Tässä ovat Wimbledonin kaikkien aikojen mestarit

Wimbledonin kaunis ja perinteinen tennisturnaus on pyörähtänyt jälleen käyntiin lajin rakastajien suureksi iloksi. Miesten puolella selkeä ykkössuosikki on kilpailua viime vuosina upeasti dominoinut hallitseva mestari Novak Djokovic.

Serbialaisella on mahdollisuus napata itselleen jo peräti seitsemäs Wimbledonin voitto ja nousta turnauksen pokaaleissa aivan yhden todellisen lajin legendan kintereille. Nyt selailemme hieman historian lehtiä ja listaamme Wimbledonin aivoimen turnauksen kaikkien aikojen eniten mestaruuksia voittaneet miespelaajat.

3. Novak Djokovic - 6 mestaruutta 2011-21

Novak Djokovic on hallinnut Wimbledonin nurmia ja vienyt nimiinsä jo kolme edellistä turnausta. Ensimmäisen mestaruutensa serbialainen naarasi vuonna 2011, jolloin hän kampesi finaalissa tuolloin hallitsevan mestarin Rafael Nadalin jopa varsin kevyen oloisesti. Voittokulku jatkui vuosina 2014 ja 2015, kun molemmilla kerroilla loppuottelussa kaatui Wimbledonin kisaa vuosituhannen alussa huikeasti dominoinut Roger Federer jännittävien vaiheitten jälkeen.

Djokovicin mestaruudet (finaalivastustaja)

  • 2011 (R. Nadal)
  • 2014 (R. Federer)
  • 2015 (R. Federer)
  • 2018 (K. Anderson)
  • 2019 (R. Federer)
  • 2021 (Matteo Berrettini)

Vuoden 2019 loppuottelu jälleen Federeriä vastaan oli yksi koko turnauksen historian ikimuistoisimpia kamppailuita. Serbialainen taisteli lopulta voittajaksi huikean lähes viisituntuisen väännön päätteeksi. Kahden titaanin välinen mittelö olisi voinut kestää läpi yön, mutta upouuden säännön mukaisesti ratkaisevassa viidennessä erässä mentiin tie breakiin pelien ollessa tasan 12-12.

Tuon pisteen Djokovic raastoi itselleen luvuin 7-3 ja kirjoitteli samalla historian kirjoja jälleen uusiksi. Vuoden 2020 turnaus jouduttiin perumaan, mutta viime kesänä mestari palasi puolustamaan voittoaan menestyksekkäästi.

Mahtava kuudes Wimbledonin titteli varmistui, kun Matteo Berrettini meni finaalissa nurin neljässä erässä – tällä kertaa alle kolmessa ja puolessa tunnissa.

2. Pete Sampras, 7 mestaruutta 1993-2000

1990-luvun supertähdestä ei ole minkäänlaista epäselvyyttä. Pete Samprasin ylivoima Wimbledonissa vuodesta 1993 alkaen oli suorastaan ällistyttävää. Kuusi mestaruutta seitsemään vuoteen on varsin konemainen suoritus. Ainoa särö tuli vuoden 1996 kisassa, jossa Sampras hävisi puolivälierässä tulevalle mestarille Richard Krajicekille. Jo loppuotteluun selviytyminen seitsemän kertaa on uskomaton saavutus.

Joka ikisestä finaalista poistuminen mestarina on jo lähestulkoon yli-inhimillinen kiskaisu.

Samprasin mestaruudet (finaalivastustaja)

  • 1993 (J. Courier)
  • 1994 (G. Ivanisevic)
  • 1995 (B. Becker)
  • 1997 (C. Pioline)
  • 1998 (G. Ivanisevic)
  • 1999 (A. Agassi)
  • 2000 (Patrick Rafter)

Eikä Samprasilla ollut tapana antaa näissä loppuotteluissa vastustajilleen juurikaan minkäänlaista jalansijaa. Kolme kertaa pytty naarattiin suoraan kolmessa erässä, ja ainoastaan Goran Ivanisevic kesällä 1998 onnistui pakottamaan mestarin rehkimään täydet viisi erää.

