Kisojen B-lohko käynnistyy 12.6 Kööpenhaminassa, kun Suomi rynnistää Tanskan kimppuun. Ryhmän muut joukkueet ovat maailmanrankingin ykkönen Belgia, ja Pietarissa kisoja isännöivä Venäjä. Belgia on jo materiaalinsa takia lohkossa valtava suosikki, ja Tanska on ollut viime vuosina hurjassa tulosvireessä. Venäjän kotietu tekee siitä myös vaarallisen, mutta taistelevalla Suomella on kuitenkin mahdollisuudet runtata itsensä jatkopeleihin.
B-lohkon otteluohjelma
Ensimmäisissä arvokisoissaan esiintyvä Suomi on nykyään erittäin vaikeasti voitettava nippu, ja sekä karsintapeleissä että Kansojen Liigassa joukkue on raastanut upeita tuloksia viime aikoina. EM-karsinnassa kisapaikka irtosi upeasti 18 pisteellä, ja pitkään syvissä vesissä uinut Suomifutis nousi ryminällä Euroopan kuumien nimien joukkoon.
Suomen saldo EM-karsinnassa
Päävalmentaja Markku Kanerva on tehnyt mahtavaa työtä Suomen peräsimessä ja palauttanut itseluottamuksen joukkueen pelaajiin. Puolustustyöskentely on järkkymätöntä, ja hyökkäys vastaiskuineen sähäkkää. Maajoukkueen ykkösavaus on jopa Euroopan mittakaavalla vahva, mutta materiaali kokonaisuutena on moneen kilpailijaan verrattuna vielä melko kapeaa.
Suomella on asettaa useille avainpelipaikoille todella kovan tason tekijä. Suurimmat odotukset kohdistuvat kärjessä tehoilevaan Teemu Pukkiin, jolle tulitukea tarjoilee tarvittaessa Joel Pohjanpalo. Keskikentällä tahtia pitää yllä Glen Kamara, ja topparin tonteilla luutii ikivarma kaksikko Paulus Arajuuri ja Joona Toivio. Maalilla Suomella on myös kova kansainvälisen tason tekijä Lukas Hradecky.
Huuhkajat on 2020 Kansojen Liigan päätöspelistä lähtien painellut 5-3-2 tai 3-5-2 ryhmityksellä, jossa puolustuksessa on kapteeni Arajuuren johdolla kolme topparia ja wingbackit. Walesia vastaan homma meni nurin heti alussa hankitun punakortin takia, ja Suomi romahti kirvelevään tappioon. MM-karsinnan avauksessa Bosnian pihdeissä puolustaminen oli vielä sekavaa, ja vastustajalle annettiin liikaa tilaa ja maalipaikkoja. Karsinnan viimeisimmässä kamppailussa Ukraina pysyi melko hyvin kurissa, joten muodostelmaan voidaan luottaa myös Tanskaa vastaan. Kanervalta saattaa löytyä pakistaan myös hyökkäävämpi 4-4-2 muodostelma, jolla Huuhkajat on takonut aiemmin hienoja tuloksia.
Keskikentän tärkein palanen on Kamara, jota Joni Kauko ja Tim Sparv voivat tukea fyysisellä puolella ja Rasmus Schüller, Onni Valakari sekä Robert Taylor pallollisessa pelissä. Kärjessä Pukki on itseoikeutettu ykkösvaihtoehto. Pukin yhteistyö hyökkäyspäässä Robin Lodin kanssa on ollut keväällä erittäin lupauksia herättävää.
Suomen tärkeimmät pelaajat
Huuhkajat joutuu heti avauksessa todella kovaan kyytiin Tanskaa vastaan. Kööpenhaminan illassa isännät tulevat puskemaan päälle, mikä sopii hyvin Kanervan ryhmälle. Suomi pystyy iskemään tuhoisasti vastaan, mikäli Tanska lähtee hivenenkin höntyillen kisa-avaukseen.
