Jääkiekon MM-kisat 2024 – Ennakkopaketti

Se on aina varma kevään merkki, kun jääkiekon maailmanmestaruuskisat lähestyvät. Suomalaisille lätkäfaneille kevät on parasta aikaa, kun MM-lätkään valmistautuessa Liigan ja NHL:n playoffit pyörivät kovalla sykkeellä. 

Tällä kertaa jääkiekon MM-kisat pelataan Tsekeissä 10.5. - 26.5. Maa isännöi kisoja kolmatta kertaa. Ottelupaikakuntina toimivat Praha ja Ostrava.

Leijonat lähtevät jälleen kerran kohti kultajahtia, joten olisko tämä vuosi taas meidän ja tavataanko torilla? Se selviää viimeistään 26. toukokuuta pelattavan finaalin myötä. Kisojen alkajaisiksi kiekko tipahtaa jäähän ensimmäistä kertaa perjantaina 10. toukokuuta.

Viime kisat päättyivät Leijonien hienoiseen pettymykseen jo puolivälierissä. Kanada marssi viime kisojen voittoon. Finaalissa vaahteranlehdet kukisti todellisen yllättäjämaa Saksan.

Kisoissa on tuttuun tapaan 16 joukkuetta, ja ne on jaettu kahteen lohkoon (A & B). Viime kisoista poiketen, Iso-Britannia ja Puola ovat mukana, kun taas Unkari ja Slovenia lähtevät hakemaan vauhtia B-sarjasta. Puola oli viimeksi mukana MM-kisoissa vuonna 2002.

Venäjä on ansaitusti ulkona kisoissa, koska maa yrittää edelleen brutaalilla tavalla vallata Ukrainaa. Valko-Venäjää ei myöskään nähdä kisoissa.

Suomen joukkue kasautuu pikku hiljaa. Mukaan on tullut muutamia NHL-vahvistuksia. Mikael Granlund, Olli Määttä ja Jesse Puljujärvi ovat viimeisimmät mukaan liittyneet änärivahvistukset.

Leijonien menestys MM-kisoissa vuosien varrella

Leijonien ensimmäistä MM-mitalia saatiin odotella vuoteen 1992. Siitä kolme vuotta eteen päin Suomi nappasi ensimmäisen MM-kullan legendaarisessa ottelussa Ruotsia vastaan vuonna 1995. 

Suomikiekko koki merkittäviä askelia ja lajin suosio kasvoi valtavasti Suomessa MM-kisamenestyksen vuoksi. 

Tätä nykyä Suomella on neljä MM-kultaa, joista viimeisintä päästiin juhlimaan pari vuotta sitten vuonna 2022.

Hopeaa Suomelle on ollut jaossa yhdeksään otteeseen. Pronssia Suomi on voittanut kolme kertaa.

Suomen maailmanmestaruudet:

  • 1995
  • 2011
  • 2019
  • 2022

Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että Leijonat voitti ensimmäistä kertaa olympiakultaa vuonna 2022.

Missä jääkiekon MM-kisat 2024 pelataan?

Jääkiekon MM-kisat 2024 pelataan Tsekeissä 10.5.2024 - 26.5.2024. Otteluita pelataan kahdessa kaupungissa: Prahassa että Ostravassa. 

A-lohkon ottelut pelataan Prahassa, ja vastaavasti B-lohkon alkusarjaa jännitetään Ostravassa. Leijonat aloittavat kisaurakan suomalaisten matkailijoiden suosimassa Prahassa.

Pudotuspelien ratkaisuottelut, eli kaksi puolivälierää, välierät, pronssiottelu ja finaali pelataan Prahassa.

Sarjaformaatti – Miten MM-kisoissa pelataan?

Jääkiekon MM-kisojen formaatti on tuttu jo liki kolmen vuosikymmenen ajalta. Kisoissa on yhteensä 16 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. 

Ensiksi pelataan alkulohkojen ottelut, eli jokainen joukkue pelaa kerran toisiaan vastaan. Jokainen joukkue pelaa siis yhteensä seitsemän peliä. 

Varsinaisen peliajan voitosta joukkue saa kolme pistettä ja tappiosta pyöreät nolla pistettä. Jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa ansaittu voitto tuo kaksi pistettä. Jatkoaikatappio tai tappio voittolaukauskilpailussa kerryttää plakkariin yhden pisteen. 