Sampras oli hävinnyt matkalla finaaliin ainoastaan yhden erän, mutta kroatialainen oli lähellä löytää avaimet ”Pistol Peten” nujertamiseen. Amerikkalaisen voittoputki sai lopulta kuitenkin jatkoa, ja näin ollen mies nousi tuona kesänä 70-luvun supertähden Björn Borgin rinnalle viiteen Wimbledonin mestaruuteen.

Samprasin valtakauden viimeinen Wimbledonin pokaali kohotettiin vuoden 2000 kilpailun päätteeksi. Tämä oli legendan seitsemäs voitto, ja ennätys säilyikin liki pari vuosikymmentä ennen kuin uusi valtias iski pöytään vielä rajumman lukeman.

1. Roger Federer, 8 mestaruutta 2003-17

Kun 21-vuotias Roger Federer voitti ensimmäisen Wimbledonin mestaruutensa kesällä 2003, alkoi täysin vertaansa vailla oleva palkintosateen jakso. Sveitsiläinen hallitsi seuraavina vuosina kilpailua rautaisen suvereenisti ja saavutti nopeasti Björn Borgin ennätyksellisen viiden peräkkäisen Wimbledonin pokaalin ennätyksen.

Tuo putki katkesi hetkellisesti vuonna 2008, kun Federer hävisi finaalin kiivaalle kilpakumppanilleen Rafael Nadalille. Kesällä 2009 mies palasi kuitenkin korkeimmalle korokkeelle ja kääri jo uransa kuudennen Wimbledonin mestaruuden. Samprasin huikea ennätys oli siis enää yhden pokaalin päässä. Kahtena seuraavana vuonna Federerin matka tyssäsi kuitenkin jo puolivälieriin, ja hätäisimmät uumoilivat miehen valtakauden olevan jo paketissa.

Federerin mestaruudet (finaalivastustaja)

  • 2003 (M. Philippoussis)
  • 2004 (A. Roddick)
  • 2005 (A. Roddick)
  • 2006 (R. Nadal)
  • 2007 (R. Nadal)
  • 2009 (A. Roddick)
  • 2012 (A. Murray)
  • 2017 (M. Cilic)

Vuonna 2012 sveitsiläinen raivosi kuitenkin jälleen pysäyttämättömästi mestaruuteen kaataen välierässä Djokovicin ja loppuottelussa isäntämaan huippuvireisen Andy Murrayn. Seitsemäs Wimbledonin valloitus oli plakkarissa, ja nyt ennätyksellisen kahdeksannen tittelin odoteltiin saapuvan Federerin täyteen ahdettuun palkintokaappiin tuota pikaa.

Homma kuitenkin viivästyi jonkin verran. Vuosina 2014 ja 2015 Federer pääsi yrittämään ennätyksen nappaamista finaalissa asti, mutta molemmilla kerroilla lajin uusi supertähti Djokovic taisteli pokaalin itselleen.

Jouduttiin odottamaan aina vuoteen 2017 saakka ennen kuin Sveitsin ihmemies pääsi vihdoin pyyhkimään Samprasin lukemat taululta ja raapaisemaan jo kahdeksannen Wimbledon-pystinsä.

Federer jäi viime vuonna Wimbledonissa puolivälierään, ja pian turnauksen jälkeen mies joutui polvileikkaukseen. Sveitsiläinen ei ole pelannut sittemmin, mutta elokuussa 41 vuotta täyttävä legenda aikoo ilmoituksensa mukaan vielä jatkaa uraansa. Wimbledonin mestaruusbileet on kaiken järjen mukaan kuitenkin jo juhlittu, ja onnittelemme tähteä ennätyksestä. Nyt jäämme jännittämään nouseeko hurjassa tikissä pommitteleva Djokovic tänä kesänä askeleen lähemmäksi Federerin maagista Wimbledonin mestaruuksien lukemaa.

LUE KAIKKI UUTISET