Huuhkajat starttaa lohkoykkösenä syksyn EM-karsintapeleihin

Suomi pääsee valmistautumaan syyskuussa jatkuvaan jalkapallon EM-karsintaan erinomaisista asemista, sillä Huuhkajat komeilee neljän kierroksen jälkeen lohkon piikkipaikalla.

H-ryhmästä on tosin kehkeytymässä huipputasainen, sillä peräti neljä ensimmäistä maata ovat kaikki vain kahden pisteen sisällä.

Kahden kärki painelee Saksassa ensi kesänä järjestettävään lopputurnaukseen, ja tässä välissä on hyvä kerrata lohkon tähänastiset tapahtumat sekä käydä tarkemmin läpi Suomen asetelmat ennen syksyn karsintarupeamaa.

H-lohkon tilanne

  1. Suomi, 3-0-1, 10:3, 9p
  2. Kazakstan, 3-0-1, 8:4, 9p
  3. Tanska, 2-1-1, 7:5, 7p
  4. Slovenia, 2-1-1, 5:4, 7p
  5. Pohjois-Irlanti, 1-0-3, 2:3, 3p
  6. San Marino, 0-0-4, 0:13, 0p

Suomi on ollut jälleen kovassa tikissä jo toisessa peräkkäisessä EM-karsinnassa. Edellinen kiskaisu toi ikimuistoisen paikan vuoden 2021 kisoihin, ja päävalmentaja Markku Kanerva on piiskannut miehistöstään taas erinomaista tulosta irti.

Huuhkajat hävisi maaliskuussa karsinnan avausottelunsa melko odotetusti vahvan Tanskan vieraana maalein 3-1, mutta juna saatiin pikaisesti raiteilleen jo kakkospelissä.

Pohjois-Irlanti meni Belfastissa nurin maalein 1-0 huipputärkeässä ja potentiaalisesti hankalassa taistossa.

Kesäkuussa Suomi kohtasi Helsingissä lohkon päävastustajaksi ennakoidun Slovenian, ja tuloksena oli fantastinen 2-0 voitto täpötäydellä Olympiastadionilla.

Kolme päivää myöhemmin Kanervan nippu murjoi ammattimaisen esityksen päätteeksi lohkon heittopussi San Marinon kotona selvin numeroin 6-0.

Suomi onnistui vääntämään kenttätapahtumissa hyvin tasaiset ottelut Pohjois-Irlantia ja Sloveniaa vastaan äärimmäisen tärkeiksi voitoiksi, ja yhdeksän pisteen saldo neljän pelin jälkeen on tähän saumaan mainio saldo.

Suomen tulokset EM-karsinnoissa

  • 23.3, Tanska – Suomi, 3-1
  • 26.3, Pohjois-Irlanti – Suomi, 0-1
  • 16.6, Suomi – Slovenia, 2-0
  • 19.6, Suomi – San Marino, 6-0

Samalla kun Suomi on rakennellut kolmen ottelun voittoputkensa, ovat lohkon muut maat pelanneet mukavasti ristiin.

Ryhmän selkeä ykkössuosikki Tanska on Suomi-voittonsa jälkeen Hävinnyt vieraissa Kazakstanille, voittanut Pohjois-Irlannin kotonaan niukasti ja tahkonnut Sloveniassa 1-1 tasurin.

Slovenia aloitti karsinnan voitoilla Kazakstanista ja San Marinosta, mutta Suomelta ja Tanskalta irtosi kesäkuussa yhteensä vain yksi piste.

Ryhmän yllättäjäksi on noussut Kazakstan, joka onnistui kaatamaan Tanskan lisäksi myös Pohjois-Irlannin ja San Marinon ja painelee tällä hetkellä H-lohkon kärjessä tasapisteissä Suomen kanssa.

Pohjois-Irlanti on jotakuinkin hukannut saumansa kisoihin, sillä se on ottanut takkiin jo Suomelta, Tanskalta ja Kazakstanilta ja naarannut ainoat pisteensä voitolla San Marinosta.

Suomen joukkueessa on ollut monta onnistujaa, joten nostetaanpa esiin muutamien avainpelaajien suoritukset.

Maalilla Lukas Hradecky torjui Tanskaa vastaan kahdeksan laukausta mutta ei voinut isäntien maaleille juurikaan mitään. Voitossa Pohjois-Irlannista mieheltä ei tarvittu huippuesitystä, mutta Slovenia-pelissä Hradecky suoritti pari äärimmäisen tärkeää pelastusta ja kääräisi ansaitun nollapelin.

