D-lohkossa pokaalijahtiin rynnistää kaksi Euroopan todellista huippumaata sekä pari eksoottisempaa haastajaa. Ryhmä vaikuttaa Ranskalle etukäteen varsin mieluisalta, mutta pystyvätkö Tunisia tai Australia horjuttamaan hallitsevaa maailmanmestaria? Viekas Tanska tuo lohkoon oman värikkään lisänsä, joten asetelmat ovat kutkuttavat. Nyt käymme tarkemmin läpi lohkon D lähtökohdat.
Kahdesti maailmanmestaruuden voittanut Ranska on jälleen yksi kisojen suurimmista suosikeista. Viime kesän EM-kisojen lipsahdus ensimmäisellä pudotuspelikierroksella halutaan unohtaa, ja nykyisellä rosterilla joukkueen pitäisi painella Qatarissa pitkälle. Venäjällä pokaalia nostelleen ryhmän rungosta on pääosa jälleen kasassa, ja joukkueessa on nyt jopa enemmän tulivoimaa kuin neljä vuotta sitten.
Ranskan saldo MM-karsinnassa
MM-karsinnassa Ranska teki vakuuttavaa jälkeä, ja suoran kisapaikan tuonut lohkovoitto irtosi lopulta varsin selvällä erolla ennen Ukrainaa ja Suomea.
Ennen viime kesän Kansojen Liigan taistoja Ranska ei ollut hävinnyt kilpailullista ottelua varsinaisella peliajalla kolmeen vuoteen, mutta tuossa kisassa sen formi notkahti todella pahasti. A-tason kovassa lohkossa Ranska otti nenään Tanskalta kahdesti ja Kroatialta kerran. Joukkue naarasi kuuteen otteluun vain yhden voiton, ja sarjapaikka säilyi niukasti vain pisteen erolla ennen Itävaltaa. Ranska teki KL-peleissä toki joitakin kokeiluja, ja loukkaantumiset nakersivat ajoittain kokoonpanoa, mutta viisi tehtyä maalia kuudessa ottelussa oli silti surkea saldo valtavan hyökkäysarsenaalin kanssa operoivalle ryhmälle.
Seuraa heitä
Ranskan maajoukkuetta jo yli kymmenen vuoden ajan käskyttänyttä Didier Deschampsia viime aikojen vaikeudet eivät kuitenkaan välttämättä liiemmin hetkauta.
Mies tietää tarkasti, miten miehistöstä saadaan tulosta irti kovissa paikoissa. Vuoden 2014 maailmanmestaruuden lisäksi Ranska voitti miehen johdolla Kansojen Liigan syksyllä 2021 ja otti EM-hopeaa kesällä 2016. Nimilista on jälleen Qatarissa timanttisen kova. Hyökkäyksessä Kylian Mbappe, Karim Benzema ja Antoine Griezmann muodostavat eittämättä turnauksen kovimman kolmikon.
N´Golo Kanten loukkaantuminen on valtava takaisku, mutta Deschampsilla on heittää keskikentälle huikean nousun maailman huipulle tehnyt nuori Aurelien Tchouameni. Theo Hernandez ja Kingsley Coman ovat laidoillaan aina vaarallisia, ja myös puolustuksesta löytyy valtavasti laatua Raphael Varanen ja Jules Kounden johdolla.
Deschamps suosii hyökkäävää 3-4-1-2-ryhmitystä, jossa wingbackien rooli on merkittävä ylöspäin mentäessä. Myös neljän puolustajan linja on ajoittain ollut käytössä, joten Ranskan työkalupakista löytyy kyllä variaatioita. Äärimmäisen vahva hyökkäys on ollut viime aikoina hieman ruosteessa, joten pientä viilausta joukkueen pelikirjassa saatetaan nähdä. Ranskan avausottelu on lohkon etukäteen heikointa nippua Australiaa vastaan, ja tuo taisto tulee antamaan hyvän kuvan hallitsevan mestarin tämän hetken iskukyvystä.
Kakkoskorista D-lohkoon arvottiin kivikova Tanskan ryhmä. Maa on mukana lopputurnauksessa vasta kuudetta kertaa, ja sen toistaiseksi paras saavutus on vuoden 1998 kisojen puolivälieräpaikka. Karsintarupeama oli Tanskalta todella vakuuttava näytös, ja meno on ollut väkevää myös tämän vuoden Kansojen Liigassa. Joukkue lähteekin hyvällä itseluottamuksella kamppailemaan lohkovoitosta.
