Valmistautuminen uuteen NFL kauteen on virallisesti alkanut! Kattava analyysi vuoden 2021 NFL Draftista

Tänä vuonna NFL Draft järjestetään Clevelandissa ja paikan päälle saapuvat useat kärki prospectit. Draft toteutetaan hybridinä eli osa pelaajista on päättänyt jäädä perheidensä pariin kotiin ja osa paikan päällä back stagella. Tulemme näkemään useita ikimuistoisia hetkiä ja tunteikkaita puheluita, kun nuorten miesten elämä muuttuu kertaheitolla. Perjantain vastaisena yönä näemme ensimmäisen kierroksen varaukset, lauantain vastaisena yönä toinen sekä kolmas kierros ja sunnuntain vastaisena yönä kierrokset 4-7.

Tulemme käymään läpi ensimmäistä kierrosta ja mitä uskon, siellä tapahtuvan. Käyn mahdollisia valintoja läpi joukkueen tarpeen sekä BPA:n (Best Player Available) näkökulmasta. NFL:ssä filosofia on pitkään ollut BPA ennemmin kuin ”tarve” sillä draftista valitut pelaajat eivät ole heti valmiita pelaamaan NFL:n vaatimalla tasolla. Kärki prospectien osalta oppirahoja ei kuitenkaan enää jouduta maksamaan samalla tavalla kuin aikaisemmin ja varsinkin taitopelaajat ovat usein heti valmiita tositoimiin (esim. WR Justin Jefferson – Minnesota Vikings viime kaudella).

Hypätään suoraan ensimmäiselle kierrokselle:

 

1. Jacksonville Jaguars – Needs: QB, OT, S, TE, WR

Jacksonvillen tarpeiden lista on pitkä, mutta heidän hyvä tilanne palkkakaton osalta antaa heille tarvittavat ammukset rakentaa joukkuetta haluamallaan tavalla tulevien vuosien aikana. Ensimmäinen varausvuoro tuo heille mahdollisuuden valita draftin parhaan pelaajan ja tänä vuonna siitä ei ole epäilystäkään. Tämä on ”no brainer” uudelle päävalmentaja Urban Meyerille.

Pick: QB Trevor Lawrence – Clemson

Lawrence on modernin pelinrakentajan prototyyppi: atleettinen, liikkuva ja pitkä pelinrakentaja, joka pystyy tekemään pelejä jaloillaan, mutta on loistava myös pocketin sisältä. Tässä on pelaaja minkä ympärille Jaguars voi rakentaa hyökkäystään vuosia eteenpäin.

 

2. New York Jets – Needs: QB, DE, LB, CB

Jets tradesi offseasonilla pelinrakentaja Sam Darnoldin Carolina Panthersseihin ja tämä oikeastaan sinetöi uuden pelinrakentajan valinnan toisella pickillä. Jets insiderit ovat alusta alkaen olleet sitä mieltä, että uusi päävalmentaja Saleh ja muu valmennus ovat ihastuneet liikkuvaan ja sensaatiomaiseen BYU:n pelinrakentajaan. Myöhemmillä kierroksilla Jets tulee pitkälti valitsemaan BPA:n mukaan puolustuksen pelaajia sillä Saleh haluaa varmasti koota oman näköisensä puolustuksen – vastaavan mitä olemme 49ersien osalta tottuneet näkemään viime vuosina.

Pick: QB Zach Wilson – BYU

Wilson on pelaaja, joka loisti collegessa ja johdatti BYU:n 9-0 alkuun. Profiililtaan Wilson pystyy luomaan pelejä liikkeestä sekä pocketista. Ainoa kysymysmerkki on hänen kykynsä lukea NFL tason puolustuksia ja kuinka nopeasti sopeutuminen maailman kovatasoisimpaan liigaan tapahtuu.


3. San Francisco 49ers – Needs: CB, S, WR

49ers tradesi tämän pickin Miamilta ja maksoivat siitä kovan hinnan. Tällaisia tradeja tehdään vain, jos olet varma, että haluamasi pelinrakentaja on valittavissa, kun vuorosi koittaa. Pelinrakentaja tullaan valitsemaan kolmikosta: Jones, Lance, Fields. Jones tulee Nick Sabanin systeemistä Alabamasta ja uskon Shanahanin arvostavan tätä piirrettä erittäin paljon.

