puolivälierän jälkeen on viime vuoden hävitty Copa American finaali. Brasilia varmisti suoran kisapaikan jo viime vuoden marraskuussa ja päätti rupeaman keväällä upeasti kolmeen 4-0 voittoon Paraguayta, Chileä ja Boliviaa vastaan. Neljäkymmentä tehtyä maalia karsinnassa on huikea näyte joukkueen tulivoimasta, ja äärimmäisen tiukka kilpailu avauskokoonpanon paikoista on näkynyt kentällä melkoisena ilotulituksena. Brasilia on ollut liekeissä myös kuluvan vuoden harjoitusotteluissa, joissa Etelä-Korea ja Tunisia ovat menneet kumpikin nurin lukemin 5-1 ja Ghana maalein 3-0.

Seuraa heitä

  • Neymar
  • Richarlison
  • Raphinha

Rosteri on jälleen kerran täynnä timanttista laatua. Kisamiehistössä on mukana useita pelaajia vuoden 2019 Copa American voittaneesta ja saman kilpailun kakkoseksi kesällä 2021 kiilanneesta ryhmästä.

Materiaali on todella laajaa, ja jokaiselle pelipaikalle löytyy parikin maailmanluokan ukkoa. Hyökkäyksen avainmiehinä nähdään Neymar, Richarlison ja Raphinha, jotka ovat olleet karsinnan loppuvaiheilla ja valmistavissa maaotteluissa huikeassa tikissä. Keskikentän puolustavimpiin rooleihin on heittää Casemiro, Fred ja Fabinho, kun taas astetta enemmän luovuutta kehiin tuovat Lucas Paqueta ja Bruno Guimaraes.

Puolustuksessa on hurjasti kokemusta, ja ykköstoppariparina luutivat Thiago Silva ja Marquinhos. Maalin suulle on tyrkyllä kaksikin huippuvahtia, kun avauksen paikasta kamppailevat Alisson ja Ederson.

Keltaisten tähtisikermää luotsaa jo vuodesta 2016 pestissä heilunut Tite, jonka alaisuudessa Brasilia jauhaa todella tehokasta ja samalla silmiä hivelevää futista.

Perusformaatio on 4-3-3, joka muuntautuu tarvittaessa kahden keskikentän ankkurin ympärille rakennetuksi 4-2-3-1-systeemiksi. Tite on käyttänyt tämän vuoden otteluissa kumpaakin ryhmitystä, ja tulokset ovat olleet molemmilla varsin tyrmääviä. Brasilia on erittäin vaikea murrettava, eikä joukkue ole päästänyt omiin enempää kuin yhden maalin kertaakaan yli vuoteen.

Ryhmä on täynnä itseluottamusta ja ilman muuta valmis taistelemaan maailmanmestaruudesta. Ensimmäisenä Brasilian sambapariksi Qatarissa pääsee itsekin upeassa vireessä kiihdyttelevä Serbian joukkue.

Sveitsi

Kakkoskorista lohkoon arvottiin Sveitsi, joka on tasaisen varmoilla suorituksillaan noussut 2000-luvulla aivan Euroopan huippumaitten kantaan.

Alkava karnevaali on maalle jo viides peräkkäinen MM-lopputurnaus, mutta lento ei ole vielä koskaan kantanut ensimmäistä pudotuspelikierrosta pitemmälle. Sveitsi on osoittanut kesän otteluissa orastavaa nousukuntoa, joten se on jälleen kerran valmis ottamaan kannettavakseen kisojen mustan hevosen viitan.

Sveitsin saldo MM-karsinnassa

  • 5-3-0, 15:2, 18p

Sveitsin MM-karsinta oli tuloksellisesti upea, vaikka pelillisesti joukkue oli ajoittain melko vaisu.

Päävastustaja Italian sekoiltua omat mahdollisuutensa punapaidat nappasivat kuitenkin suoran kisapaikan itselleen. Sveitsi osoitti jo viime vuoden EM-kisoissa pystyvänsä urotekoihin ilman että touhun tarvitsee kentällä olla kovin häikäisevää. Siellä joukkue pudotti jatkosta Ranskan, mutta matka katkesi puolivälierässä rankkareilla Espanjaa vastaan. Tämän vuoden Kansojen Liiga alkoi karmealla kolmen pelin tappioputkella, kun Tshekki, Portugali ja Espanja antoivat vuorollaan Sveitsille kuokkaan.

Lohkovaiheen toisella puolikkaalla joukkue kuitenkin löysi forminsa ja nousi kolmella peräkkäisellä voitolla ryhmän kolmoseksi. Portugalin ja Espanjan nujertaminen aivan MM-kisojen kynnyksellä valaa Sveitsin ryhmään takuulla rutkasti itseluottamusta.