Suomen maalintekijät EM-karsinnoissa

  • Daniel Håkans, 3 maalia
  • Benjamin Källman, 2 maalia
  • Oliver Antman, 2 maalia
  • Teemu Pukki, 1 maali
  • Joel Pohjanpalo, 1 maali
  • Glen Kamara, 1 maali

Hyökkäyspäässä Kanerva on pyöritellyt rulettiaan mallikkaasti, ja tehot ovat jakaantuneet useamman pelimiehen kesken.

Hankalassa vierasottelussa Tanskaa vastaan Suomen hyökkäyspeli oli odotetun vaikeaa, mutta Oliver Antman täräytti paikan saatuaan Huuhkajien kavennusosuman. Sama mies iski karsinnan toisen maalinsa upeaan saumaan siirtämällä Suomen 2-0 johtoon Slovenia-ottelussa.

Kaksi kaappia on pommittanut myös Benjamin Källman, jonka saappaasta lähti Suomen voittomaali Pohjois-Irlannissa.

Sentteri osui kertaalleen myös San Marinon höykytyksessä ja on noussut merkittäväksi osaksi sinivalkoisten hyökkäysarsenaalia. Yhden maalin saaliit ovat keränneet Huuhkajien pitkäaikaiset luottomiehet Teemu Pukki sekä Joel Pohjanpalo, joka aloitti Suomen juhlat Slovenia-pelissä.

Pukin toistaiseksi ainoa osuma syntyi San Marinoa vastaan, mutta mies oli rakentelemassa joukkueen molempia maaleja fantastisessa Slovenia-voitossa.

Suomen maalipörssin kärkeen on rymistellyt yllätysnimi Daniel Håkans, joka tuli San Marinoa vastaan vaihdosta sisään ja takoi rautaisen hattutempun kymmenessä minuutissa. Vaikka knalli tuli futiskääpiötä vastaan, osti mies suorituksellaan itselleen varmasti uusia näytön paikkoja syksyn isoissa peleissä.

Eniten peliminuutteja EM-karsinnoissa

  • Lukas Hradecky, 360 min
  • Robert Ivanov, 360 min
  • Nikolai Alho, 328 min
  • Glen Kamara, 281 min
  • Teemu Pukki, 256 min

Keskikentällä vastuuta ovat kantaneet jälleen Rasmus Schüller ja Glen Kamara, joiden varaan Kanerva voi laskea valitsemastaan ryhmityksestä riippumatta.

Etenkin Schüllerin panos on ollut valtava, ja mies on pelannut kolmessa edellisessä ottelussa täydet minuutit missattuaan Tanska-tappion sairastelun takia.

Maajoukkueen ykköstoppariksi on noussut Robert Ivanov, joka on tahkonnut ainoana kenttäpelaajana täydet minuutit karsinnan neljässä ottelussa. Ivanovin lisäksi myös oikean laitapakin roolissa terävästi esiintynyt Nikolai Alho on ollut avauksessa Suomen jokaisessa ottelussa.

Suomi siis jatkaa urakkaansa syyskuussa kahdella tiukalla ottelulla. Kazakstan on ryhmän ainoa maa, jota Huuhkajat ei ole vielä kuluvassa karsinnassa kohdannut.

Joukkueemme matkaa Astanaan 7.9 käytävään peliin, joka on hieman yllättäen H-lohkon kärkikamppailu. Suomi kohtasi Kazakstanin vuoden 2021 MM-karsinnassa, ja tuolloin tuloksena oli mainio voitto sekä kotona että vieraissa.

Mitään isompia muutoksia Kanerva ei tule rosteriinsa tekemään menestyksekkäitten kesäkuun otteluitten jälkeen.

Sloveniaa ja San Marinoa vastaan loukkaantumisten takia sivussa olivat Robin Lod ja Leo Väisänen, ja näytön paikkoja saaneet pelimiehet saivat onnistumisia alle. Viime aikoina maajoukkueeseen nousseista sankareista Suhonen ja Håkans missaavat syyskuun pelit pohje- ja polvivammojen vuoksi.

Kazakstan on Tanskasta ja Pohjois-Irlannista kairaamiensa voittojen jälkeen liikkeellä kovalla itseluottamuksella, ja se saattaa lähteä pistejahtiin hieman normaalia rohkeammalla pelitavalla.

Kun Suomi voitti Kazakstanin viime MM-karsinnassa vieraissa maalein 2-0, oli ryhmitys jotakuinkin 4-4-2, vaikkakin Schüller pelasi eräänlaisen ankkurin roolissa neljän puolustajan linjan yläpuolella.

