Selänne, Kurri, Koivu, Jokinen, Kiprusoff ja kumppanit - Tässä ovat kaikkien aikojen kovimmat Leijonajoukkueet

Suomen ensimmäinen Olympialaisten kiekkokulta on plakkarissa, ja juhlista toipuminen on pikkuhiljaa alkamassa. Voitto Pekingistä on iso pala suomalaisen jääkiekon ja maamme koko urheilun historiaa. Täysi kunnia siis sankareillemme. Päättyneissä kisoissa ei kuitenkaan valitettavasti nähty lajin ykkösnimiä, kun NHL-tähdet eivät päässeet osallistumaan karkeloihin. 

Katsellessamme taaksepäin Leijonilla on ollut arvokisojen historiassa kasassa useita ällistyttävän laadukkaita nippuja. Nyt listaamme Suomen kaikkien aikojen top-5 joukkueet turnauksista, joissa kaikki maailman parhaat pelaajat ovat olleet mukana.

Vancouverin Olympialaiset 2010

Suomen esitys Vancouverin kisoissa herättää hyvin kaksijakoisia tunteita. Saaliina oli aina maistuva Olympiamitali, mutta olisiko vuoden 2010 kivikovalla rosterilla ollut otettavissa enemmänkin? Kyseessä olivat päävalmentaja Jukka Jalosen ensimmäiset Olympiakisat, ja mies sai käyttöönsä joukkueen täynnä erittäin kokeneita NHL-pelaajia. Jälkikäteen on puitu paljon sitä, kuinka kemia ei toiminut valmennuksen ja pelaajiston välillä.

Mikko Koivu ykkössentterinä ja Saku kakkosen keskellä. Laidoilla Valtteri Filppula, Tuomo Ruutu sekä konkarit Jere Lehtinen ja Teemu Selänne. Olli Jokinen kolmosketjun kamaa. Ykköspakkiparina Kimmo Timonen ja Sami Salo. Aloittavaksi maalivahdiksi Miikka Kiprusoff ja kakkoseksi Niklas Bäckström. Tästä joukosta sai hakemalla hakea heikkoa lenkkiä, ja paletti oli valmis pienoiselle sinivalkoiselle yllätykselle.

  • Niklas Hagman, 4+2
  • Olli Jokinen 3+1
  • Kimmo Timonen 2+2
  • Mikko Koivu 0+4

Itse turnauksessa Leijonat marssi varmasti pudotuspeleihin, vaikka lohkossa tuli Ruotsilta takkiin maalein 3-0. Puolivälierässä joukkue latasi tiskiin sellaisen näytöksen, jota nimivahvalta nipulta oli lupa odottaa. Tshekin tähtisikermä kaatui komeasti 2-0, kun Suomen puolustus ja huippuvireinen maalivahti Miikka Kiprusoff laittoivat luukut kiinni. Välierästä jäi tietenkin synkkä tahra Jalosen nipun päälle, kun kaikki mahdollinen meni puihin ja USA jyräsi Leijonien yli peräti 6-1. Suomi kasasi kuitenkin itsensä pronssipeliin, jossa Slovakia rökitettiin kolmannen erän hurjan kirin ansiosta maalein 5-3. Näin Suomi naarasi jo historian viidennen Olympiamitalinsa.

  • Miikka Kiprusoff, 89,4%, 2,64 ka
  • Niklas Bäckström, 95,2%, 1,09 ka

Pronssimitalistit sivuutettiin kisojen All-Stars-joukkuetta valittaessa ja muita palkintoja jaettaessa. Leijonien paras pistemies oli Niklas Hagman saldolla 4+2. Kolmas sija tuli ilman montaa maailmanluokan suoritusta, mutta jalkeilla oli kuitenkin yksi historian nimekkäimmistä Leijonajoukkueista, joten nostamme Vancouverin sankarit listallemme sijalle viisi.