Seuraa heitä

  • Granit Xhaka
  • Manuel Akanji
  • Remo Freuler

Sveitsin nippu ei varsinaisesti pullistele maailmanluokan tähtiä, mutta materiaali on tasaisen laadukasta. Optimiavaus on tiivis ja yhteen hitsautunut paketti, ja useimmille tonteille löytyy myös penkiltä melko laadukasta tavaraa.

Sveitsi rymistelee jälleen pitkälti EM-kisoissa nähdyllä rungolla, jonka luottomiehinä jyräävät keskikentän luut Granit Xhaka ja Remo Freuler. Hyökkäystä johtavat Haris Seferovic ja Breel Embolo. Puolustuslinjassa suhaavat jo Venäjän kisoissa yhdessä pelanneet Manuel Akanji, Fabian Schär ja Ricardo Rodriguez. Maalia vartioi jo lähes kymmenen vuotta Sveitsin ykkösenä torjunut Yann Sommer.

Joukkueen vetovastuu vaihtui EM-kisojen jälkeen, ja pulkkaa on kiskonut nyt reilun vuoden verran Murat Yakin.

Otteet ovat olleet miehen alaisuudessa vielä melko ailahtelevaisia, ja parhaat tulokset ovat tulleet 4-2-3-1-ryhmityksellä. Myös 4-3-3 luonnistuu tarvittaessa, joten mukautumisvaraa löytyy. G-lohko on paperilla todella kova, ja jatkopaikoista tullaan käymään huikea taistelu. Sveitsi on hiuksenhieno suosikki etenemään pudotuspeleihin, ja avauskierroksella ensimmäiseksi esteeksi asettuu sinnikäs Kamerun.

Serbia

Lisää eurooppalaista huipputaitoa lohkoon tuo kolmoskorin Serbia. Maan MM-menestys on ollut toistaiseksi varsin laihaa, mutta tällä hetkellä joukkue soutaa erittäin kovassa tikissä.

Tähtäimessä on ehdottomasti pudotuspelipaikka, joka olisi Serbialle vasta sen historian ensimmäinen. Rosteri on nyt laadukkaampi kuin koskaan, ja joukkueen pelitapa on vauhdikas ja viihdyttävä. Mikäli miehistön kasetti kestää, potentiaalia on luovia turnauksessa pitkällekin.

Serbian saldo MM-karsinnassa

  • 6-2-0, 18:9, 20p

Serbia järjesti MM-karsinasta melkoisen jännitysnäytelmän pysytellessään aivan Portugalin kannassa päätöskierrokselle saakka. Viimeisessä ottelussa sillä oli Lissabonissa pakkovoiton paikka lohkovoittoa ajatellen, ja sen Serbia veikin huikean trillerin päätteeksi.

Suora kisapaikka oli peliesityksiin nähden ansaittu. Joukkue oli jäänyt edellisestä EM-turnauksesta kirvelevästi ulos playoff-finaalin rankkarikisan päätteeksi.

Tuon tappion jälkeen joukkue on hävinnyt kuudestatoista kilpailullisesta ottelustaan ainoastaan yhden. Voitokkaan MM-karsinnan lisäksi Serbia takoi kovaa tulosta Kansojen Liigassa, jossa se voitti lohkonsa ennen Norjaa ja nousi hienosti kilpailun A-sarjaan.

Seuraa heitä

  • Aleksandar Mitrovic
  • Dusan Tadic
  • Filip Kostic

Serbian joukkueen runko pelaa Euroopan huippuseuroissa, ja avauskokoonpano on tällä hetkellä erittäin laadukas. Miehistö on verrattain nuori, mutta siitä löytyy kuitenkin runsaasti kokemusta isoista peleistä. Ykköspyssynä kiihdyttelee hurjassa maalivireessä kruisaileva Aleksandar Mitrovic, ja hyökkäyksessä aisaparina häärii Dusan Vlahovic. Kärjen takana tahtia takoo maajoukkueen monivuotinen luottomies Dusan Tadic.

Serbia peluuttaa varsin hyökkääviä wingbackeja, ja etenkin Filip Kosticin rooli on molempiin suuntiin erittäin tärkeä. Keskikentällä pakettia sitoo kasaan Sasa Lukic, ja puolustuslinjan tukipilarina kolistelee Nikola Milenkovic.

Päävalmentajana toimii joukkuetta keväästä 2021 lähtien johtanut Dragan Stojkovic. Serbian toistaiseksi ainoa tappio miehen alaisuudessa tuli Kansojen Liigan ottelussa Norjaa vastaan viime kesäkuussa.

Stojkovic peluuttaa kolmen topparin linjaa, ja formaatio on hieman vastustajasta riippuen joko melko tiivis 3-5-2 tai hyökkäävämpi 3-4-1-2.