Tuolloin kärkiparina aloittivat Pukki ja Pohjanpalo, joskin jälkimmäinen jouduttiin ottamaan vaihtoon jo puolen tunnin kohdalla.

Suomen tulevat ottelut

  • 7.9, Kazakstan – Suomi
  • 10.9, Suomi – Tanska
  • 14.10, Slovenia – Suomi
  • 17.10, Suomi – Kazakstan
  • 17.11, Suomi – Pohjois-Irlanti
  • 20.11, San Marino – Suomi

Vuoden 2021 ottelu oli Suomen suvereenia hallintaa, ja vaikka Kazakstan on tällä hetkellä astetta organisoidumpi, pitäisi Suomen pystyä kontrolloimaan pelitapahtumia tulevassakin kohtaamisessa.

Muoto tulee olemaan suosikin asemassa jälleen 4-4-2, ja Kanervan avauskokoonpanossa voidaan nähdä tälläkin kertaa joitakin pieniä yllätyksiä. Slovenia-pelissä päävalmentaja antoi avauksen paikat muun muassa Kaan Kairiselle ja Ilmari Niskaselle, ja maaliskuussa Pohjois-Irlantia vastaan vastuuta saivat alusta saakka Benjamin Källman ja Anssi Suhonen.

Astanan vierailu ei ole tässä vaiheessa Suomelle varsinainen pakkovoiton paikka, mutta kolmen pinnan saalis helpottaisi tilannetta huomattavasti ennen 10.9 pelattavaa Tanska-ottelua.

Tuohon kamppailuun Huuhkajat joutuu lähtemään vahvasta kotiedusta huolimatta altavastaajan asemasta.

Maaliskuussa Parkenilla Suomi ampaisi taistoon varsin rohkealla 4-4-2 systeemillä, jossa laitahyökkääjinä suhasivat Antman ja Robin Lod, ja piikissä paahtoi kaksikko Pukki-Pohjanpalo. Kanervan nippu oli etenkin avausjaksolla pahasti isäntien jyrän alla, mutta Helsingissä Tanska ei luultavasti lähde otteluun aivan samanlaisella intensiteetillä.

Olympiastadionin illassa luvassa onkin todennäköisesti melko varovaista vääntöä.

Tanskalla on alla kaksi tuloksellisesti heikkoa vieraspeliä, vaikkakin joukkue on ollut sekä Kazakstania että Sloveniaa vastaan pelillisesti jokseenkin vahva.

Huolimattomuus viimeistelyssä ja puolustuksen nukahdukset ovat kuitenkin maksaneet pisteitä, eikä lohkon ykkössuosikin kisapaikka ole tällä hetkellä läheskään varma. Suomen pelirohkeuteen vaikuttaa tietenkin tuon hetkinen lohkotilannekin. Kun Huuhkajat taistelee pisteistä Kazakstanissa, ottaa Tanska syyskuun alussa kotonaan varmat kolme pistettä San Marinolta.

Neljä pistettä syyskuun kahdesta ottelusta olisi Suomelta upea saalis, jonka turvin kisapaikka alkaisi olla jo hyvinkin lähellä.

Kahden-kolmen pisteen saldokaan ei olisi lohkon kiharaisuuden huomioiden mikään katastrofi, etenkin kun Huuhkajien kolme viimeistä ottelua tiukan Slovenia-vierailun jälkeen ovat ainakin paperilla sieltä kevyemmästä päästä. Joka tapauksessa syyskuussa on jälleen luvassa kaksi huippujännittävää isojen panosten kamppailua.

Yleisömäärät Suomen kesäkuun kotiotteluissa

  • Suomi – Slovenia, Olympiastadion, 32,560 katsojaa
  • Suomi – San Marino, Olympiastadion, 32,812 katsojaa

Lopuksi on vielä nostettava esiin Suomessa jälleen meneillään oleva maajoukkueen ympärillä vellova upea buumi. Huuhkajien kesäkuun kotiotteluissa Helsingin Olympiastadion oli neljän päivän sisällä kahdesti loppuunmyyty, eli katsojia oli kummassakin pelissä yli 32,000. Meininki katsomossa oli voittoisissa kamppailuissa villi, ja liput myös jäljellä oleviin syksyn kotipeleihin alkavat olla jo loppuun varattu. Näissä tunnelmissa jäämme innolla odottamaan Suomen tulevia koitoksia ja liitoa kohti Saksan vuoden 2024 kuumia EM-kilpailuita.

LUE KAIKKI UUTISET