Pick: QB Mac Jones – Alabama

Jones on pelinrakentajana erittäin tarkka ja loistaa erityisesti lyhyissä ja keskipitkissä heitoissa. Tämä sopii hyvin Shanahanin hyökkäykseen mikä sisältää paljon screenejä sekä nopeita heittopelejä. Isoin kysymysmerkki Jonesin kohdalla on isot pelit ja malttaako hän aina odottaa niiden kehittymistä.

 

4. Denver Broncos – Needs: QB, OL, WR  !TRADE WITH FALCONS!

Atlanta omaa niin vaikean tilanteen palkkakaton osalta, että tarvitsevat lisää ammuksia pickien muodossa, jotta voivat rakentaa tulevaisuuden joukkuetta terveemmällä sopimuspohjalla. Detroit on myös joukkue mikä tähän voisi nousta, mutta Broncos tarjosi enemmän ja nousee valitsemaan tulevaisuuden pelinrakentajan Drew Lockin tilalle.

Pick: QB Justin Fields – Ohio State Buckeyes

Fields on useissa papereissa toiseksi paras pelinrakentaja, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän tipahtaa neljänneksi pelinrakentajaksi kuka valitaan tämän vuoden draftissa (voi tippua myös pidemmälle). Denver saa Fieldisistä all-around pelinrakentajan kenen 41-3 TD/INT suhde viime kaudelta oli collegen paras.

 

5. Cincinnati Bengals – Needs: OL, WR, DE, DT

Bengals on tilanteessa missä pääsee valitsemaan heille parhaan pelaajan (non-QB) ja tarpeita on useita. Tällä pickillä he tulevat täyttämään tarpeen sekä saavat BPA:n joko hyökkäyksen linjan osalta (Sewell) tai laitahyökkääjän (Chase). Draft on erittäin syvä hyökkäyksen linjan osalta ja siitä syystä uskon heidän yhdistävän Burrowin hänen lempitargetin kanssa vuodelta 2019.

Pick: WR Ja’Marr Chase – LSU

Chase on koko ryhmän paras laitahyökkääjä ja täysin valmis NFL:n vaatimalle tasolla. Fyysinen olemus ja erityisesti jaardit kopin jälkeen ovat hänelle arkipäivää. Chase pelasi edellisen kerran 2019 Burrowin vielä ollessa pelinrakentaja LSU:ssa ja uskon tämän parivaljakon löytävän saman kemian erittäin nopeasti.

 

6. Miami Dolphins – Needs: OL, WR, DL

Miami tradesi itsensä pois kolmannelta pickiltä ja päätyi lopulta valitsemaan numerolla 6. Heidän isoimmat tarpeensa löytyvät hyökkäyksen linjasta ja Ereck Flowersin tradeaminen WFT:n vahvuuteen viittaa, että siirtävät nykyisen LT:n LG:n paikalle, jolloin valinta on melko selvä.

Pick: LT Penei Sewell – Oregon

Sewell on draftin paras linjamies joka omaa äärettömän korkean potentiaalin. Vasta 20-vuotias LT päästi kahden college vuoden aikana vain yhden säkityksen 1376 snapin aikana. Sewell ankkuroi linjan vuosiksi eteenpäin ja huonoimmassakin skenaariossa hänestä tulee solidi startteri.

 

7. Detroit Lions – Needs: WR, DE, DT, LB, S, CB

Detroitissa on käynnissä täysi rebuild ja joukkueen tarpeet liian pitkät listattavaksi. Mikäli he eivät saa houkuttelevaa tarjousta siirtyä alaspäin tulevat he valitsemaan oman draft boardin parhaan pelaajan. Uskon heidän etsivät lähtökohtaisesti puolustuksen kulmakiveä.

Pick: LB Micah Parsons – Penn State

Parsons täyttää kaikki laatikot mitä nykyajan LB:ltä tarvitaan. Hän on nopea, loistava juoksua vastaan, kykeneväinen coverageen TE:tä vastaan sekä paras LB vuosikausiin Blitz tilanteissa. Parsons tulee olemaan tämän puolustuksen kulmakivi vuosia eteenpäin.

 

8. Carolina Panthers – Needs: CB, WR, TE, QB?

Panthers front office hyräilee, mikäli tilanne on tämä. Heillä on mahdollisuus saada yksi pelätyimmistä hyökkäyksistä koko NFL:ssä ja en usko, että missaavat tätä valintaa.

Pick: TE Kyle Pitts – Florida Gators

Pitts on kieltämättä lahjakkain urheilija koko draftissa ja hänen valumisensa näin pitkälle olisi iso yllätys. Carolinan hyökkäys tulisi olemaan pick your poison tyyppinen sillä Pitts on joka kerta ollessaan kentällä mismatch puolustukselle. Cornerit ovat liian pieniä häntä vastaan ja LB:t ovat liian hitaita. Hän on paras TE vuosikymmeneen, joka tullut collegesta NFL:ään.