Naganon Olympialaiset 1998

Suomi lähti Naganon kisoihin kirkastamaan Lillehammerista neljä vuotta aiemmin haettua pronssia, ja päävalmentaja Hannu Aravirta sai käyttöönsä timanttisen materiaalin. NHL jäi ensimmäistä kertaa Olympiatauolle, joten pääsimme näkemään askissa kaikki maailman huiput. Leijonien nimilista ei aivan vetänyt vertoja muitten suurmaitten hurjille rostereille, mutta niin vain Suomi jätti turnauksessa taakseen Pohjois-Amerikan sekä Ruotsin Dream Teamit.

Leijonalauma -98 oli pieni Suomikiekon Hall of Fame. Saimme nähdä Jari Kurrin, Esa Tikkasen, Teppo Nummisen ja Jyrki Lumpeen samassa joukkueessa Teemu Selänteen, Saku Koivun ja Jere Lehtisen Kanssa. Menossa oli aikakausi ennen suomalaisten maalivahtien dominointia NHL:ssa, mutta Jarmo Myllys ja Ari Sulander kuuluivat eurooppalaisten veräjänvartijoiden eliittiin. Ryhmässä oli useampikin edustaja kotoisesta SM-liigasta. Tuohon aikaan sarja oli vielä aivan Euroopan eliittiä, ja siinä viiletti monia maailmanluokan tähtiä.

  • Teemu Selänne, 4+6
  • Saku Koivu, 2+8
  • Jere Lehtinen, 4+2
  • Jari Kurri, 1+4

Turnaus alkoi Suomen osalta heikosti, kun se hävisi alkulohkossa sekä Tshekille että Venäjälle. Puolivälierässä Ruotsia vastaan kirjoitettiin kuitenkin iloista sinivalkoista kiekkohistoriaa. Tre Kronor kaatui hengästyttävän kamppailun jälkeen lukemin 2-1, ja Leijonat oli jälleen mitalipeleissä. 

Välierässä Venäjän ja etenkin Pavel Buren sirkus oli kuitenkin liikaa, ja finaalista karsiuduttiin 7-4 tappio niskassa. Viimeistään pronssiottelussa Suomi osoitti ansaitsevansa paikkansa maailman ehdottomassa kärjessä, kun Kanadan timanttinen nippu NHL:n suurimpia tähtiä kellistyi maalein 3-2. Upea mitali ja sekä Ruotsin että Kanadan kaataminen samoissa kisoissa nostaa tämän joukkueen listallemme sijalle neljä.

Sotshin Olympialaiset 2014

Suomi lähti Sotshiin jatkamaan mitaliputkeaan päävalmentaja Erkka Westerlundin opeilla, ja jalkeilla oli jälleen maailmanluokan nippu. Ryhmässä oli talenttia laidasta laitaan. Alkamassa oli 43-vuotiaan Selänteen viimeinen arvoturnaus, ja joukkueessa olivat nyt mukana muun muassa 18-vuotias sentteri Aleksandr Barkov, 19-vuotias pakki Olli Määttä sekä 21-vuotias tehomies Mikael Granlund. Ykkösmaalivahtina aloitti hirmuvireinen Tuukka Rask, ja puolustuksessa luutivat jälleen huippukokeneet Sami Salo ja Kimmo Timonen. Tulikuuma joukkue oli valmis iskemään haasteen maailman huippumaille.

  • Mikael Granlund, 3+4
  • Teemu Selänne, 4+2
  • Olli Määttä, 3+2
  • Jussi Jokinen, 2+3

Leijonat jäi alkulohkossa kakkoseksi hävittyään tiukan pelin Kanadan kivikovalle joukkueelle jatkoajan jälkeen maalein 2-1. Puolivälierään Suomi lähti altavastaajana isäntämaan hirmuista tähtipelaajien joukkoa vastaan, mutta jälleen kerran joukkue ylitti itsensä tiukimmassa paikassa ja murjoi Venäjän punakoneen ulos kisoista mahtavalla 3-1 voitolla. 