Kun jokainen joukkue on pelannut seitsemän ottelua, lasketaan pisteet ja katsotaan kenellä rahkeet riittävät pudotuspeleihin.

Molempien lohkojen viimeiseksi sijoittuneet tippuvat 1. divisioonaan, josta vastaavat kaksi parasta nousevat pääsarjaan seuraaviin kisoihin.

Jos joukkueet sijoittuvat tasapisteisiin alkusarjassa, joukkueiden paremmuus ratkaistaan seuraavasti:

  1. Keskinäisten otteluiden tulokset
  2. Maaliero keskinäisissä otteluissa
  3. Tehdyt maalit keskinäisissä otteluissa
  4. Parasta ja lähimpänä sijoittunutta vastaan pelattujen otteluiden tulos
  5. Toiseksi parasta ja lähimpänä sijoittunutta vastaan pelattujen otteluiden tulos
  6. Maailmanranking ennen turnauksen alkua

Molempien lohkojen neljä parasta ansaitsevat paikkansa pudotuspelien puolivälierissä. A-lohkon ykkönen pelaa B-lohkon nelosta vastaan, A-lohkon kakkonen, B-lohkon kolmosta vastaan – ja sama toisinpäin.

Pudotuspelit etenevät kerrasta poikki -systeemillä. Sekä puolivälierät että välierät ja finaalit ratkeavat yhden ottelun lopputulokseen. 

Lohkojaot

Joukkueet on jaettu kahteen alkusarjan lohkoon. Neljä parasta etenevät pudotuspeleihin ja huonoiten sijoittuneet tippuvat alempaan sarjaan. Suomi pelaa A-lohkossa.

Lohkojaot perustuvat kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n senhetkiseen maailmanrankingiin. Lohkoja ei siis jaeta arvalla.

Maailman rankingin ykkönen ja kakkonen sijoitetaan eri lohkoihin. Sen jälkeen kolmonen ja nelonen eri lohkoihin ja niin edelleen. 

Ranking-sijoitukset perustuvat viime aikojen menestykseen niin MM-kisojen kuin olympialaisten osalta.

A-lohko

  • Kanada
  • Suomi
  • Sveitsi
  • Tshekki
  • Tanska
  • Norja
  • Itävalta
  • Iso-Britannia

B-lohko

  • Yhdysvallat
  • Saksa
  • Ruotsi
  • Slovakia
  • Latvia
  • Ranska
  • Kazakstan
  • Puola

Jääkiekon MM 2024 Otteluohjelma

Jääkiekon MM-kisat alkavat perjantaina 10. toukokuuta. Kisat alkavat Norjan ja Sveitsin sekä Slovakian ja Saksan välisillä kamppailuilla. Avajaispäivän kruunaa illan ottelu Tshekin ja Suomen välillä.

Alkulohkon ottelu-urakka on valmis 21. toukokuuta. Pudotuspelit puolivälierien osalta startataan 23. toukokuuta. Finaali otellaan sunnuntaina 26. toukokuuta kello 21:20.

Leijonien kisaurakka

Leijonien osalta kisat pyörähtävät käyntiin avajaispäivänä 10.5. Kiekko tipahtaa jäähän kello 21:20, ja vastaan asettuu isäntämaa Tsekki. 

Suomen kovimpina haastajina pidetään Kanadaa ja kisaisäntiä eli Tsekkiä. Sveitsi on myös aina vaarallinen, joten heitäkin vastaan Suomen täytyy onnistua.

Suomen alkusarjan otteluohjelma:

  • Perjantai 10.5. klo 21:20 – Tsekki - Suomi
  • Sunnuntai 12.5. klo 13:20 – Suomi - Iso-Britannia
  • Maanantai 13.5. klo 17:20 – Norja - Suomi
  • Torstai 16.5. klo 17:20 – Suomi - Itävalta
  • Lauantai 18.5. klo 17:20 – Kanada - Suomi
  • Maanantai 20.5. klo 21:20 – Suomi - Tanska
  • Tiistai 21.5. klo 21:20 – Suomi - Sveitsi

Alkulohko

Alkusarjan otteluohjelma näyttää kokonaisuudessaan seuraavalta:

Perjantai 10.5.

  • klo 17:20 – Sveitsi - Norja
  • klo 17:20 – Slovakia - Saksa
  • klo 21:20 – Tshekki - Suomi
  • klo 21:20 – Ruotsi – Yhdysvallat

Lauantai 11.5.