 

9. Atlanta Falcons – Needs: DE, S, CB, WR?

Atlantan isoimmat tarpeet löytyvät puolustuksen puolelta ja erityisesti secondary on sellainen mihin he kaipaavat vahvistusta. Viime päivinä on huhuttu laitahyökkääjä Julio Jonesin tradesta ja se toteutuessaan toisi selkeän tarpeen myös laitahyökkääjän osalta.

Pick: CB Patrick Surtain II – Alabama

Atlanta hyökkää valinnallaan heidän isoimpaan ongelmaansa eli puolustuksen secondaryyn. Surtain II tarjoaa heille startterin kyseiselle pelipaikalle päivästä 1 alkaen. Tämä on ensimmäinen vahva palikka uudelleen rakennettavaan rosteriin.

 

10.  New England Patriots – Needs: QB, WR, DB  !TRADE WITH COWBOYS!

New England näkee tilaisuuden siirtyä ylöspäin ja löytää seuraajan Tom Bradylle. Pöydällä on enää yksi kärki pelinrakentaja ja Bill Belichick siirtyy kaappaamaan hänet. (mikäli Denver päätyisi Lanceen niin tämä sama liike on mahdollinen Fieldsin kohdalla)

Pick: QB Trey Lance - North Dakota

Lance on fyysisesti valmis paketti ja vuosi Cam Newtonin takana voi opettaa hänelle paljon. Hänen erityinen vahvuutensa on kyky huolehtia pallosta eli hänen kohdallaan ei nähdä hirveän paljoa typeriä päätöksiä. Ominaisuus mitä Bill Belichick arvostaa erittäin paljon.

 

11.  New York Giants – Needs: CB, OL, WR, DE

Giantseilla on useampia aukkoja mitä täyttää, mutta tämä draft on hyvä mahdollisuus heille löytää kaksi startteria suoraan. Daniel Jones on paikassa missä hänen tulee onnistua ja luotettavan aseen löytäminen on avainasemassa.

Pick: WR Devonta Smith – Alabama

Smith on heti valmis paketti aloittamaan ja tarjoaa Jonesille luotettavan kohteen niin slottiin kuin myös ison pelin uhaksi. Ainoa huolenaihe on hänen painonsa, mutta off-seasonilla on ennenkin hankittu pari lisäkiloa lihasta. Smith tulee suorittamaan illasta toiseen upeita highlight koppeja ja omaa uskomattoman kehonhallinnan.

 

12.  Philadelphia Eagles – Needs: WR, CB, QB, ILB

Eagles tradesi pois Wentzin ja viime kaudella hetkittäin hyvin pelannut Jalen Hurts on kaikkea muuta kuin 100% varma franchise pelinrakentaja. Mikäli Philly ei tradea ylöspäin valitsemaan pelinrakentajaa, niin heidän tulisi antaa Hurtsille paras mahdollisuus menestykseen.

Pick: WR Jaylen Waddle – Alabama

Waddle on nopeudeltaan Tyreek Hillin luokkaa, mutta vertailua Hilliin on muuten epäreilua tehdä. Waddle on valmis hyppäämään kokoonpanoon päivästä yksi alkaen ja tarjoaa mahdollisuuden isoihin peleihin miltä paikalta tahansa. Emme nähneet hänen Pro-Daytä, mutta uskon Waddlen 40 yd dashin olevan 4,2 alkava eli erittäin nopea kaveri kyseessä.

 

13.  Los Angeles Chargers – Needs: OT, DB

Chargers on loistavassa tilanteessa tulevaisuuden osalta. Herbert on heidän pelinrakentajansa vuosiksi eteenpäin ja nyt on aika suojata hänet. Puolustus tarvitsee myös takakentälle vahvistuksia, mutta niitä löytyy vielä myöhemminkin.

Pick: OT Rashawn Slater – Northwestern

Slater on draftin toiseksi paras linjamies ja hyppää suoraan Herbertin blind sidelle vasemman Tacklen paikalle. Pystyy tarvittaessa pelaamaan myös guardina mikäli valmennus näkee sen hänelle sopivampana pelipaikkana. Hieman lyhyet kädet hänen kohdallaan ainoa miinus.

 

14.  Minnesota Vikings – Needs: DE, OL, DB

Minnesota pelaa erittäin fyysisessä divisioonassa missä kruunua on pidellyt vuodesta toiseen A-Rod & GB Packers. Haastaakseen heidät tulee saada painetta pelinrakentajalle. Minnesota valitsee draftin parhaan DE:n tätä tehtävää varten.