Suomen tulee repiä kahdesta ensimmäisestä ottelustaan vähintään kaksi pinnaa ennen kuin joukkue joutuu kovan Belgian kynsiin, jotta jatkomahdollisuudet ovat hengissä. Tanskasta pistekin antaisi hyvät lähtöasetelmat Venäjää vastaan, mutta nyky-Suomella on eväät ottaa jopa yllätysvoitto avausottelusta. Kiharaisessa lohkossa tullaan pelaamaan ristiin, joten tiiviillä ja virheettömällä suorituksella Huuhkajat liitelee tasaisesta lohkosta jatkopeleihin.
Huimaavalla materiaalilla hiihtelevä Belgia on hävinnyt vain yhden ottelun vuoden 2019 alusta lukien. Joukkue on B-lohkon ehdoton suosikki ja yksi kuumimmista ehdokkaista Euroopan mestariksi. EM-karsinnan se pyyhälsi läpi pudottamatta pistettäkään.
Belgian saldo EM-karsinnassa
Belgian tulivoima on valtava, ja 40 maalia kymmenessä EM-karsintapelissä on hämmästyttävä saavutus. Joukkue iski vähintään kolme osumaa kaikissa paitsi kahdessa ottelussa ja jyräsi niin Venäjän kuin Skotlanninkin yli varsin ylivoimaisesti. Belgia voitti 2020 Kansojen Liigan A-sarjan lohkonsa, ja ainoaksi tahraksi jäi 2-1 tappio Englannin vieraana.
Päävalmentaja Roberto Martinezilla on käytössään joukkueellinen tähtipelaajia Euroopan huippusarjoista. Ryhmän runko on kokenut ja pelannut upeasti yhteen jo useamman vuoden ajan. Belgian huippumiehistö hätyytteli täysosumaa jo viime MM-kisoissa, jossa se hävisi välierässä niukasti tulevalle mestarille Ranskalle.
Belgian ryhmitys on ollut 3-4-2-1 tai 3-4-3 riippuen hyökkäyskolmikon kokoonpanosta. EM-kisoissa yksin piikissä rymistelee huippuvireinen Romelu Lukaku, jonka alapuolella palloa jakavat Kevin De Bruyne, Dries Mertens ja Eden Hazard. Keskikentältä löytyy taitoa ja kovuutta, ja etenkin Youri Tielemans pelaa erinomaista kautta. Belgialla on monta hyökkäävää vaihtoehtoa wingbackien tonteille, ja kolmen topparin linjaan tuovat kokemusta Toby Alderweireld ja Jan Verthongen.
Belgian tärkeimmät pelaajat
Belgian vahvuus on ehdottomasti hyökkäys, ja joukkueen puolustus on pitänyt oman maalinsa puhtaana vain kolme kertaa edellisessä 11 ottelussa. Maaliskuun MM-karsintapelissä Tshekki nipisti Belgialta pisteen 1-1 tasapelillä, joten aivan mahdotonta Martinezin miehistön horjuttaminen ei ole.
Belgia on selkeä suosikki jokaisessa alkusarjan ottelussaan. Se avaa kisaurakkansa Pietarissa Venäjää vastaan ja kohtaa Suomen samalla stadionilla lohkovaiheen viimeisessä kamppailussa. 7-9 pistettä ja lohkovoitto on haarukassa, ja hyvällä perussuorituksella Belgia tulee puskemaan ainakin välieriin saakka.
Tanska pelaa kaikki alkusarjan ottelunsa Kööpenhaminassa, ja joukkue on kotiedun myötä vahva ehdokas jatkoon menijäksi lohkosta. Sen menestyksen puolesta puhuu myös viime vuosien raudanluja rekordi, sillä Tanska on vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen hävinnyt 21 ottelustaan ainoastaan kaksi, ja molemmilla kerroilla sen löi vahva Belgia. EM-karsinnassa napsahti kisapaikka lohkokakkosena Sveitsin jälkeen.