  • klo 13:20 – Iso-Britannia - Kanada
  • klo 13:20 – Ranska - Kazakstan
  • klo 17:20 – Itävalta - Tanska
  • klo 17:20 – Puola - Latvia
  • klo 21:20 – Norja - Tsekki
  • klo 21:20 – Yhdysvallat - Saksa

Sunnuntai 12.5.

  • klo 13:20 – Suomi - Iso-Britannia
  • klo 13:20 – Slovakia - Kazakstan
  • klo 17:20 – Tanska - Kanada
  • klo 17:20 – Latvia - Ranska
  • klo 21:20 – Itävalta - Sveitsi
  • klo 21:20 – Ruotsi - Puola

Maanantai 13.5.

  • klo 17:20 – Norja - Suomi
  • klo 17:20 – Yhdysvallat - Slovakia
  • klo 21:20 – Sveitsi - Tsekki
  • klo 21:20 – Saksa – Ruotsi

Tiistai 14.5.

  • klo 17:20 – Tanska - Norja
  • klo 17:20 – Kazakstan - Latvia
  • klo 21:20 – Kanada - Itävalta
  • klo 21:20 – Puola – Ranska

Keskiviikko 15.5.

  • klo 17:20 – Tshekki - Ranska
  • klo 17:20 – Saksa - Latvia
  • klo 21:20 – Sveitsi - Iso-Britannia
  • klo 21:20 – Slovakia – Puola

Torstai 16.5.

  • klo 17:20 – Suomi - Itävalta
  • klo 17:20 – Kazakstan - Ruotsi
  • klo 21:20 – Kanada - Norja
  • klo 21:20 – Yhdysvallat – Ranska

Perjantai 17.5.

  • klo 17:20 – Iso-Britannia - Tanska
  • klo 17:20 – Saksa - Kazakstan
  • klo 21:20 – Tshekki - Itävalta
  • klo 21:20 – Puola – Yhdysvallat

Lauantai 18.5.

  • klo 13:20 – Tanska - Sveitsi
  • klo 13:20 – Latvia - Ruotsi
  • klo 17:20 – Kanada - Suomi
  • klo 17:20 – Saksa - Puola
  • klo 21:20 – Tshekki - Iso-Britannia
  • klo 21:20 – Ranska - Slovakia

Sunnuntai 19.5. 

  • klo 17:20 – Norja - Itävalta
  • klo 17:20 – Yhdysvallat - Kazakstan
  • klo 21:20 – Sveitsi - Kanada
  • klo 21:20 – Slovakia – Latvia

Maanantai 20.5.

  • klo 17:20 – Iso-Britannia - Norja
  • klo 17:20 – Ruotsi - Ranska
  • klo 21:20 – Suomi - Tanska
  • klo 21:20 – Kazakstan – Puola

Tiistai 21.5.

  • klo 13:20 – Itävalta - Iso-Britannia
  • klo 13:20 – Ranska - Saksa
  • klo 17:20 – Kanada - Tshekki
  • klo 17:20 – Latvia - Yhdysvallat
  • klo 21:20 – Suomi - Sveitsi
  • klo 21:20 – Ruotsi - Slovakia

Pudotuspelit

Pudotuspeleihin selvinneet kahdeksan joukkuetta ovat selvillä heti alkusarjan jälkeen 21.5. Pudotuspelit käynnistyvät 23.5. Kaksi puolivälierää pelataan Ostravassa ja loput jatkopelit otellaan Prahassa.

Puolivälierät – torstai 23.5. 

  • klo 17.20 – A-lohkon 1. - B-lohkon 4.
  • klo 21:20 – A-lohkon 2. - B-lohkon 3.
  • klo 21:20 – B-lohkon 1. - A-lohkon 4.
  • klo 21:20 – B-lohkon 2. - A-lohkon 3.

Välierät – lauantai 25.5. 

  • klo 15:20 ? - ?
  • klo 19:20 ? - ?

Pronssiottelu – Sunnuntai 26.5. 

  • klo 16:20 ? - ?

Finaali – Sunnuntai 26.5. 

  • klo 21:20 ? - ?

Leijonat MM kisoissa 2024

Leijonat lähtevät sisuuntuneena tuleviin MM-kisoihin. Viime keväiset kisat päättyivät pettymykseen puolivälierissä, joten tällä kertaa on lupa odottaa parempaa menestystä. 