Tanskan saldo MM-karsinnassa
MM-karsinnassa Tanska voitti yhdeksän ensimmäistä otteluaan, ja kisapaikka oli sitä myöten plakkarissa. Joukkue kaatoi jo maaliskuussa päävastustajistaan Israelin ja Itävallan vieraissa varsin helposti, ja syksyn peleissä homma laitettiin rutiinilla pakettiin. Tanska paahtoi peräti kahdeksan ensimmäistä karsintaottelua päästämättä maaliakaan. Joukkue säväytti myös viime vuoden EM-turnauksessa, jossa matka katkesi vasta Englannille kärsittyyn välierän jatkoaikatappioon.
Tanskan vahvat otteet ovat jatkuneet myös 2022 Kansojen Liigan A-sarjassa, jossa se voitti kuudesta pelistään neljä. Ranska ja Itävalta kaatuivat koton ja vieraissa, mutta tappiot Kroatiaa vastaan jättivät joukkueen kuitenkin niukasti lohkon kakkoseksi. Tanska on silti osoittanut nousseensa aivan Euroopan terävimmälle huipulle.
Seuraa heitä
Mahtavaa työtä Tanskan peräsimessä tehneellä päävalmentaja Kasper Hjulmandilla on käsissään laadukas ja laaja materiaali. Miehistö on varsin kokenut, ja avainpelaajat tahkoavat merkittävissä rooleissa Euroopan isoissa seuroissa. Useimmille pelipaikoille löytyy parikin pätevää ukkoa, joten Hjulmand kykenee tarvittaessa kierrättämään pelaajiaan turnauksen aikana ja pitämään rosterin virkeänä.
Eniten vastuuta tulevat Qatarissa kantamaan pelinrakentelija Christian Eriksen sekä kapteenina häärivä toppari Simon Kjaer. Keskikentän ankkurin tärkeässä roolissa luutii Pierre-Emile Højbjerg. Tanskan ryhmässä tehot tuppaavat jakaantumaan hyvin tasaisesti useamman pelaajan kesken. Varsinaista ykkössentteriä joukkueessa ei ole.
Maaleja voidaan kisoissa odottaa Eriksenin lisäksi ainakin Andreas Skov Olsenilta, Kasper Dolbergilta, Joakim Maehlelta ja Jonas Windiltä. Joukkueen runko on tuttu jo vuoden 2018 MM-kisoista sekä 2021 EM-turnauksesta, ja jalkeilla on fantastisesti joukkueena yhteen pelaava ryhmä.
Tanska osaa pelata hyvinkin vauhdikasta ja viihdyttävää futista, mutta arvokisoissa saatetaan mennä hieman puolustavammalla pelikirjalla. Jopa lohkovoitto on viime aikojen otteilla haarukassa, ja jatkosta karsiutuminen olisi valtava yllätys. Tanskan kisaurakka alkaa kinkkisellä kamppailulla Tunisiaa vastaan.
Afrikan mannerta lohkossa edustaa Tunisia, joka ei ole perinteisesti kuulunut aivan maanosan kärkiryhmiin. MM-kisoihin maa on selviytynyt viidesti aiemmin, mutta alkusarjaa pidemmälle lento ei ole kantanut vielä kertaakaan. Rosteri on suurelle yleisölle varsin tuntematon, ja joukkue joutuu vaativaan lohkoon selvästä altavastaajan asemasta.
Tunisian saldo MM-karsinnassa
Toiseen peräkkäiseen MM-lopputurnaukseensa valmistautuva Tunisia voitti karsintalohkonsa pienten hankaluuksien jälkeen. Playoff-kierroksella joukkue niisti Malin todella nihkeän otteluparin jälkeen yhteismaalein 1-0. Tämän vuoden Afrikan mestaruuskisoissa Tunisia laahusti alkulohkosta niukasti jatkoon vain kolmen pisteen saldollaan, ja matka tyssäsi lopulta puolivälierässä Burkina Fason puristuksessa.
Kuluvan vuoden kesällä joukkue väläytteli parissa harjoitusottelussa, kun Chile kaatui maalein 2-0 ja Japani peräti lukemin 3-0. viimeisimmässä kisoihin valmistavassa pelissä vahva Brasilian nippu murjoi Tunisian kuitenkin rumasti 5-1.