Tanskan saldo EM-karsinnassa
Vuoden 2020 Kansojen Liigassa Tanska jäi kovassa lohkossa toiseksi Belgian taakse, mutta otti Englannilta komeasti neljä pinnaa. Kevään MM-karsinnassa ilmoille lyötiin myrskyvaroitus, kun Tanska hurjasteli kolmeen voittoon maalierolla 14-0. EM-karsinnassa meno ei vielä ollut aivan yhtä vahvaa, ja vaikka rupeama oli tappioton, mahtui mukaan neljä tasapeliä.
Tanskalla on 4-2-3-1 muodostelmansa rooleihin erinomaiset pelimiehet, ja ykkösavaus on Euroopan mittapuulla laadukas. Mukana on useita rutinoituneita huippunimiä Euroopan kovista pääsarjoista. Toppariparina runnoo pari Andreas Christensen ja Simon Kjaer, ja Keskikentän keskustan miehittävät kovat luut Pierre-Emile Højbjerg ja Thomas Delaney. Hyökkäyssuuntaan vaaratilanteita luovat etenkin Christian Eriksen ja Martin Braithwaite, ja piikissä paikkansa on ottanut erinomaisilla otteillaan nuori Jonas Wind.
Tanskan tärkeimmät pelaajat
Tanska tulee avausottelussaan iskemään todella kovaa Suomen kimppuun, ja avausottelu antaa suunnan koko lohkon järjestykselle. Tappiolla jatkopaikan saavuttaminen jää todella hankalaksi, kun vastassa on seuraavaksi Belgia. Mikäli Tanska kuitenkin lyö Huuhkajat, menee se todella suurella todennäköisyydellä lohkosta jatkoon, ja latu on auki jopa pitkälle turnauksessa.
Venäjä isännöi jälleen arvokisoja, ja se yrittää kantaa viime MM-kisoissa nähdyn kovan kotietunsa myös EM-karkeloihin. Joukkueen meno on viime syksystä saakka ollut kuitenkin melko vaisua. Kansojen Liigan loppu meni pahasti vihkoon, kun Venäjä hävisi Turkille 3-2 ja Serbialle peräti 5-0. MM-karsinnassa kevään saldoksi tuli kaksi voittoa ja tappio jälleen runsasmaalisissa koitoksissa. EM-karsinnassa suoritus oli vahva, kun kymmenessä pelissä ainoat tappiot tulivat Belgiaa vastaan.
Venäjän saldo EM-karsinnassa
Venäjä on käyttänyt hieman vastustajasta riippuen 3-5-2 tai 4-2-3-1 taktiikkaa. EM-kisoissa käytössä tulee luultavasti olemaan paremmin toiminut systeemi kolmen topparin linjalla ja kahdella kärjellä. Venäjän joukkue on pääosin koottu kotimaan liigan pelaajista, ja lisäksi mukana on pari kovaa tekijää Euroopan isommista sarjoista.
Puolustuksen kivijalka on kokenut toppari Andrey Semenov. Keskikentän pelintekijänä tärkeässä roolissa häärää Aleksandr Golovin, ja kärjessä ratkaisijan viitta on vahvasti kolossimaisen Artem Dzyuban harteilla.
Venäjän tärkeimmät pelaajat
Venäjä on kotiedustaan huolimatta lohkossa altavastaajan asemassa Belgian ja Tanskan jälkeen. Se joutuu avausottelussa Belgian käsittelyyn, ja toisessa pelissä Suomea vastaan niskassa saattaa olla jo valtavat paineet. Kahdesta neljään pistettä on haarukassa, ja jatkopaikka kiven alla. Joka tapauksessa Suomen vieraillessa Pietarissa ottelussa on valtavat panokset jatkoonpääsyn kannalta.
Kertoimet B-lohkon voitosta