Välierässä Olli Jokisen niittaama avausmaali ei riittänyt, vaan Ruotsi tarjoili Leijonille kirvelevän 2-1 tappion. Mitali Sotshistakin oli kuitenkin tuomisena, sillä pronssiottelussa Suomi käveli Selänteen johdolla USA:n yli peräti maalein 5-0. Selänne sai maajoukkueuralleen arvokkaan päätöksen, kun mies valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi.

  • Tuukka Rask, 93,8%, 1,73 ka
  • Kari Lehtonen, 93,5%, 1,51 ka

Tässä vaiheessa ei tietenkään ollut tiedossa, että ainakaan kaksissa seuraavissa Olympialaisissa ei tultaisi näkemään NHL:n tähtikaartia. Näin ollen vuoden 2014 turnaus on toistaiseksi viimeinen perinteisen formaatin kilpailu, jossa maailman parhaat ovat päässeet ottamaan mittaa toisistaan. Sotshissa loistanut NHL-supertähtiemme johtama nippu kohoaa listallamme paikalle kolme.

Maailmancup 2004

Suomella oli vuoden 2004 World Cupiin lähdettäessä alla kaksi vuotta aiemmin Salt Lake Cityn Olympialaisissa jo puolivälieriin tyssänneet kisat. Maailmancup palasi ohjelmaan pieneltä tauolta, ja turnausta odoteltiin innolla ympäri jääkiekkomaailmaa. Eikä vähiten Suomessa, sillä päävalmentaja Raimo Summanen oli saanut koottua itselleen järisyttävän ryhmän, joka oli valmis näpäyttämään etenkin itsevarmoja Pohjois-Amerikan maita.

  • Kimmo Timonen, 1+5
  • Saku Koivu, 3+1
  • Jere Lehtinen, 1+3
  • Teemu Selänne, 1+3

Leijonien ykkönen oli isketty muotoon Teemu Selänne – Saku Koivu – Jere Lehtinen, ja karnevaali oli valmis pyörähtämään käyntiin. Suomen vahvuus turnauksessa tulisi kuitenkin olemaan äärimmäisen tasainen joukkue, josta löytyy ratkaisuvoimaa todella laajalla rintamalla. Peräti kymmenen eri pelaajaa nakutti vähintään kolme tehopinnaa, ja kolmetoista Leijonapaitaa onnistui maalinteossa. 

Esiinmarssiaan Suomen eliittiin turnauksessa suorittivat muun muassa 21-vuotiaat Tuomo Ruutu ja Mikko Koivu. Kaikissa Leijonien otteluissa urakoinut Miikka Kiprusoff osoitti kuuluvansa maailman parhaiden torjujien absoluuttiseen kärkeen.

  • Miikka Kiprusoff, 93,9%, 1,48 ka

Suomi aloitti löylynheiton heti avausottelussa Helsingissä, kun Tshekki murjottiin jäähän lukemin 4-0. Lohkovoitto varmistui viimeisen kierroksen tasapelillä Ruotsia vastaan, ja nälkäinen joukkue oli valmiina pudotuspeleihin. Myös Saksa kaatui Hartwall-Areenalla, ja Leijonaryhmä oli raivonnut itsensä jo neljän parhaan joukkoon. Välierä äärimmäisen laadukasta USA:n nippua vastaan oli yksi kiekkohistoriamme sisukkaimmista esityksistä, kun Suomi nousi kolmannessa erässä upeaan 2-1 voittoon.

Finaalissa Suomi piinasi muun muassa Mario Lemieux’n ja Joe Sakicin johdattamaa Kanadan timanttista joukkuetta loppuun saakka, mutta kilpailusta jäi lopulta käteen kakkostila. Maailmancupin taistelu oli kuitenkin ikimuistoinen, ja vuoden 2004 Leijonaryhmä on todella lähellä kaikkien aikojen parasta maajoukkuettamme. Yksi nippu on kuitenkin ylitse muiden.

