25.1.2024
klo
13:30
AFC Asian Cup
Etelä-Korea - Malesia
Malesia alle 0,5 maalia
Payoutz 1,60
Hävitty
ASETA VETO

AFC Asian Cup, E-lohko

25.1.2024 klo 13:30

Etelä-Korea – Malesia

Aasian mestaruuskisojen E-lohkon päätöskierros hurjastellaan torstaina, ja Etelä-Korea saa omassa ottelussaan vastaansa Malesian. Etelä-Korea ei ole toistaiseksi vakuuttanut turnauksessa, ja sillä on ollut puolustuspäässä vaikeuksia kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Bahrain kaatui lopulta maalein 3-1, mutta Jordaniaa vastaan hutilointi kostautui 2-2 tasurin muodossa. Malesia on hävinnyt molemmat pelinsä tekemättä vielä maaliakaan. Jordania oli parempi maalein 4-0, ja Bahrain vei pisteet niukalla mutta ansaitulla 1-0 voitolla.

Etelä-Korea on kaksikosta valtavasti laadukkaampi, ja se lähtee päätöskierroksella taistelemaan lohkovoitosta. Malesialla ei ole enää asiaa jatkopeleihin, ja motivoitunut Etelä-Korea naaraa voiton noin yhdeksän kertaa kymenestä. Suosikki laittaa tässä taistossa takalinjansa kuntoon, ja Malesia jää ilman osumaa yli kaksi kertaa kolmesta. Panostukseen lähteekin tällä kertaa Etelä-Korean nollapeli maistuvalla kertoimella 1,60.

E-lohkon tilanne

  1. Jordania, 1-1-0, 6:2, 4p
  2. Etelä-Korea, 1-1-0, 5:3, 4p
  3. Bahrain, 1-0-1, 2:3, 3p
  4. Malesia, 0-0-2, 0:5, 0p

Yksi kisojen suurimmista voittajasuosikeista Etelä-Korea on kompastellut yllättävästi avauspeleissään. Se on toki hallinnut kenttätapahtumia vahvasti Bahrainia ja Jordaniaa vastaan, mutta molemmissa vastustaja on käynyt rokottamassa harvoista paikoistaan. Joukkuetta on nyt luotsannut vajaan vuoden verran Jürgen Klinsmann, jonka johdolla puolustus oli varsin tiivistä viime vuoden harjoituspeleissä ja MM-karsinnassa. Kuluvan turnauksen edetessä Etelä-Korean homma tulee varmasti asettumaan paremmin uomiinsa, ja Malesia tuskin pystyy sen maalia kunnolla torstaina hätyyttelemään.

Etelä-Korean viisi viimeistä ottelua

  • 20.1.2024, Jordania – Etelä-Korea (AC), 2-2
  • 15.1.2024, Etelä-Korea – Bahrain, 3-1
  • 21.11.2023, Kiina – Etelä-Korea (MM-k), 0-3
  • 16.11.2023, Etelä-Korea – Singapore (MM-k), 5-0
  • 5.12.2022, Brasilia – Etelä-Korea (MM), 4-1

Malesian hyvinkin keskinkertainen nippu raivasi tiensä kisoihin jättämällä lohkossaan taakseen Turkmenistanin ja Bangladeshin. Joukkue on ollut lopputurnauksessa odotetusti vaikeuksissa. Se sai pyssytettyä Jordaniaa vastaan kolme laukausta kohti maalia ja Bahrainin puristuksessa ainoastaan yhden. Lähinnä paikallisen pääsarjan joukkueitten pelaajista koottu ryhmä vaikuttaa hyvinkin heikosti organisoidulta. Malesia pelaa todella harvoin edes Etelä-Korean tasoisia maita vastaan, ja joukkue joutuu torstaina isoimpaan testiinsä vuosiin.

Malesian viisi viimeistä ottelua

  • 20.1.2024, Bahrain – Malesia (AC), 1-0
  • 15.1.2024, Malesia – Jordania (AC), 0-4
  • 21.11.2023, Kiinan Taipei – Malesia (MM-k), 0-1
  • 16.11.2023, Malesia – Kirgisia (MM-k), 4-3
  • 14.6.2022, Malesia – Bangladesh (AC-k), 4-1

Klinsmannilla on käytössään Aasian mittapuulla todella kova materiaali, ja Etelä-Korea tulee palaamaan voittojen tielle ammattimaisella suorituksella. Koko ottelun maalimäärän linja on hieman kinkkinen arvioitava, koska Malesiaa ei olla päästy näkemään maanosan jättiläisiä vastaan. Kamppailua dominoivan Etelä-Korean nollapeli Payoutzin tarjoamalla kertoimella 1,60 on kuitenkin näistä asetelmista erinomainen pelikohde. Ottelu on raapaistavissa lisäksi esimerkiksi GrandWinin ja WinOLotin listoilta.

Vihje: 
Malesia alle 0,5 maalia