Seuraa heitä
Qatarissa Tunisian ryhmää käskyttää Jalel Kadri, jolla on hyvin vähän kokemusta maajoukkuehommista. Mies aloitti tehtävässään tämän vuoden tammikuussa Afrikan mestaruusturnauksen jälkeen ja luotsasi ensi töikseen joukkueensa karsinnan playoff-kierrokselta lopputurnaukseen. Tunisian kisamiehistö koostuu pääasiassa Euroopan pienemmissä liigoissa sekä Lähi-Idän sarjoissa tahkoavista pelaajista.
Kadri on luottanut tiiviiseen 4-3-3-ryhmitykseen, jolla Tunisia tullaan näkemään myös alkavissa kisoissa. Keskikentän keskustassa valtavassa roolissa rymistelee Ellyes Skhiri, ja puolustuksen luottomiehiä ovat topparit Dylan Bronn ja Montassar Talbi. Hyökkäyslinjaa johtavat kokeneet Wahbi Khazri ja Youssef Msakni, joilla on kasassa yhteensä yli 150 maaottelua.
Tunisia pystyy hyvänä päivänä puolustamaan joukkueena erittäin kurinalaisesti, mutta joukkueen otteista puuttuu tasaisuutta, kuten AFCON-turnauksessa nähtiin. On vaikea nähdä sen pystyvän kunnolla haastamaan lohkon suurmaita Ranskaa ja Tanskaa. Jatkopaikka tulee siis olemaan kiven alla, mutta Qatarin kentillä nähdään kuitenkin varmasti yritteliäs ja taisteleva Tunisian ryhmä.
D-lohkon järjestystä lähtee sekoittelemaan Australia, joka klaarasi karsinnat läpi pitkän kaavan kautta. Joukkue voitti kesäkuussa Perun huikeassa mannertenvälisessä ratkaisevassa playoff-ottelussa rankkarikisan jälkeen ja ansaitsi paikkansa jo viidenteen peräkkäiseen lopputurnaukseensa. Australia on selvinnyt lohkosta jatkoon vain kerran, ja nytkin pudotuspelipaikka olisi valtava yllätys.
Australian saldo MM-karsinnassa
Australia varmisti paikkansa Aasian karsinnan kolmannen kierroksen lohkonsa top-kolmosessa vääntämällä Omanin kanssa helmikuussa 2-2 tasapelin. Suora kisapaikka karkasi kuitenkin, kun joukkue otti seuraavassa ottelussa takkiin Japanilta. Edessä oli raaka playoff-rutistus, jossa Australia löi ensin Arabiemiraattien joukkueen lukemin 2-1. Perua vastaan käydyssä ratkaisupelissä jäätiin maaleitta, mutta Australia vei hurjan rankkarikilpailun lopulta nimiinsä osumin 5-4.
Karsinnassa meno pienempiä maita vastaan oli toki vakuuttavaa, mutta joukkue onnistui napsimaan vahvemmilta Japanilta ja Saudi-Arabialta yhteensä vain yhden pinnan. Syyskuun harjoituspeleissä Australia voitti Uuden-Seelannin kahteen kertaan, mutta lämmittelypelejä esimerkiksi Euroopan laadukkaita maita vastaan Australia ei ole pelaillut vuosikausiin.
Seuraa heitä
Australiaa luotsaa Qatarissa Graham Arnold, joka aloitti tehtävässä heti heikosti sujuneen vuoden 2018 MM-turnauksen jälkeen. Mies oli toiminut maajoukkueen apulaisvalmentajana jo vuosikaudet, joten rosteri on tullut erittäin tutuksi. Australian nimilista ei tällä hetkellä juurikaan häikäise. Ryhmä koostuu lähes täysin kotimaan sarjan ja Euroopan pienten liigojen pelaajista. Tärkeimmissä rooleissa taituroivat keskikentän Ajdin Hrustic sekä ankkuri Aaron Mooy. Takalinjojen lukkona operoi maalivahti Mathew Ryan. Rosteri huutaa laadukasta sentteriä, ja kisoissa paikasta piikissä tulevat taistelemaan Mitchell Duke ja Adam Taggart.
Australia joutuu MM-kisoissa vahvasti puolustuskannalle, joten ryhmityksenä tullaan todennäköisimmin näkemään 4-1-4-1.
Arnold kairasi tiiviillä systeemillään kisapaikan, mutta lopputurnauksessa vastustajat tulevat olemaan huomattavasti vahvempia. Australia saattaa ajoittain onnistua bussinsa kanssa, mutta maalinteko tulee luultavasti tuottamaan haastavassa lohkossa päänvaivaa. Australia pääsee avausottelussaan hallitsevan mestarin Ranskan kyytiin, ja pistekin alkulohkosta olisi joukkueelle hyvä saavutus.