Pick: Kwity Paye – Michigan Wolverines

Paye omaa fyysiset lahjat nousta yhdeksi parhaimmista endeistä koko liigassa. Hän on vielä kehitysvaiheessa ja uskon Mike Zimmerin näkevän potentiaalin mitä Paye voi tuoda hänen puolustukseensa.

 

15.  Dallas Cowboys – Needs: CB, S, DE

Dallas pääsee varaamaan New Englandin varausvuorolla ja ottaa BPA:n puolustukseensa sillä siellä on useita aukkoja mitä tulee täyttää tulevia vuosia varten.

Pick: S Trevon Moehrig - TCU

Moehrig omaa fyysiset avut mitä nykyajan safetyltä odotetaan ja hänen kykynsä löytää pallot tilanteessa kuin tilanteessa on avuksi heittopainotteisessa liigassa. Moehrig johti FBS:n safetyjä syötönkatkoissa (Pass breakups) kaksi kautta putkeen. Hän tulee olemaan Day 1 starter Dallaksen puolustuksessa.

 

16.  Arizona Cardinals – Needs: CB, TE, DT

Arizonan pitkäaikainen puolustuksen kulmakivi Patrick Peterson vaihtoi Minnesotaan ja se on aukko mikä heidän täytyy paikata tulevaisuutta varten.

Pick: CB Jaycee Horn – South Carolina

Horn on aggressiivinen CB, joka ei pelkää tulla iholle. Hän mielellään ottaa vastustajan ykkös laitahyökkääjän ja lukitsee hänet illaksi. Ainoa huolenaihe on välillä liiallinen aggressiivisuus ja siitä johtuvat virheet, mutta valmennus pystyy karsimaan ne nopeasti pois.

 

17.  Oakland Raiders – Needs: OL, CB

Offseasonin aikana Raiderssien pitkäaikaiset hyökkäyksen linjan pelaajat Jackson, Brown ja Hudson siirtyivät muualle. Tämä on oikea vuosi draftata jopa kaksi nopealla aikataululla aloittamaan kykenevää pelaajaa.

Pick: T Christian Darrisaw – Virginia Tech

Todella iso ja liikkuva tackle, kuka otti nopeasti aloittavan pelaajan roolin collegessa ja siitä asti ankkuroi linjaa. 2020 kaudella hän ei päästänyt yhtään säkitystä tai painetta pelinrakentajalle. Tuleva Pro Powl pelaaja.

 

18.  Miami Dolphins – Needs: OL, WR, DL

Ensimmäisellä pickillä Miami otti draftin parhaan linjamiehen, ja toisella lähtevät hakemaan uutta asetta Tua Tagovailoalle.

Pick: WR Rashod Bateman – Minnesota

Kaksi erittäin hyvää collegekautta ja loistaa erityisesti outside roolissa. Tulee nopeasti ottamaan paikan Tagovailoan suosikki targettina.

 

19.  Washington Football Team – Needs: TE, LB, OT

Ryan Fitzpatrick voisi käyttää hyvää heittopeli tight endiä, mutta tämä vielä liian varhaista sille pickille. WFT ottaa tässä kärkipelaajan puolustuksen tueksi.

Pick: LB Jeremiah Owusu-Koramoah – Notre Dame

JOK on erittäin nopea ja loistaa 1vs1 tilanteissa vastustajien TE:tä vastaan. Sideline-2-sideline nopeus takaa pelien tekemisen läpi ottelun. JOK täyttää aukon WFT puolustuksen keskellä ja tämä yksikkö on yksi liigan parhaita tulevalla kaudella.

 

20.  Chicago Bears – Needs: QB, WR, CB, OL

Tarpeiden lista on pitkä bears mahdollinen kandidaatti tradeemaan ylöspäin pelinrakentajan perässä, mikäli joku luisuu top10 ulkopuolelle.

Pick: T Alijah Vera-Tucker – USC Troijans

Todella monipuolinen pelaaja kuka pelasi collegessa tacklea sekä guardia. Plug-in and play tyyppinen pick joka täyttää selkeän aukon rosterissa.

 

21.  Indianapolis Colts – Needs: OT, DE, WR

Castonzon päätös eläköityä LT:n paikalta määritteli coltsille 1-2 kierroksen varauksen pelipaikan. Ensimmäisenä kuitenkin Colts nappaa jo hieman luisuneen pelaajan.