Torinon Olympialaiset 2006

Torinon kisoista oli lupa odottaa jopa kaikkien aikojen kovatasoisinta, kun lajin suurmaat latasivat kehiin supertähtiä vilisevät rosterinsa. Suomella oli alla vuoden 2004 Maailmancupin upea kakkostila, ja Leijonia alettiin vihdoin pitää varteenotettavana mestaruuskandidaattina. Saimmekin nauttia talvella 2006 järisyttävästä kiekkoturnauksesta.

Suomen päävalmentaja Erkka Westerlund sai koota oman nippunsa jäätävän laadukkaasta ja laajasta materiaalista. Vaikka joukkueesta jäivät sivuun loukkaantumisten takia maalivahdit Miikka Kiprusoff ja Kari Lehtonen sekä kenttäpelaajista Sami Kapanen, Tuomo Ruutu ja Ossi Väänänen sai Suomi kokoon ryhmän, jonka meininkiin jääkiekkoa seuraava maailma ihastui Torinon areenalla.

  • Teemu Selänne, 6+5
  • Saku Koivu, 3+8
  • Ville Peltonen, 4+5
  • Olli Jokinen, 6+2
  • Jere Lehtinen, 3+5

Leijonien ykkösketju oli jälleen Lehtinen – Koivu – Selänne, joka oli hitsannut itsensä täysin timanttiseen vireeseen. Lähes yhtä tuhoisa oli kakkosessa trio Ville Peltonen – Olli Jokinen – Jussi Jokinen. Alemmatkin ketjut olivat täyttä priimaa. Kolmosessa viilettivät Ville Nieminen – Niko Kapanen – Niklas Hagman, ja neloseen oli vielä tarjolla huippunimet Antti Laaksonen – Mikko Koivu – Jarkko Ruutu.

Pakkiparit olivat rautainen sekoitus kiekollista taitoa ja kovuutta. Ykkösessä ruuvasivat Teppo Numminen ja Kimmo Timonen, kakkosessa Petteri Nummelin ja Toni Lydman sekä kolmosessa Aki-Petteri Berg ja Antti-Jussi Niemi. Maalilla elämänsä turnauksen taisteli neljässä pelissä torjunut Antero Niittymäki, jota Fredrik Norrena tuurasi kahdessa ottelussa torjuen molemmissa nollapelin. 

  • Antero Niittymäki, 95,1%, 1,34 ka
  • Fredrik Norrena, 100%, 0,00 ka

Jo alkusarjassa Suomen kone lähti rajuille kierroksille. Leijonat vei lohkon puhtaalla pelillä ja maalierolla 19:2 nuijittuaan matkalla päävastustajistaan Tshekin maalein 4-2 ja Kanadan lukemin 2-0. Puolivälierässä nähtiin huikea seitsemän maalin trilleri, kun Suomi kellisti USA:n supertähdet 4-3. Välierässä vastaan luisteli Kanadan jatkosta pudottanut hurjakuntoinen Venäjä. Leijonat takoi peli peliltä Suomen jääkiekkohistoriaa uusiksi, kun itänaapuri lensi surutta ulos finaalista hengästyttävän näytöksen jälkeen maalein 4-0. Jo nyt oli selvää, että jäällä hurjasteli historiamme upein Suomi-joukkue, jonka vertaista ei tultaisi ihan pian näkemään.

Torinon finaalia voidaan muistella monella tavalla. Leijonat taisteli, mutta unelma musertui lopulta Ruotsia vastaan kärsittyyn 3-2 tappioon. Suomi oli kaatanut altavastaajan asemasta kaikki muut jääkiekon suurmaat kisoissa, jossa maailman parhaat pelaajat olivat mukana. Kruunammekin tunteikkaalla listallamme Torinon hopeasankarit kaikkien aikojen kovimmaksi Leijonaryhmäksi.


LUE KAIKKI UUTISET