Serbian touhu on ollut viime aikoina rohkeaa ja runsasmaalista, ja oletettavasti pelirohkeutta tulee löytymään myös Qatarissa. Asetelmat ovat mainiot, ja joukkue pääsee avauspelissä iskemään Brasilian kimppuun jokseenkin paineettomasta tilanteesta. Jatkopaikka ratkaistaan hyvin todennäköisesti lohkovaiheen päätöskierroksen spektaakkelissa Sveitsiä vastaan.

Kamerun

Kuolemanlohko oli valmis, kun neloskorista ryhmään nostettiin kovana arpana Kamerun. Afrikan futisjättiläisiin jälleen kerran lukeutuva arvaamaton joukkue läpäisi MM-karsinnan rimaa hipoen ja oli vahvassa vireessä alkuvuoden Afcon-turnauksessa.

Kamerun on palloillut MM-kisoissa jo seitsemän kertaa aiemmin, ja ikimuistoisin kiskaisu oli vuoden 1990 turnauksen puolivälieräpaikka. Tällä kertaa eteneminen jatkopeleihin olisi suuri yllätys, mutta ilman taistelua Kamerun ei tule vaikeassa lohkossa antautumaan.

Kamerunin saldo MM-karsinnassa

  • 5-0-1, 12:3, 15p
  • Voitti playoff-kierroksella Algerian vierasmaalisäännöllä (yhteismaalit 2-2)

Kamerun oli MM-karsinnassa lievissä vaikeuksissa mutta onnistui kairaamaan lohkovaiheen viimeisellä kierroksella pakkovoiton Norsunluurannikosta.

Sen ansiosta irtosi lohkovoitto ja paikka ratkaisevalla playoff-kierroksella, jossa Kamerun järjesti huikean trillerin Algerian kanssa. Joukkue oli sekuntien päässä karsiutumisesta ennen kuin onnistui luutimaan jatkoajan lopussa vierasmaalin, jonka ansiosta paikka Qatarissa irtosi. Kamerun osoitti tammi-helmikuun Afrikan mestaruuskisoissa kuuluvansa maanosan kärkeen.

Tuossa turnauksessa joukkue hävisi välierässä niukasti Egyptille rankkareilla ja löi pronssipelissä Burkina Fason niin ikään pilkuilla. Tämän syksyn harjoituspeleissä Kamerun on lämmitellyt melko vahvalla kokoonpanolla, ja tuloksina ovat olleet nihkeä 1-1 tasapeli Jamaikan kanssa sekä 1-0 tappio Etelä-Korealle.

Seuraa heitä

  • Karl Toko Ekambi
  • Eric Maxim Choupo-Moting
  • Andre Onana

Kamerunin materiaali on avauksen osalta melko laadukas, mutta rinki ei ole kovinkaan leveä. Pääosa pelaajista tienaa Euroopan keskitason joukkueissa, ja vastuu onkin pitkälti muutaman avainpelaajan onnistumisten varassa. Hyökkäyksessä maaleja odotetaan kokeneilta Eric Maxim Choupo-Motingilta ja Vincent Aboubakarilta, ja tulitukea tarjoilee Bryan Mbeumo. Keskikentän keskustassa valtavassa roolissa kolistelee Frank Anguissa, ja laitahyökkääjistä esiin voidaan nostaa MM-karsinnassa ja Afcon-turnauksessa loistanut Karl Toko Ekambi.

Maalia Qatarissa vartioi jälleen huippuvahti Andre Onana, jolla on varmasti edessä työntäyteisiä hetkiä. Varsin nimetön puolustusosasto herättää kisojen kynnyksellä ehdottomasti eniten kysymyksiä.

Päävalmentajana MM-kisoissa toimii Rigobert Song, joka nimettiin tehtävään vasta kuluvan vuoden helmikuussa. Aiemmin Kamerunin alle 23-vuotiaitten maajoukkuetta luotsanneella Songilla on ennen lopputurnausta alla vasta kolme kilpailullista ottelua miesten ryhmän peräsimessä. Kamerun käytti Afrikan mestaruuskisoissa jos jonkinlaista ryhmitystä, mutta Qatarissa Song peluuttanee perus 4-3-3-systeemiä.

Kamerunin kaksi edellistä MM-turnausta vuosina 2010 ja 2014 menivät täysin metsään, ja joukkue palasi molemmista kotiin ilman yhtäkään pistettä. Tälläkään kertaa todella tukalasta lohkosta ei ole paljoa odotettavissa, mutta toiveissa on joukkueelta rohkeaa pelitapaa, jonka avulla jonkinlaisen yllätyksen järjestäminen ei ole täysin mahdotonta.

LUE KAIKKI UUTISET