Tässä ovat eurofutiksen tulevan siirtokesän kuumimmat nimet

Futiskausi 2021/22 lähenee huikeaa loppuaan, ja kevään mittaan ensi kauden siirtokarusellia on jo laitettu pyörimään. Euroopan jättiläisillä on edessä jännittävä kesä, kun markkinoilla on tyrkyllä muutamakin todellinen huippunimi. Supertähdistä Kylian Mbappe, Erling Haaland ja Robert Lewandowski saattavat kaikki vaihtaa maisemaa ennen ensi syksyä. Nyt katsastamme mikä on huhumyllyn tilanne juuri tällä hetkellä.

Kylian Mbappe, Paris Saint-Germain

Ranskan ja PSG:n ihmepoika on jo pidempään ollut Real Madridin ostoslistalla. Espanjalaisjätti on ollut tähden kintereillä vuodesta 2017 lähtien, ja Mbappen siirtoa Madridiin on jälleen vatvottu pitkin kevättä. Miehen sopimus Pariisissa on katkolla kuluvan kauden päätteeksi, ja Real ei ole missään vaiheessa piilottanut aikomuksiaan kaapata maalipyssy riveihinsä. Los Blancos oli jo viime kesänä valmis pulittamaan hyökkääjästä valtavan jopa 160 miljoonan euron summan, vaikka Mbappen sopimuksessa oli ainoastaan yksi vuosi jäljellä. Tuolloin PSG:n jäi odottelemaan korotettua tarjousta, jota ei kuitenkaan koskaan tullut.

Kylian Mbappen seurat (ottelut / maalit)

  • 2015 – 2017, Monaco (41 / 16)
  • 2017 – 2022, PSG (138 / 113)

Tämän vuoden maaliskuussa lehdistössä raportoitiin jo Mbappen ja Realin olevan valmiit allekirjoittamaan diilin, joka julkistettaisiin kauden päätyttyä. Koska ranskalaisen PSG-sopimus on katkolla, olisi itse siirto ilmainen. Real oli huhujen mukaan maksamassa Mbappelle jopa yli 70 miljoonan euron allekirjoitusbonuksen sekä ällistyttävän 25 miljoonan euron vuosiliksan.

Kertoimet Mbappen ensi kauden seuralle

  • Real Madrid, 1,20
  • PSG, 3,75
  • Liverpool, 15

Homma ei kuitenkaan mennyt ainakaan vielä maaliin saakka, ja viime aikoina Mbappe on tietojen mukaan kääntänyt kelkkansa ja neuvottelemassa uutta jatkosopimusta PSG:n kanssa. Mikäli ihmemies on päättänyt jäädä Pariisiin, on pöydällä taatusti päätä huimaava palkkatarjous. PSG:n mukaan tähtipelaaja on viime kesänä luvannut, ettei lähde seurasta ilmaiseksi. Onkin hyvin mahdollista, että uutta parin vuoden paperia ollaan Pariisin toimistolla tosiaan sorvaamassa, ja Mbappen siirtosaaga lähtee jälleen vuoden päästä mylläämään täysillä.

Erling Haaland, Borussia Dortmund

Erling Haaland on kohonnut Mbappen rinnalle maailman vaarallisimmaksi nuoreksi hyökkääjäksi. 21-vuotias norjalainen on pommittanut viime kausilla hurjia tehoja Red Bull Salzburgin ja Borussia Dortmundin väreissä, ja nyt nuorukainen näyttää olevan valmis ottamaan askeleen eteenpäin urallaan. Seuraava pysäkki on jokin Euroopan ehdottomista jättiseuroista, ja Haalandiin onkin huhuissa liitetty Manchester City, Real Madrid ja Bayern München.