Suomen joukkue muotoutuu pikkuhiljaa. Joitakin NHL-vahvistuksia odotellaan edelleen. Viimeisimmät taalaliigasta saapuneet vahvistukset olivat Olli Määttä, Mikael Granlund ja Jesse Puljujärvi.

Tulevat MM-kisat ovat viimeiset menestyjävalmentaja Jukka Jaloselle. Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen saapuu Leijonien uudeksi päävalmentajaksi heti MM-kisojen jälkeen.

Leijonien kisajoukkue

Suomen lopullinen MM-kisajoukkue julkaistaan todennäköisesti toukokuun alkupuolella juuri ennen kisojen alkamista. 

Nälkäisiä pelaajia on pilvin pimein, ja Leijonat tulee saamaan kisoihin kilpailukykyisen ja sisukkaan joukkueen, jolta taitoa ei tule puuttumaan. 

Suomella on kovatasoisia pelaajia niin NHL:ssä kuin Euroopan kaukaloissa. Se on myös huomattu, että nimillä selässä ei aina ole merkitystä. Suomi on pärjännyt hyvin viime vuosien aikana, vaikka useita NHL-pelaajia on jäänyt pois. 

MM-leiriryhmä näyttää seuraavalta ennen viimeistä Tshekissä järjestettävää EHT-turnausta (2.5. - .5.5.). Mikael Granlund liittyy joukkueen vahvuuteen EHT:n jälkeen.

Maalivahdit

  • #29 Harri Säteri – EHC Biel (NLA)
  • #30 Lassi Lehtinen – MoDo (SHL)
  • #32 Emil Larmi – Växjö Lakers HC (SHL)

Puolustajat

  • #2 Rasmus Rissanen – Örebro HK (SHL)
  • #3 Olli Määttä – Detroit Red Wings (NHL)
  • #7 Oliwer Kaski – HV71 (SHL)
  • #18 Vili Saarijärvi – SCL Tigers (NLA)
  • #28 Tobias Winberg – JYP (Liiga)
  • #41 Aleksi Matinmikko – Ässät (Liiga)
  • #47 Atro Leppänen – Sport (Liiga)
  • #50 Juuso Riikola – SCL Tigers (NLA)
  • #61 Axel Rindell – Timrå IK (SHL)
  • #82 Jesper Mattila – KalPa (Liiga)

Hyökkääjät

  • #10 Eemeli Suomi – Ilves (Liiga)
  • #12 Jere Innala – Frölunda HC (SHL)
  • #15 Juha Jääskä – HIFK (Liiga)
  • #21 Ptarik Puistola – Jukurit (Liiga)
  • #24 Hannes Björninen – Örebro HK (SHL)
  • #25 Pekka Jormakka, Jukurit (Liiga)
  • #39 Jesse Puljujärvi – Pittsburgh Penguins (NHL)
  • #46 Joona Luoto – SC Bern (NLA)
  • #48 Lauri Pajuniemi – Malmö Redhawks (SHL)
  • #51 Markus Nurmi – TPS (Liiga)
  • #57 Arttu Hyry – Kärpät (Liiga)
  • #62 Julius Mattila – Lukko (Liiga)
  • #71 Ahti Oksanen – IK Oskarshamn (SHL)
  • #79 Oliver Kapanen – KalPa (Liiga)
  • #80 Saku Mäenalanen – SCL Tigers (NLA)
  • #81 Iiro Pakarinen – HIFK (Liiga)

Valmentajat

  • Jukka Jalonen – päävalmentaja
  • Mikko Manner – apuvalmentaja
  • Ari-Pekka Selin – apuvalmentaja
  • Kari Lehtonen – maalivahtivalmentaja

Ennakkoasetelmat – Kuka voittaa MM-kisat 2024?

Suomi on ilman muuta mukana kamppailemassa maailmanmestaruudesta. Kisojen suurimpana ennakkosuosikkina pidetään kuitenkin Kanadaa, sillä he tulevat saamaan jalkeilla jälleen melkoisen tähtisikermän.

Kisojen kovimpiin maihin lukeutuu myös Ruotsi, Tshekki ja Yhdysvallat. Mustina hevosina voidaan pitää Sveitsiä sekä viime kisojen suurinta yllättäjää eli Saksaa.