Pick: DE Jaelan Phillips – Miami

Phillips nousi Miamissa täysin uudelle tasolle. Nopeampi ja räjähtävämpi kuin UCLA aikana näkyivät hyvänä kautena 2020. Colts saa Phillipsistä pelottavan kollegan Butlerin rinnalle.

 

22.  Tennessee Titans – Needs: DE, WR, OL

Jonnu Smithin ja Corey Davidsin lähdöt toi painavan tarpeen saada Ryan Tannehillille ja King Henrylle lisää aseita.

Pick: WR Elijah Moore – Ole Miss

Moore profiloituu enemmän slot pelipaikan hyökkääjänä, mutta on kykenevä tekemään pelejä myös ulkopuolelta. Voittaa 2/3 contested catcheistä eli isojen pelien mies.

 

23.  New York Jets – Needs: DE, LB, CB

Toisella pickillä Jets täydentää puolustusta kärki luokan talentilla.

Pick: DT Christian Barmore

Barmoren pieni luisuminen pelaa suoraan Salahin pussiin joka tottunut saamaan puolustuksen linjasta kaiken irti.

 

24.  Pittsburgh Steelers – Needs: QB, OL

Pounceyn lähteminen toi heille tarpeen draftin kärki senterille.

Pick: C Landon Dickerson – Alabama

Dickerson pystyy pelaamaan sentterinä tai guardina ja sopii hyvin AFC Northin fyysiseen peliin.

 

25.  Jacksonville Jaguars – Needs: OT, S, TE, WR

Lawrence tarvitsee luotettavan pelintekijän ja se löytyy tältä paikalta.

Pick: WR Rondale Moore – Purdue

Kärsi loukkaantumisista, mutta on fyysinen freak joka tulee räjäyttämään NFL:n tulevan kauden aikana.

 

26.  Cleveland Browns – Needs: LB, DT, DE

Cleveland tarvitsee pitkäaikaisen ratkaisun Garrettin vastapuolelle

Pick: DE Azeez Ojulari – Georgia

Ojulari pääsee kehittymään rauhassa Garrettin varjossa ja tulemme nopeasti kuulemaan miehestä lisää.

 

27.  Baltimore Ravens – Needs: WR, OT, DE

Jackson tarvitsee lisää targetteja kenelle heittää tai tämä hyökkäys jää liian yksipuoliseksi.

Pick: WR Kadarius Toney – Florida

Toney tarjoaa ison pelin uhan aina, kun astuu kentälle ja häntä voi käyttää myös juoksijana minkä uskoisi sopivan Ravens valmennukselle.

 

28.  New Orleans Saints – Needs: CB, WR

Isoin tarve löytyy CB:n paikalta ja Saints on valmis jopa tradeemaan ylöspäin täyttääkseen sen.

Pick: CB Greg Newsome II – Northwestern

Pystyy pelaamaan missä tahansa systeemissä ja on suoraan Day 1 starter.

 

29.  Green Bay Packers – Needs: WR, CB, LB

Puolustuksen keskellä on selkeä tarve kuten myös laitahyökkääjän kohdalla

Pick: LB Zaven Collins – Tulsa

Kenties jopa paras puolustuksen pelaaja viime kaudelta. Collins muistuttaa monin piirtein Luke Kuechlya.

30.  Buffalo Bills – Needs: DL, CB

Buffalolla erittäin hyvä rosteri missä selkeitä aukkoja löytyy vain puolustuksen osalta.

Pick: CB Caleb Farley – Virginia Tech

Farleyn selkä leikattiin minkä takia hän ei pelannut 2020 vuonna ja selittää luisumisen tänne asti. A+ luokan talentti kyseessä.

 

31.  Baltimore Ravens – Needs: WR, OT, DE

Baltimore kaipaa vahvistusta vielä puolustuksen linjaan ja saa sen tästä.

Pick: DE Ronnie Perkins – Oklahoma

Perkins on perinteinen hyvin rakennettu DE, joka pystyy voittamaan vastustajansa voimalla tai puhtaalla tahdolla. Tekniikkaa tulisi vielä hieman hioa.

32.  Tampa Bay Buccaneers – Needs: DT

Tampan rosteri säilyi melkein koskemattomana SB:n jälkeen ja aukkoja siellä ei ole. Menevät BPA edellä tässä.

Pick: RB Travis Etienne – Clemson

Ensimmäinen RB varaus tänä vuonna sataa suoraan Tampan laariin, kun pitkäaikaista työhevosta etsitään takakentälle.

LUE KAIKKI UUTISET