Erling Haalandin seurat (ottelut / maalit)

  • 2016 – 2017, Bryne (16 / 0)
  • 2017 – 2019, Molde (39 / 14)
  • 2019 – 2020, Red Bull Salzburg (16 / 17)
  • 2020 – 2022, Borussia Dortmund (64 / 58)

Viime aikoina kisassa kärkipaikalle on kiilannut City, jonka raportoitiin reilu viikko sitten päässeen jo sopuun Haalandin palkasta. Liksa olisi huhujen mukaan peräti puoli miljoonaa puntaa viikossa, mikä tekisi norjalaisesta Valioliigan kovapalkkaisimman pelaajan. Haalandin sopimus Dortmundin kanssa on voimassa kesään 2024 saakka, mutta siihen on kirjattu 75 miljoonan euron ulosostopykälä. Tuo summa on megaseuroille halpa hinta maalitykistä, joten kilpailu norjalaisen allekirjoituksesta käydäänkin palkan ja muitten henkilökohtaisten etujen suhteen.

Kertoimet Haalandin ensi kauden seuralle

  • Manchester City, 1,20
  • Real Madrid, 3,50
  • Bayern München, 15

Haalandia on pitkään huhuiltu myös Real Madridin suuntaan. Espanjalaisseura on kuitenkin huolissaan hyökkääjän nilkasta, jonka särkymisen takia pelaaja on missannut osat edellisistä kausista. Real halusi lehtitietojen mukaan Dortmundilta tarkkoja lääkärintodistuksia koskien Haalandin jalkaa, mutta kun näitä ei kuulunut hiipui espanjalaisten kiinnostus sentterikolossia kohtaan. Viime viikkoina Bayern München on vaivihkaa liittynyt kisaan mukaan, sillä Saksan mestari on näillä näkymin luopumassa ensi kesänä ykköspyssystään Robert Lewandowskista.

Robert Lewandowski, Bayern München

Bayern Müncheniä jo vuodesta 2014 lähtien edustanut ja jopa maailman parhaana maalintekijänä pidetty Robert Lewandowski on lehtitietojen mukaan valmis vaihtamaan maisemaa ja hakemaan vielä uusia tuulia upealle uralleen. 33-vuotias puolalainen on takonut ällistyttäviä maalimääriä Bundesligassa, ja houkutus päästä mittaamaan tasoa Espanjassa tai Englannissa on ilmeisen suuri. Miestä onkin aika ajoin huhuiltu Manchester Cityyn tai Liverpooliin, mutta viime aikoina Barcelona on noussut ykkösvaihtoehdoksi kaappaamaan Lewandowskin riveihinsä.

Robert Lewandowskin seurat (ottelut / maalit)

  • 2006 – 2008, Znicz Pruszkow, (59 / 36)
  • 2008 – 2010, Lech Poznan, (58 / 32)
  • 2010 – 2014, Borussia Dortmund, (131 / 74)
  • 2014 – 2022, Bayern München, (250 / 236)

Lewandowskin sopimusta Bayernissa on vielä vuosi jäljellä, ja puolalainen on ilmoittanut, ettei aio allekirjoittaa jatkopaperia seuran kanssa. Näin ollen Euroopan suurseurat ovat ampaisseet apajille kärkkymään. Bayern on kuitenkin ilmoittanut, ettei se aikoisi myydä hyökkääjäänsä ensi kesänä, vaan mies saa pelata Saksassa sopimuksensa loppuun. Kyseessä saattaa olla pieni bluffi, jota Barca ja kumppanit pääsevät tarjouksillaan testaamaan.

Kertoimet Lewandowskin ensi kauden seuralle

  • Barcelona, 2,00
  • PSG 10
  • Manchester City 15

Viimeisimpien tietojen mukaan Barcelonan ja Lewandowskin leirin väliset neuvottelut ovat jo pitkällä, ja tarjous kahden vuoden sopimuksesta lävähtää pian pöytään. Englantilaisseurat sekä ainakin PSG seurailevat varmasti kuitenkin tilanteen kehittymistä ja ovat tarvittaessa valmiit laittamaan oman lusikkansa soppaan.

Kun siirtoruletin palaset lähtevät liikkeelle, on ensi kesän siirtomarkkinoista lupa odottaa huikeaa tykittelyä. Jäämme jännityksellä odottamaan, minne tähtipelaajien matka vie ja kuinka Euroopan suurseurojen voimasuhteita viritellään tulevana suvena uuteen järjestykseen.

LUE KAIKKI UUTISET