Kisoissa voi siis käydä ihan miten vain. Nähdäänkö tällä kertaa jälleen suuryllätyksiä vai jatkavatko ennakkoon kovimmat lätkämaat dominointia? 

Yhtenä mahdollisena yllättäjänä voidaan pitää myös Latviaa. Joukkue pelasi sensaatiomaiset kisat voittaen lopulta pronssia. 

Slovakiaa ei pidä myöskään aliarvioida, vaikka maan pelaajatuotanto on sakannut viimeisten vuosien aikana.

Kaikesta huolimatta, todennäköisimpinä menestyjinä voidaan pitää Kanadaa, Suomea, Ruotsia sekä Tshekkiä. Kaikki joukkueet tulevat saamaan jalkeille erinomaiset joukkueet. 

Tshekki tulee varmasti olemaan nälkäinen pelatessaan fanaattisen kotiyleisönsä edessä, joten murtuuko kotikisojen karma tällä kertaa?

Jääkiekon MM-kisat televisiointi – Mistä MM-kisoja voi katsoa?

Jääkiekon MM-kisojen TV-oikeudet ovat NENT Group Finlandilla vuosien 2024 - 2028 ajan. Firman alaisuuteen kuuluvat V Sportin maksukanavat sekä Viaplay-suoratoistopalvelu. Kisojen kaikki ottelut nähdään edellä mainituista lähteistä. 

Lisäksi Leijonien otteluita on mahdollista katsoa televisiossa MTV3:n ja Subin kanavilla. Leijonien otteita voi seurata myös MTV Katsomo -suoratoistopalvelun kautta. 

Kaikki ottelut näytetään suorina lähetyksinä.

MTV3:n puolella selostuksesta vastaa Antero Mertaranta. V Sportilla ja Viaplayssa selostajina toimivat Antti Mäkinen (pääselostaja), Niki Juusela, Tero Kainulainen, Velja Engström, Jussi Eskola ja Mikko Aaltonen.

Legendaarinen selostaja Antero Mertaranta on ilmoittanut, että ensi vuoden MM-kisat 2025 jäävät hänen viimeisiksi, joten vielä ehditään nauttimaan Anzan äänestä.

Jääkiekon MM-kisat vedonlyönti

Jääkiekon MM kisat vedonlyönti on olennainen osa kisakokemusta varsinkin vedonlyönnistä nauttiville. Suomalaiset ovat totutusti kovaa penkkiurheilukansaa, ja siinä samassa meille on kehittynyt melkoinen urheilun veikkauskulttuuri.

Leijonien peleissä toki riittää jännitystä omastakin takaa, mutta erityisesti muihin otteluihin on mahdollista saada lisää viihdettä ja jännitettävää vedonlyöntiä harrastamalla.

Ei ole myöskään kiellettyä lyödä vetoa Suomen otteluista. Voihan siitä saada pientä lohtua, jos Suomi häviää, mutta rahaa tulee tilille. Parasta on tietysti se, kun Leijonat jyrää, maalilaulu raikaa ja kassa kilisee.

Suomen sekä muiden maiden otteluista löytyy monipuolisesti erilaisia vedonlyöntimahdollisuuksia. Parhaat vedonlyöntisivustot tarjoavat erinomaisia kertoimia sekä vedolyöntibonuksia.

Vedonlyöntibonusten avulla pelaamiseen voidaan saada pientä lisämaustetta ja pelikassaa voidaan täten venyttää.

Monilla vedonlyöntisivustoilla on juurikin MM-kisoihin liittyviä erikoistarjouksia ja kampanjoita. Suomalaiset voivat ottaa niihin osaa.

Kertoimet

Kanada lähtee kertoimien valossa kisoihin suurimpana ennakkosuosikkina. Suomi tulee hyvänä kakkosena.

Jos Suomi voittaa kisat, panoksen voi liki nelinkertaistaa. Kanadan mestaruus kerryttää pelikassaa yli kolminkertaisesti.

Jääkiekon MM-kisojen maailmanmestarin voittajakertoimet vaihtelevat päivittäin ja ne riippuvat useista eri tekijöistä, kuten NHL-vahvistusten saapumisesta joukkueeseen. 

Tällä hetkellä tilanne on suunnilleen tämän näköinen kertoimien suhteen:

  • Kanada: 3,40
  • Suomi: 4,50
  • Ruotsi: 6,00
  • Yhdysvallat: 6,70
  • Tsekki: 7,00

LUE KAIKKI UUTISET